ROADTRIP
10.11.2018
10.11.2018
Anton: Karvamopot sais tänään pitää vapaapäivän. Mun valmentaja siltä ajalta, kun vielä kilpailin, soitti ja sano tarviivansa vähän jeesiä. Se oli myymässä pari hevosta uusiin koteihin. Tai ainakin yritti. Siinä mä tulisin kuvioihin.
Toinen oli tempperamenttinen ori, Fego, jonka selässä olin pari kertaa ollut ja toinen siro koulutamma, Ghana. Se oli mulle täysin vieras nelijalkanen, mutta olin kuitenkin innoissani lähdössä matkaan.
Revin myös Mintun mukaan, tekosyynä pitkä ajomatka rajan tuntumasta rannikolle ja takaisin. Ellei sitten päätettäisi jäädä Helsinkiin yöksi. Saisin varmasti jonkun kattomaan hevoset illalla sisään ja mössöt kuppiin iltapalaksi ja aamiaiseksi.
Istutin naisen autooni pelkääjän paikalle ja käynnistin moottorin.
“Ootko käyny millon viimeks Helsingis?” kysyin Mintulta ja vilkaisin nopeasti naista, ennen kun lähdin peruuttamaan pois pihasta. Assi vänkäs ja vinku auton kontissa verkon takana.
Toinen oli tempperamenttinen ori, Fego, jonka selässä olin pari kertaa ollut ja toinen siro koulutamma, Ghana. Se oli mulle täysin vieras nelijalkanen, mutta olin kuitenkin innoissani lähdössä matkaan.
Revin myös Mintun mukaan, tekosyynä pitkä ajomatka rajan tuntumasta rannikolle ja takaisin. Ellei sitten päätettäisi jäädä Helsinkiin yöksi. Saisin varmasti jonkun kattomaan hevoset illalla sisään ja mössöt kuppiin iltapalaksi ja aamiaiseksi.
Istutin naisen autooni pelkääjän paikalle ja käynnistin moottorin.
“Ootko käyny millon viimeks Helsingis?” kysyin Mintulta ja vilkaisin nopeasti naista, ennen kun lähdin peruuttamaan pois pihasta. Assi vänkäs ja vinku auton kontissa verkon takana.
Minttu: Antonin kysymys havahdutti mut ajatuksistani ja tajusin pohtineeni miehen kysymyksen aihetta itsekin.
“En mä ees muista, vuosia sitten”, huoahdin toivoen, ettei Assi jaksaisi ulinaa pihatietä pidemmälle, tai meillä olisi pitkät viitisensataa kilometriä edessä.
Antonin kysyessä mua mukaan reissulleen mulla ei ollut oikestaan ollut yhtäkään syytä kieltäytyä. Työrintamalla oli aika hiljaista ja vielä hiljaisempaa oli kotona, kun oma hevonen ei sitonut talliin. Olinhan mä päässyt Tillin ja Benkun selkään viikottain, mutta ei sekään jokapäiväistä ollut.
Hevostelu oli kuitenkin edelleen sitä, mitä mä halusin tehdä ja tähän välivaiheeseen lainaratsut sopivat hyvin. Katselin ohi vilahtelevaa maisemaa, joka vaihtui varovaisen valkeasta ensilumesta märkään harmauteen, kun Anton pääsi kaasuttamaan ensimmäiselle moottoritien pätkälle reilun satasen jälkeen.
“Niin siis sä ratsastat jotain myyntivideoo varten?” tarkistin, kun pääsimme takaisin autoon huoltoasemalta haettujen take away -kahvien kanssa. Anton oli kertonut reissusta aika pintapuolisesti, enkä mä ollut jaksanut tivata enempää - selviäisihän kuvio viimeistään paikan päällä.
“En mä ees muista, vuosia sitten”, huoahdin toivoen, ettei Assi jaksaisi ulinaa pihatietä pidemmälle, tai meillä olisi pitkät viitisensataa kilometriä edessä.
Antonin kysyessä mua mukaan reissulleen mulla ei ollut oikestaan ollut yhtäkään syytä kieltäytyä. Työrintamalla oli aika hiljaista ja vielä hiljaisempaa oli kotona, kun oma hevonen ei sitonut talliin. Olinhan mä päässyt Tillin ja Benkun selkään viikottain, mutta ei sekään jokapäiväistä ollut.
Hevostelu oli kuitenkin edelleen sitä, mitä mä halusin tehdä ja tähän välivaiheeseen lainaratsut sopivat hyvin. Katselin ohi vilahtelevaa maisemaa, joka vaihtui varovaisen valkeasta ensilumesta märkään harmauteen, kun Anton pääsi kaasuttamaan ensimmäiselle moottoritien pätkälle reilun satasen jälkeen.
“Niin siis sä ratsastat jotain myyntivideoo varten?” tarkistin, kun pääsimme takaisin autoon huoltoasemalta haettujen take away -kahvien kanssa. Anton oli kertonut reissusta aika pintapuolisesti, enkä mä ollut jaksanut tivata enempää - selviäisihän kuvio viimeistään paikan päällä.
A: Huoltoasemalta haetut kahvit saivat mielen taas hieman virkeämmäksi ja Mintun nojaillessa autoon avasin takaluukun ja päästin Assin nuuhkimaan paikkoja ja käymään puskassa hoitamassa asiansa.
“Joo, ei Miika kovin tarkkaan homman kulkua selittänyt, mut ehkä se selvii paikan päällä.”
Komensin koiran takaisin autoon ja heitin avaimet Mintulle. Hetken aikaa hämmentynyt ilme koristi naisen kasvoja, mutta katosi pian olemattomiin. Hymähdin ja nousin itse vänkärin puolelle ja odotin hieman kauhulla, minkälaista kyytiä Minttu tarjoais. Siis auton ratin takana. Tietenkin,
Radio Rock kaikui hiljaisessa autossa. Välillä Assi näki muka jotai kiinnostavaa ja murahteli omasta yksiöstään ikkunoiden läpi.
