Benkku katseli korvat höröllään mun tekemisiä mun avatessa ruunan niputettuja suitsia. Tänään olis maastopäivä ja pitkästä aikaa päätin jättää satulan pois. "Avaahan nyt se haiseva kitas", kehotin ruunaa sen heitellessä päätään kohti Jeesusta. Lyhyen taiston jälkeen olimme valmiina lähtöön. Punnertaessani hevosen selkään, vilkaisin Mintun talon puoliskon suuntaan. Valot olivat pois, eikä autoa ollut pihassa. Missä välissä toinen oli ehtinyt karata tontilta? Benkku kiskaisi itselleen ohjaa pidemmäksi raaputtaakseen etustaan. Ruunan saatua kutinan helpottamaan, kehotin sen liikkeelle kohti maastoja. Ohut lumipeite pysyi juuri ja juuri maassa ilman sitkeästi pysyessä hieman nollan alapuolella. Paukkupakkasista ei ollut tietoakaan, enkä mä niitä oikeestaan edes kaivannut. Hevosetkin olivat olleet tyytyväisemmän näköisiä ilman miljoonaa loimikerrosta päällään.
Miten Minttu ei ollut jäätynyt silloin pikkujouluviikonloppuna siinä mekossa? Tai Sanni? Tai Duracell-pupu, Mira? Mintun musta mekko ei voinut olla kovin lämmin. Blondi oli näyttänyt upealta, mutta asu ei voinut olla ulkoilmassa miellyttävä. Ja Mintun ollessa tanssilattialla, mekko oli selkeästi ollut naisen eduksi. Ainakin jos mietti niitä paria kundia, jotka oli ihan valmiita iskuyrityksiensä kanssa. Ihmeen pennut. Eikö ne osannu erottaa teiniä, jonka naama oli täynnä meikkiä, aikuisesta kauniista naisesta, joka ei tarvinnut sitä kaikkea pakkelimäärää? Nimenomaan. Kaunista naista. Minttu oli kaunis. On. Ei se mihinkään ollut muttuunut. Seuraavanakin aamunakin olin pitänyt blondia ilona silmälle. Vaikken sitä ollutkaan itselleni myöntänyt. En, ennen kuin nyt. Benkku hirnahti ja se herätti mut ajatuksista. Olikohan se nähnyt jotain jossain puskassa tai puun takana? Pian olisimme suuren pellon reunassa, jossa usein otimme reippaan laukkapätkän. Varsinkin kesäisin. Nyt ei kuitenkaan ollut syvää hankea taikka jäätä tiellä, ehkäpä sitä uskaltaisi. Ja olinhan laittanut jo hokit varuiksi molempien hevosten kenkiin. Ruuna lähti kuin tykin suusta ja ilman satulaa istuessani, mun piti oikeesti pitää itteni hevosen päällä. Nojasin ruunikon harjaan ja pidin jalkani lähellä sen kylkiä. Hevosen lämpö hohkas housujen läpi ja hetkeen mä en muuta miettiny. Ainoastaan sitä hetkee ja miten vapaaks mä tunsin itteni hevosen selässä. Laukkasuorakin päättyy aikanaan. En tiiä kumpi oli siitä enemmän harmissaan. Hevonen vai minä. Ohjasin Benkun hieman pienemmälle polulle, joka johtaisi lopuksi omaan pihaan. Ruuna tiesi reitin, joten mun ei tarvinnu huolehtia ratsuni ohjaamisesta oikeaan suuntaan. Saisin taas hetkeks vajota ajatuksiini. Minttu Rantonen. Pidin naisesta naapurina. Sekä valmennettavana. Työkaveriksi mun oli vaikea Minttua kuvailla. Olihan ne tallityötkin töitä, mutten mä niistä erikseen naiselle maksanu. Enkä ollu blondin pomo. Mut voisinko kutsuu tätä kaveriks? Ystävä oli liian vahva sana. Mitäköhän Minttu oli musta mieltä? Ainakin tiukassa etukenokännissä se oli kysyny jäänkö sen viereen nukkumaan? Tai noh, ylipäätään saman katon alle. Enkä ollu saanu turpaan sen saunasuudelman jälkeen. Tai kun olin halannut Minttua Kuiskeen entisessä karsinassa. Hetkinen. Miks mä ees olin suudellut naista? Hetken mielijohteesta? Koska olin juonu? Koska olin mies? Koska pidin Mintusta? Voi hyvä luoja. En mä voinut ihastua mun naapuriin. Mun vuokralaiseen! Ehen! Ei se olis millään tavalla oikein tai luonnollista! Meillä oli asiallinen suhde. Pitää olla. Benkku ryösti raviin ja se sai mut takasin maan pinnalle pilvilinnoista, jotka oli muutenkin romahtamassa. Ruuna tiesi olevansa pian kotipihassa, joten ei ihme että vaihde oli vaihtunut isommalle. Ratsastin ruunikon vielä kentälle. Voitaisiin ihan hyvin ottaa parit laukanvaihdot ja lopputreenit kentällä. Maastossa oli mennyt paljon vähemmän aikaa, kuin mitä mä luulin. Benkku keskitty aiheeseen paremmin ku minä ja ansaitsisin saada selkään siitä hyvästä. Annoin ruunalle pari porkkanaa enemmän kuin normaalisti todella kevyen treenin jälkeen. Päätin jättää hevosen sisälle ja hakea Tillin sille kaveriksi talliin. Pian olisi muutenkin iltamössöjen aika. “Tulossa vai menossa?” Hätkähin naisen ääntä ja käännyin ympäri tallin pääovien suuntaan. Benkku nosti päätään ja katso tulijan suuntaan. Minttu. Jos nainen vaan tietäs mitä olin just puolisen tuntia sitte ajatellu, se ei näyttäis noin rennolta ja hyväntuuliselta. “Tulossa. Tai no Benkku on menossa karsinaan. Mä oon menossa kahville. Käytiin vähä maastoilee ja sitte vielä kentällä. Eipä mitään sen kummempia. Otan kans Tillin sisälle ja laitan niille mössöt tulee valmiiks. Heinätki vois antaa.” Mintun ilme huvittuneesta vaihtu hiljalleen hämmennyksen kautta epäilevään kulmien kohotukseen. “Ootko sä ihan ok?” En ole. Mä olen kusessa suhun.
Jenna
20/11/2018 11:18:58
Aaws, on Anton vaan niin luttana ajatuksiensa kanssa. Comments are closed.
|
AvainsanatRoolipelit10 U U S I N T A
Grillimaisterit (osa 1) - 17.05.2019 Tarhatalkoot - 07.05.2019 Mestarikokki - 28.11.2018 Pikkujoulut (osa 2) - 16.11.2018 Pikkujoulut (osa 1) - 16.11.2018 Roadtrip - 10.11.2018 Valvovan silmän alla - 04.10.2018 Yöeläjät - 30.09.2018 Astetta nolompi saunailta - 26.09.2018 Mintun tupaantulijaiset - 31.8.2018 |