“Eiköhän me sutki sinne satulaan saaha, jos haluut. Miikal on tosi upeita ja osaavia hevosia tallissaan. Kaikki niistä on kisannu vähintään EM-tasolla.”
“Joo, ei Miika kovin tarkkaan homman kulkua selittänyt, mut ehkä se selvii paikan päällä.”
Komensin koiran takaisin autoon ja heitin avaimet Mintulle. Hetken aikaa hämmentynyt ilme koristi naisen kasvoja, mutta katosi pian olemattomiin. Hymähdin ja nousin itse vänkärin puolelle ja odotin hieman kauhulla, minkälaista kyytiä Minttu tarjoais. Siis auton ratin takana. Tietenkin,
Radio Rock kaikui hiljaisessa autossa. Välillä Assi näki muka jotai kiinnostavaa ja murahteli omasta yksiöstään ikkunoiden läpi.
“Eiköhän me sutki sinne satulaan saaha, jos haluut. Miikal on tosi upeita ja osaavia hevosia tallissaan. Kaikki niistä on kisannu vähintään EM-tasolla.”
M: Anton ei tuntunut tietävän hommasta sen enempää, mutta kai se oli vaikuttanut sen verran tärkeältä hommalta, että sen takia kannatti rullata yhteensä lähemmäs tuhat kilometriä. Aloin myös käsittää omaa rooliani matkassa, kun Anton nakkasi mulle autonsa avaimet ja pääsin kurvaamaan motarille pitkästä aikaa.
“Mut?” toistin yllättyneenä, katse tiessä. Mahtoi sillä Miikalla olla tallissaan melkoisia kultakimpaleita, jos Antonin kertomus niiden kilpailutasosta piti paikkansa.
“Eihän mulla ole edes ratsastuskamoja mukana”, mutisin vilkaisten vaivihkaa Antonin ilmettä. Voi perkele. Se ilme miehen kasvoilla ei lupaillut hyvää.
Toisen pysähdyksen jälkeen annoin ajovuoron suosiolla takaisin Antonille, joka osaisi reitin loppupään varmaan ulkomuististakin. Ja niin se muistikin, koska vihdoin, viiden tunnin ajamisen jälkeen mies parkkeerasi auton vaalean rakennuksen nurkalle ja nousi ylös autosta laskeakseen takana vinkuvan koiran ulos.
“Noihan on mun”, puuskahdin Antonin kaivaessa esiin ensimmäiset mukaan pakkaamansa saappaat. Seuraavaksi mies esitteli juhlallisesti mun kypärääni, jonka olin pahaa-aavistamattomana jättänyt normaaliin paikkaan satulahuoneeseen saappaiden kanssa.
“Helvetti vie, ratsasta keskenäs”, tokaisin lähtien harppomaan Assin perään. Ehkä Antonin höyryäminen laantuisi, kun mies pääsisi ensimmäisen ratsun satulaan.
“Mut?” toistin yllättyneenä, katse tiessä. Mahtoi sillä Miikalla olla tallissaan melkoisia kultakimpaleita, jos Antonin kertomus niiden kilpailutasosta piti paikkansa.
“Eihän mulla ole edes ratsastuskamoja mukana”, mutisin vilkaisten vaivihkaa Antonin ilmettä. Voi perkele. Se ilme miehen kasvoilla ei lupaillut hyvää.
Toisen pysähdyksen jälkeen annoin ajovuoron suosiolla takaisin Antonille, joka osaisi reitin loppupään varmaan ulkomuististakin. Ja niin se muistikin, koska vihdoin, viiden tunnin ajamisen jälkeen mies parkkeerasi auton vaalean rakennuksen nurkalle ja nousi ylös autosta laskeakseen takana vinkuvan koiran ulos.
“Noihan on mun”, puuskahdin Antonin kaivaessa esiin ensimmäiset mukaan pakkaamansa saappaat. Seuraavaksi mies esitteli juhlallisesti mun kypärääni, jonka olin pahaa-aavistamattomana jättänyt normaaliin paikkaan satulahuoneeseen saappaiden kanssa.
“Helvetti vie, ratsasta keskenäs”, tokaisin lähtien harppomaan Assin perään. Ehkä Antonin höyryäminen laantuisi, kun mies pääsisi ensimmäisen ratsun satulaan.
A: Mintun painellessa koiran perään kohti tallia, heiluttelin huvittuneena päätäni ja otin takapenkille jätetyn putkikassin kantoon. Kaivoin puhelimen taskusta ja vilkaisin nopeasti kelloa sekä mahdollisia ilmoituksia viesteistä tai soitoista. Nada.
Heilautin kassin olalle ja lähdin kohti toimistoa ja kahvitupaa. Miika löytyi jälkimmäisestä ja vanhempi mies istui pöydän ääressä kahvikuppi kädessään.
“Anton, mikä ilo pitkästä aikaa”, mies sanoi, nousi ylös ja ojensi kätensä. Tartuin siihen kuten aikoinaan ennen jokaisen valmennuksen alkua. “Sait näköjään myös eukkosi mukaan suureen kaupunkiin”, harmaahiuksinen mies sanoi ja virnuili.
“Minttu on vaan...”, mikä? Kaveri? Pelkkä naapuri? Vuokralainen? “...tallivuokralainen. Tai no nyt blondin pitäis ettii uus hevonen edellisen tilalle. Tamma pasko jalkansa ja se piti laittaa multiin”, selitin ja laskin kassin lattialle.
“Kuten sanot… Kuten sanot”, Miika naurahti ja hörppäsi loput kupistaan tuulensuojaan. “Eiköhän mennä tapaamaan Fegoa ja Ghanaa.”
Heilautin kassin olalle ja lähdin kohti toimistoa ja kahvitupaa. Miika löytyi jälkimmäisestä ja vanhempi mies istui pöydän ääressä kahvikuppi kädessään.
“Anton, mikä ilo pitkästä aikaa”, mies sanoi, nousi ylös ja ojensi kätensä. Tartuin siihen kuten aikoinaan ennen jokaisen valmennuksen alkua. “Sait näköjään myös eukkosi mukaan suureen kaupunkiin”, harmaahiuksinen mies sanoi ja virnuili.
“Minttu on vaan...”, mikä? Kaveri? Pelkkä naapuri? Vuokralainen? “...tallivuokralainen. Tai no nyt blondin pitäis ettii uus hevonen edellisen tilalle. Tamma pasko jalkansa ja se piti laittaa multiin”, selitin ja laskin kassin lattialle.
“Kuten sanot… Kuten sanot”, Miika naurahti ja hörppäsi loput kupistaan tuulensuojaan. “Eiköhän mennä tapaamaan Fegoa ja Ghanaa.”
M: Tottakai mulla oli aika selkeä mielikuva Etelä-Suomen talleista: niiden täytyi olla hienompia, suurempia ja parempia kuin susirajalla. Maneesit olivat perusoletus ja siellä oli hyvä tyrkkiä kaljuksi klipatulla ratsulla kun samaan aikaan meillä päin topattiin ratsastaja ja hevonen, jotta päästiin treenaamaan lumeen ja pakkaseen.
Miikan talli oli hieno, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Mä en tiennyt sen toiminnasta juuri mitään, mutta Antonilla oli sinne kytköksiä. Ehkä mies valottaisi niitä vielä reissun aikana, koska katsellessani selvästi vuosien saatossa remontoitua tallia vertasin sitä automaattisesti Pirttivaaran pieneen tallirakennukseen enkä tiennyt kumman käytävälle vuokraisäntäni sopi paremmin.
Sisällä oli pari hevosta ja harpoin lähemmäs lukeakseni toisen nimikyltistä, millainen eläin karsinassa seisoi.
“Gha-na”, luin hiljaa. Kana?? Tyrskähdin itsekseni, huomaten viime hetkellä mua lähestyvä kaksikon, joista toisen tunnistin heti Antoniksi.
“Terve, mä oon Rantosen Minttu”, esittäydyin vanhemmalle miehelle, jonka oletin olevan Miika. Mies ojensi kätensä ja mä tartuin siihen empimättä, vaikkei mulla ihan hetkeen mahtaisi olla minkäänlaista tarvetta sellaiselle hevosmaailman kontaktille.
Miikan talli oli hieno, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Mä en tiennyt sen toiminnasta juuri mitään, mutta Antonilla oli sinne kytköksiä. Ehkä mies valottaisi niitä vielä reissun aikana, koska katsellessani selvästi vuosien saatossa remontoitua tallia vertasin sitä automaattisesti Pirttivaaran pieneen tallirakennukseen enkä tiennyt kumman käytävälle vuokraisäntäni sopi paremmin.
Sisällä oli pari hevosta ja harpoin lähemmäs lukeakseni toisen nimikyltistä, millainen eläin karsinassa seisoi.
“Gha-na”, luin hiljaa. Kana?? Tyrskähdin itsekseni, huomaten viime hetkellä mua lähestyvä kaksikon, joista toisen tunnistin heti Antoniksi.
“Terve, mä oon Rantosen Minttu”, esittäydyin vanhemmalle miehelle, jonka oletin olevan Miika. Mies ojensi kätensä ja mä tartuin siihen empimättä, vaikkei mulla ihan hetkeen mahtaisi olla minkäänlaista tarvetta sellaiselle hevosmaailman kontaktille.
A: Miika esitteli ittensä Mintulle ja vanhempi mies näytti siltä, kuin olisi valmistelemassa maailman parasta myyntipuhetta blondille.
“Ghana on toinen myyntiin menevistä hevosista”, Miika selitti ja avasi karsinan yläluukun. Tumma ruunikko työnsi päänsä ulos ja hörähti hiljaisesti. Miika silitti sen turpaa ja höpötteli kuin pienelle lapselle. “Oot kuulemma uuden hevosen tarpeessa?”
Tutkailin Minttua ja pieni hämmennys valtasi uudestaan naisen kasvot.
“Mä käyn vaihtaa kamat, palaan kohta.”
Vedin asianmukaset kamat niskaan ehkä ennätysajassa. Eihän mulla siinä koskaan kauaa mennyt, mutten uskaltanut jättää Minttua kahdestaan Miikan kanssa kovin pitkäksi aikaa. Tiedä vaikka Miika keksis ottaa aiheeks mun nolot kömmähdykset ja muut. Pelkäsinkö mä, et Miika nolais mut? Pah. Miks mä sellasesta välittäisin? Äh… Toivottavasti en välittäis…
Palatessani takasin Ghanan karsinalle, tamma oli varustettu puolittain. Satula puuttui. Minttu nauroi jollekin. Mulle? Tuskin.
“Eiköhän hoideta se tamma valmiiks ja hoideta työt pois alta. Enkö mä sen takia tänne perseeni roudannu?” katsoin Miikaan toinen kulma koholla ja miehen katse vakavoitui.
“Niin kai.”
“Ghana on toinen myyntiin menevistä hevosista”, Miika selitti ja avasi karsinan yläluukun. Tumma ruunikko työnsi päänsä ulos ja hörähti hiljaisesti. Miika silitti sen turpaa ja höpötteli kuin pienelle lapselle. “Oot kuulemma uuden hevosen tarpeessa?”
Tutkailin Minttua ja pieni hämmennys valtasi uudestaan naisen kasvot.
“Mä käyn vaihtaa kamat, palaan kohta.”
Vedin asianmukaset kamat niskaan ehkä ennätysajassa. Eihän mulla siinä koskaan kauaa mennyt, mutten uskaltanut jättää Minttua kahdestaan Miikan kanssa kovin pitkäksi aikaa. Tiedä vaikka Miika keksis ottaa aiheeks mun nolot kömmähdykset ja muut. Pelkäsinkö mä, et Miika nolais mut? Pah. Miks mä sellasesta välittäisin? Äh… Toivottavasti en välittäis…
Palatessani takasin Ghanan karsinalle, tamma oli varustettu puolittain. Satula puuttui. Minttu nauroi jollekin. Mulle? Tuskin.
“Eiköhän hoideta se tamma valmiiks ja hoideta työt pois alta. Enkö mä sen takia tänne perseeni roudannu?” katsoin Miikaan toinen kulma koholla ja miehen katse vakavoitui.
“Niin kai.”
M: Ghana kuulosti erehdyttävästi Kanalta myös omistajansa lausumana, siitä en päässyt yli enkä ympäri. Kuuntelin kohteliaasti miehen myyntipuheita sen aikaa, kun Anton kävi vaihtamassa ratsastusvaatteet päälleen ja pölähti takaisin vähän kireän oloisena.
Seuratessani Antonin ja Kanan alkuverryttelyjä maneesissa muistin Miikan todenneen heti alkuun, että olisin kuuleman perusteella uuden hevosen tarpeessa. Se tieto oli tullut minullekin yllätyksenä, koska se oli Antonin päätelmä. Siksikö mies oli pyytänyt mut mukaan ja pakannut saappaat ja kypäräni mukaan? Että mä kokeilisin Miikan hevosia ostomielessä? Millä rahalla mä ostaisin sellaisella kilpailutaustalla varustetun hevosen, vaikka olisin kuinka hevosen tarpeessa?
Mutta olihan se hieno tamma. Seurasin sen liikkumista silmä kovana enkä epäillyt hetkeäkään, etteikö sen laatu olisi riittänyt niin vaativiin luokkiin, ettei mulla ollut hölkäsen pöläystä, mitä niissä edes vaadittiin. Mä olin nykyään niin puska Ö-tasoinen, ettei mulla ollut rehellisesti sanottuna edes käyttöä niin osaavalle hevoselle, jonka potentiaali menisi vain hukkaan Pirttivaaran perämetsissä.
Seuratessani Antonin ja Kanan alkuverryttelyjä maneesissa muistin Miikan todenneen heti alkuun, että olisin kuuleman perusteella uuden hevosen tarpeessa. Se tieto oli tullut minullekin yllätyksenä, koska se oli Antonin päätelmä. Siksikö mies oli pyytänyt mut mukaan ja pakannut saappaat ja kypäräni mukaan? Että mä kokeilisin Miikan hevosia ostomielessä? Millä rahalla mä ostaisin sellaisella kilpailutaustalla varustetun hevosen, vaikka olisin kuinka hevosen tarpeessa?
Mutta olihan se hieno tamma. Seurasin sen liikkumista silmä kovana enkä epäillyt hetkeäkään, etteikö sen laatu olisi riittänyt niin vaativiin luokkiin, ettei mulla ollut hölkäsen pöläystä, mitä niissä edes vaadittiin. Mä olin nykyään niin puska Ö-tasoinen, ettei mulla ollut rehellisesti sanottuna edes käyttöä niin osaavalle hevoselle, jonka potentiaali menisi vain hukkaan Pirttivaaran perämetsissä.
A: Tamman askeleet olivat ilmavat ja sulavat. Jos olisin itse ostamassa uutta hevosta, varmasti harkitsisin tätä kaunotarta. Minttu katto meitä kentän laidalta Miikan vieressä. Kaksikko kävi jotain keskustelua, ennen kuin mies viritti kameran käymään.
“Tee sen kanssa jotain vähän hienompaa”, mies huikkas mulle ja aloin samantein kuumeisesti miettimään, mitä helvettiä mä oikein osaisin tehdä tän tasoisen ratsun kanssa. Olihan se tietenkin vähän huvittavaa, että olin täysin vieraan hevosen selässä ja yritin tehdä jotain vähän hienompaa. Niin paljon kun mä tiesin, tää tamma vois olla kunnon monsteri joka tilaisuuden saatuaan heittäis mut hiekalle enempää miettimättä.
Video kuitenkin saatiin kuvattua ja hidastin tamman käyntiin. Miika osotti etusormellaan mua ja tammaa kohden, samalla puhuen Mintulle. Ei helvetti, mitä se nyt oikein oli keksinyt?
“Tee sen kanssa jotain vähän hienompaa”, mies huikkas mulle ja aloin samantein kuumeisesti miettimään, mitä helvettiä mä oikein osaisin tehdä tän tasoisen ratsun kanssa. Olihan se tietenkin vähän huvittavaa, että olin täysin vieraan hevosen selässä ja yritin tehdä jotain vähän hienompaa. Niin paljon kun mä tiesin, tää tamma vois olla kunnon monsteri joka tilaisuuden saatuaan heittäis mut hiekalle enempää miettimättä.
Video kuitenkin saatiin kuvattua ja hidastin tamman käyntiin. Miika osotti etusormellaan mua ja tammaa kohden, samalla puhuen Mintulle. Ei helvetti, mitä se nyt oikein oli keksinyt?
M: “Sinä voit käydä Ghanan selässä lopuksi, saat hyvin tuntumaa millainen se on”, Miika totesi ennen videointiosuutta. Vilkaisin miestä varmistaakseni, vitsailiko se, mutta miehen kasvoilla ei ollut kuin tyytyväinen hymy. Mikä salajuoni tämä oli olevinaan?
“En mä oo ees ehtiny miettii mitään uutta hevosta”, myönsin vastahakoisesti, mutta Miika oli jo valmis videointiin, eikä kommentoinut enempää.
Kana venyi lisätyissä askellajeissa vielä näyttävämmäksi kuin olisin uskonut, kuskasi Antonin läpi tyylipuhtaasta vaihtosarjasta lävistäjällä ja oli selvästi paljon enemmän kuin mihin Antonkaan oli tottunut. Sen takia mä en ollut uskoa korviani, kun Miika stoppasi videoinnin ja totesi, että nyt oli mun vuoroni.
“Ei sun sitä ole pakko ostaa, mutta kokeile nyt”, mies käskytti eikä mulla ollut vaihtoehtoja säilyttääkseni kasvoni, sillä kieltäytyminen tuntui siinä tilanteessa lapselliselta. Maine tosin menisi tuontasoisen ratsun kanssa säätäessäkin, mietin happamana hakiessani saappaat ja kypärän autolta.
Assi makasi maneesin katsomon penkillä ja mä olisin vaihtanut mielelläni paikkoja koiran kanssa. En tosin tiennyt, mitä virkaa Assilla olisi ollut Ghanan satulassa, vaikkei mullakaan sinne olisi ruosteisten taitojeni kanssa sen enempää ollut.
Vilkaisin Antonia syyttäen miestä mielessäni tilanteesta, johon olin ajautunut. Ghana oli viritetty äärimmäiseen herkkyyteen ja mua pelotti, että se katoaisi avaruuteen pienimmästäkin pohkeiden hipaisusta. En edes muistanut, milloin olin viimeksi pitänyt kankiohjia käsissäni, joten haalin vain bridongin ohjan tuntumalle ja pyysin tammaa epäröiden raviin.
Ghanan liikkeet olivat pehmeät ja helpot istua. Se tosin johtui luultavasti siitä, ettei tamma päässyt könötyksestäni johtuen käyttämään kuin kolmanneksen liikelaajuudestaan ja liikkui eteen sellaista nylpytysravia, että Miika kiskoisi mut pois satulasta heti tilaisuuden tullen. Vilkaisin mieskaksikkoa vaivihkaa, mutta kumpikaan ei ainakaan vielä näyttänyt olevan valmiina viheltämään pelin poikki.
“En mä oo ees ehtiny miettii mitään uutta hevosta”, myönsin vastahakoisesti, mutta Miika oli jo valmis videointiin, eikä kommentoinut enempää.
Kana venyi lisätyissä askellajeissa vielä näyttävämmäksi kuin olisin uskonut, kuskasi Antonin läpi tyylipuhtaasta vaihtosarjasta lävistäjällä ja oli selvästi paljon enemmän kuin mihin Antonkaan oli tottunut. Sen takia mä en ollut uskoa korviani, kun Miika stoppasi videoinnin ja totesi, että nyt oli mun vuoroni.
“Ei sun sitä ole pakko ostaa, mutta kokeile nyt”, mies käskytti eikä mulla ollut vaihtoehtoja säilyttääkseni kasvoni, sillä kieltäytyminen tuntui siinä tilanteessa lapselliselta. Maine tosin menisi tuontasoisen ratsun kanssa säätäessäkin, mietin happamana hakiessani saappaat ja kypärän autolta.
Assi makasi maneesin katsomon penkillä ja mä olisin vaihtanut mielelläni paikkoja koiran kanssa. En tosin tiennyt, mitä virkaa Assilla olisi ollut Ghanan satulassa, vaikkei mullakaan sinne olisi ruosteisten taitojeni kanssa sen enempää ollut.
Vilkaisin Antonia syyttäen miestä mielessäni tilanteesta, johon olin ajautunut. Ghana oli viritetty äärimmäiseen herkkyyteen ja mua pelotti, että se katoaisi avaruuteen pienimmästäkin pohkeiden hipaisusta. En edes muistanut, milloin olin viimeksi pitänyt kankiohjia käsissäni, joten haalin vain bridongin ohjan tuntumalle ja pyysin tammaa epäröiden raviin.
Ghanan liikkeet olivat pehmeät ja helpot istua. Se tosin johtui luultavasti siitä, ettei tamma päässyt könötyksestäni johtuen käyttämään kuin kolmanneksen liikelaajuudestaan ja liikkui eteen sellaista nylpytysravia, että Miika kiskoisi mut pois satulasta heti tilaisuuden tullen. Vilkaisin mieskaksikkoa vaivihkaa, mutta kumpikaan ei ainakaan vielä näyttänyt olevan valmiina viheltämään pelin poikki.
A: Jätin Mintun köröttämään Ghanan selkään ja palasin itse tallirakennuksen puolelle. Fego olisi varmasti mielenkiintonen kaveri ratsastajaa näin pienen tauon jälkeen. Vaikka ori olikin estepainotteinen, siltä löytyi yllättävän paljon kapasiteettia myös kouluratojen puolelle. Siitä varmaan olikin kiittäminen täysiverisen geenejä isän puolelta.
Taluttaessani oria kohti maneesia, vilkuilin oven suusta tammaa sekä Minttua. Nainen oli edelleen satulassa ja meno näytti paremmalta kuin alkuun. Luojan kiitos.
“Ei mikään kiire...”, huikkasin naiselle, joka nosti katseensa muhun ku salamana.
Rautias ori mun takana polki maata kaviollaan ja komensin sitä käyttäytymään edes vähän paremmin naisten edessä. Fego lopetti ja mulkas mua kuin halveksuen. Tämä yksilö ei koskaan ole ollut mun lemppari ja salaa olin tyytyväinen Miikan myydessä sen.
Ponnistin satulaan ja ohjasin orin uralle samalla, kun Minttu katosi maneesista tallin puolelle Ghanan kanssa. Parin sivuaskelluksen jälkeen olin todellakin alkanut epäröimään päätöstä ottaa oria samaan aikaan tamman kanssa maneesiin, mutta molemmat olivat pysyneet hallinnassa.
“Meen auttamaan tota naistas Ghanan kanssa. Jatketaan sitten tämän yksilön kuvaamisella” Miika sanoi ja lähti Mintun perään. Vaikka mä tiesin tasan tarkkaan, ettei kaksikko ollu mitään muuta kuin tuttavia, olin hieman kateellinen Miikalle, tämän saadessa viettää aikaa Mintun kanssa. Kuitenkin oma suunnitelmani päivälle oli ollut saada viettää blondin kanssa hieman enemmän aikaa tutustua toiseen vielä paremmin.
Viimeiset viikot olivat sujuneet hyvin ja pelkäsin sen muuttuvan kuin silmän räpäyksessä. Mikä tahansa olisi valmiina rikkomaan yhteiselomme alkavan harmonian sekä valmennuksien tarmokkuuden. Tietenkin olin hyvilläni siitä, että Minttu jaksoi ja halusi treenata edelleen, eikä mun tarvinnut itse joka kerralla olla satulassa.
Kaipa tää oli vaan joku ohi menevä vaihe. Ainakin just nyt se tuntu siltä.
Taluttaessani oria kohti maneesia, vilkuilin oven suusta tammaa sekä Minttua. Nainen oli edelleen satulassa ja meno näytti paremmalta kuin alkuun. Luojan kiitos.
“Ei mikään kiire...”, huikkasin naiselle, joka nosti katseensa muhun ku salamana.
Rautias ori mun takana polki maata kaviollaan ja komensin sitä käyttäytymään edes vähän paremmin naisten edessä. Fego lopetti ja mulkas mua kuin halveksuen. Tämä yksilö ei koskaan ole ollut mun lemppari ja salaa olin tyytyväinen Miikan myydessä sen.
Ponnistin satulaan ja ohjasin orin uralle samalla, kun Minttu katosi maneesista tallin puolelle Ghanan kanssa. Parin sivuaskelluksen jälkeen olin todellakin alkanut epäröimään päätöstä ottaa oria samaan aikaan tamman kanssa maneesiin, mutta molemmat olivat pysyneet hallinnassa.
“Meen auttamaan tota naistas Ghanan kanssa. Jatketaan sitten tämän yksilön kuvaamisella” Miika sanoi ja lähti Mintun perään. Vaikka mä tiesin tasan tarkkaan, ettei kaksikko ollu mitään muuta kuin tuttavia, olin hieman kateellinen Miikalle, tämän saadessa viettää aikaa Mintun kanssa. Kuitenkin oma suunnitelmani päivälle oli ollut saada viettää blondin kanssa hieman enemmän aikaa tutustua toiseen vielä paremmin.
Viimeiset viikot olivat sujuneet hyvin ja pelkäsin sen muuttuvan kuin silmän räpäyksessä. Mikä tahansa olisi valmiina rikkomaan yhteiselomme alkavan harmonian sekä valmennuksien tarmokkuuden. Tietenkin olin hyvilläni siitä, että Minttu jaksoi ja halusi treenata edelleen, eikä mun tarvinnut itse joka kerralla olla satulassa.
Kaipa tää oli vaan joku ohi menevä vaihe. Ainakin just nyt se tuntu siltä.
M: Mua ahdisti ihan perkeleesti, koska varmaan pilaisin sen Miikan tähtiratsun eikä se saisi puoliakaan toivomastaan myyntihinnasta. Kun Anton saapui maneesiin orin kanssa, oletin Ghanan sekoavan, mutta sen sijaan tamman huomio pysyi mussa ja se odotti seuraavaa pyyntöäni.
“Nosta laukka ja ratsasta sitä hevosta, se ei mene rikki”, Miikan tyyni ääni ohjeisti. Miehen kasvoilla oli odottava ilme, joten mä tein työtä käskettyä. Ghana jäi keinumaan paikalleen, mutta tajusin oikaista lantiotani sen verran, että tamman laukka alkoi pyöriä eteenpäin ja saatoin huokaista helpotuksesta - olin sentään saanut sen laukkaamaan.
Mä suostuin yrittämään laukanvaihtoa, vaikka eihän siinä sellaisen ratsun kanssa mitään yrittämistä ollut. Ghana tuntui tajuavan homman Miikan ohjeistuksesta maasta käsin ja esitti lennokkaan vaihdon lävistäjällä. Vaihdettuani laukan takaisin toisella lävistäjällä jännitys alkoi purkautua ja saatoin hetkeksi pysähtyä fiilistelemään sitä tunnetta, jonka osaava ratsu toi.
“No onhan se hieno ku mikä”, myönsin häkeltyneesti hymyillen laskeuduttuani Ghanan satulasta. Miika myhäili itsekseen vilkuillen sivusilmällä Antonin verryttelemää oria.
“Mä voin purkaa tän pois”, totesin lähtien taluttamaan tuskin hionnutta tammaa takaisin talliin.
Se oli jo tähän mennessä ollut eriskummallinen reissu. Olin kuvitellut olevani korkeintaan kännykän takana virallisen videokuvaajan roolissa, mutta sen sijaan olin päätynyt toisen myyntihevosen satulaan. Miksiköhän Miika ei ollut halunnut esittää hevosia videolle itse, vaan oli laittanut Antonin satulaan? En ehtinyt pohdinnoissani kovin pitkälle, kun kuulin askeleet käytävällä.
“Siinä olisi sinulle laatuhevonen”, mies totesi. Irvistin taputtaen Ghanan kaulaa. Olin ehtinyt ottaa tammalta suitset pois ja mallailin nyt katseellani korkealla killuvaa satulaa, joka maksoi varmaan enemmän kuin mihin mun hevosenostobudjettini koskaan yltäisi.
“Ehkä liiankin laadukas”, irvistin kurkottaen satulan alas Ghanan selästä.
“Nosta laukka ja ratsasta sitä hevosta, se ei mene rikki”, Miikan tyyni ääni ohjeisti. Miehen kasvoilla oli odottava ilme, joten mä tein työtä käskettyä. Ghana jäi keinumaan paikalleen, mutta tajusin oikaista lantiotani sen verran, että tamman laukka alkoi pyöriä eteenpäin ja saatoin huokaista helpotuksesta - olin sentään saanut sen laukkaamaan.
Mä suostuin yrittämään laukanvaihtoa, vaikka eihän siinä sellaisen ratsun kanssa mitään yrittämistä ollut. Ghana tuntui tajuavan homman Miikan ohjeistuksesta maasta käsin ja esitti lennokkaan vaihdon lävistäjällä. Vaihdettuani laukan takaisin toisella lävistäjällä jännitys alkoi purkautua ja saatoin hetkeksi pysähtyä fiilistelemään sitä tunnetta, jonka osaava ratsu toi.
“No onhan se hieno ku mikä”, myönsin häkeltyneesti hymyillen laskeuduttuani Ghanan satulasta. Miika myhäili itsekseen vilkuillen sivusilmällä Antonin verryttelemää oria.
“Mä voin purkaa tän pois”, totesin lähtien taluttamaan tuskin hionnutta tammaa takaisin talliin.
Se oli jo tähän mennessä ollut eriskummallinen reissu. Olin kuvitellut olevani korkeintaan kännykän takana virallisen videokuvaajan roolissa, mutta sen sijaan olin päätynyt toisen myyntihevosen satulaan. Miksiköhän Miika ei ollut halunnut esittää hevosia videolle itse, vaan oli laittanut Antonin satulaan? En ehtinyt pohdinnoissani kovin pitkälle, kun kuulin askeleet käytävällä.
“Siinä olisi sinulle laatuhevonen”, mies totesi. Irvistin taputtaen Ghanan kaulaa. Olin ehtinyt ottaa tammalta suitset pois ja mallailin nyt katseellani korkealla killuvaa satulaa, joka maksoi varmaan enemmän kuin mihin mun hevosenostobudjettini koskaan yltäisi.
“Ehkä liiankin laadukas”, irvistin kurkottaen satulan alas Ghanan selästä.
A: Fego liikku virkeenä eteen ja kulki muodossa alusta asti. Kuten ennenkin, se yritti päästä helpommalla ja oikoa kulmissa. Etunani oli se, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta orin selässä. Painoin mieleeni jokaisen askeleen ja hengenvedon, jonka tunsin orin kyljistä. Tätä tulisi ikävä päästyäni kotiin omien hevosten luo.
“Sitten taas jotain haastavaa. Heti kun olet valmis”, Miikan ääni kuului. Vilkaisin äänen suuntaan ja huomasin Mintun palanneen harmaahiuksisen kanssa maneesin puolelle. Blondi näytti erilaiselta kuin vielä puoli tuntia sitten. Oliko Ghanan selässä ollut niin mukavaa vai oliko Miika sanonut jotain?
Valmistelin orin laukkaa varten ja kokosin sitä enemmän. Takaosa tuntui vahvana ja ori kantoi itseään komeana. Fego menisi varmasti kaupaksi näillä liikkeillä. Ghana voisi olla hieman hankalampi.
Miikan saadessa videolle kaiken haluamansa, verkkasin orin ja keskilävistäjällä pysäytin sen laskeutuakseni satulasta.
“Haluutko kokeilla tätäkin kaveria?” Miika kysyi Mintulta ja haastaen katsahdin naiseen.
“Vai onko Fegossa liikaa miestä sun handlattavaks?” virnuilin ja ori heilutteli päätään, kuin nauraen. Silitin Fegon otsaa ja naurahdin.
“Sitten taas jotain haastavaa. Heti kun olet valmis”, Miikan ääni kuului. Vilkaisin äänen suuntaan ja huomasin Mintun palanneen harmaahiuksisen kanssa maneesin puolelle. Blondi näytti erilaiselta kuin vielä puoli tuntia sitten. Oliko Ghanan selässä ollut niin mukavaa vai oliko Miika sanonut jotain?
Valmistelin orin laukkaa varten ja kokosin sitä enemmän. Takaosa tuntui vahvana ja ori kantoi itseään komeana. Fego menisi varmasti kaupaksi näillä liikkeillä. Ghana voisi olla hieman hankalampi.
Miikan saadessa videolle kaiken haluamansa, verkkasin orin ja keskilävistäjällä pysäytin sen laskeutuakseni satulasta.
“Haluutko kokeilla tätäkin kaveria?” Miika kysyi Mintulta ja haastaen katsahdin naiseen.
“Vai onko Fegossa liikaa miestä sun handlattavaks?” virnuilin ja ori heilutteli päätään, kuin nauraen. Silitin Fegon otsaa ja naurahdin.
M: Talliin jääminen kaksin Miikan kanssa oli ahdistanut ajatuksen tasolla sen verran, että olin ilmoittanut haluavani nähdä Antonin toisenkin ratsun työn teossa. Vanhempi mies ei itsessään ollut mitenkään ahdistava, mutta se tilanne, jossa mulle yritettiin yllättäen kaupata hevosta, sen sijaan oli.
Fegosta näki, miten sillä oli luonnostaan voimaa ja liikelaajuutta. Se näytti monella tapaa hevoselta, johon mä en ollut koskenut valovuosiin. Olin ratsastanut elämäni aikana vain yhdellä orilla, enkä ollut erityisemmin viihtynyt kyseisen yksilön satulassa.
“Ei mun tartte”, vastasin nopeasti, kun mulle tarjottiin toista mahdollisuutta ratsastaa. Antonin kommentti Fegon hallitsemisesta särähti korvaan, mutta nielin ylpeyteni ja lähdin valumaan takaisin kohti tallin ja maneesin yhdistävää ovea.
Ghana nökötti edelleen karsinassaan heinien ääressä, koska en ollut tajunnut kysyä olisiko tamma pitänyt viedä ulos. Nyt mä en enää halunnut kysyä Miikalta mitään, etten olisi taas joutunut pattitilanteeseen miehen vaivihkaisessa hevoskaupittelussa.
Fegosta näki, miten sillä oli luonnostaan voimaa ja liikelaajuutta. Se näytti monella tapaa hevoselta, johon mä en ollut koskenut valovuosiin. Olin ratsastanut elämäni aikana vain yhdellä orilla, enkä ollut erityisemmin viihtynyt kyseisen yksilön satulassa.
“Ei mun tartte”, vastasin nopeasti, kun mulle tarjottiin toista mahdollisuutta ratsastaa. Antonin kommentti Fegon hallitsemisesta särähti korvaan, mutta nielin ylpeyteni ja lähdin valumaan takaisin kohti tallin ja maneesin yhdistävää ovea.
Ghana nökötti edelleen karsinassaan heinien ääressä, koska en ollut tajunnut kysyä olisiko tamma pitänyt viedä ulos. Nyt mä en enää halunnut kysyä Miikalta mitään, etten olisi taas joutunut pattitilanteeseen miehen vaivihkaisessa hevoskaupittelussa.
A: Me saatiin Miikan kanssa kaikki tarvittava materiaali kasaan. Purin orilta varusteet päältä ja jätin sen karsinaan huutelemaan tammoille. Minttu löytyi Ghanan karsinan edestä mietteliään näköisenä.
“Kaikki ok?” kysyin naiselta ja pysähdyin hyvän välimatkan päähän.
“Miika lähti kameran kanssa talolle ja pyys perään kahville”, mutisin ja yritin tulkita Mintun mietteitä. “Mut… Ei meijän oo pakko… mennä… Vai?”
Ghana rouskutteli heiniä parempaan talteen ja vilkas aina välillä Minttua ja välillä mua. Jotenkin ihan yht äkkiä naisen olemus oli muuttunu jotenki. En osannu mitenkään selittää mihin suuntaan, muuten kuin hiljaisemman oloiseen.
Mun puhelin soi ja otin sen taskusta. Näytöllä vilkkui nimi Miika.
“Moro… Tota me taidetaan lähtee tästä ajelee takas… Joo pitkä ajomatka… Jep… Ei mitään, kiitosta itelles… Moro.”
“Kaikki ok?” kysyin naiselta ja pysähdyin hyvän välimatkan päähän.
“Miika lähti kameran kanssa talolle ja pyys perään kahville”, mutisin ja yritin tulkita Mintun mietteitä. “Mut… Ei meijän oo pakko… mennä… Vai?”
Ghana rouskutteli heiniä parempaan talteen ja vilkas aina välillä Minttua ja välillä mua. Jotenkin ihan yht äkkiä naisen olemus oli muuttunu jotenki. En osannu mitenkään selittää mihin suuntaan, muuten kuin hiljaisemman oloiseen.
Mun puhelin soi ja otin sen taskusta. Näytöllä vilkkui nimi Miika.
“Moro… Tota me taidetaan lähtee tästä ajelee takas… Joo pitkä ajomatka… Jep… Ei mitään, kiitosta itelles… Moro.”
M: Mua jollain tapaa jännitti, kun Anton palasi talliin. Vaikka se alkoi purkamaan ratsuaan, mun takaraivossa jyskytti edelleen pelko, että Miika kaivaisi tallin perältä vielä jonkun nelijalkaisen, joka olevinaan sopisi mulle. Ihan kuin mä olisin tullut tänne hevosenostoaikeissa.
“Ihan sama”, vastasin Antonin epäröintiin kahvitteluista. Me oltiin ajettu perkeleen pitkä matka parin ratsastuksen vuoksi enkä ollut ihan varma, mitä Anton tästä bensakulujen lisäksi sai. Provikkaa myyntisummasta?
Olin huojentunut Antonin tehdessä päätöksen lähteä kotimatkalle. Assi, jota matkustaminen kiinnosti varmasti paljon vähemmän kuin mua, hyppäsi yllättävän tyytyväisenä konttiin ja mun teki mieli ryömiä perässä. Mun paikkani oli kuitenkin Antonin vieressä, enkä kestänyt outoa hiljaisuutta paria kilometriä pidempään.
“Joo sori mua vaan kummastuttaa tämä touhu. Enhän mä oo sanonu missään vaiheessa ostavani uutta hevosta, vai oonko muka?” täräytin ajatukseni ääneen ja jäin jännittyneenä odottamaan, paljastaisiko Anton muita motiiveja reissulle.
“Ihan sama”, vastasin Antonin epäröintiin kahvitteluista. Me oltiin ajettu perkeleen pitkä matka parin ratsastuksen vuoksi enkä ollut ihan varma, mitä Anton tästä bensakulujen lisäksi sai. Provikkaa myyntisummasta?
Olin huojentunut Antonin tehdessä päätöksen lähteä kotimatkalle. Assi, jota matkustaminen kiinnosti varmasti paljon vähemmän kuin mua, hyppäsi yllättävän tyytyväisenä konttiin ja mun teki mieli ryömiä perässä. Mun paikkani oli kuitenkin Antonin vieressä, enkä kestänyt outoa hiljaisuutta paria kilometriä pidempään.
“Joo sori mua vaan kummastuttaa tämä touhu. Enhän mä oo sanonu missään vaiheessa ostavani uutta hevosta, vai oonko muka?” täräytin ajatukseni ääneen ja jäin jännittyneenä odottamaan, paljastaisiko Anton muita motiiveja reissulle.
A: Mintun yht äkkinen puhe sai mut hätkähtämään. Olin ihan valmistautunu pysymään kotimatkan hissukseen. Naisen kommentti kuitenkin jäi ilmaan oottaen vastausta.
“Et suoranaisesti… Mitä ite oon pienessä mielessäni ajatellu, niin mun hevosilla treenaaminen on ollu sulle hyväks. Pitäny oppei virkeenä mielessä ja samalla oot päässy haastaa ittees enemmän. Varsinki Benkun kans.”
Vedin henkee ja mietin miten voisin sanoo syyni sille, miks olin ottanu naisen ylipäätään messiin.
“Se, miks halusin sut mukaan tälle reissulle oli se, et näkisit muitaki koneja ku ne kaks mitkä siinä pihalla möllöttää. Mun ei ollu tarkotus painostaa sua mihinkään. Eikä Miikan. Sori siitä.”
Monta kilometrii meni hiljasuudessa ja mua alko jopa vähän kaduttaa koko reissun tekeminen.
Parkkeerasin auton parkkipaikalle lähelle nurmikkoa, nousin autosta ja päästin Assin nurmikolle. Koira ei lähtis siitä mihinkään. Mintusta en ollu niin varma.
Avasin apparin puolen oven ja kröhäsin kurkkuani ennen kuin avasin suuni.
“Käyn hakee meille kahvit.” Suljin oven, enkä antanut naiselle mahdollisuutta vastata.
“Et suoranaisesti… Mitä ite oon pienessä mielessäni ajatellu, niin mun hevosilla treenaaminen on ollu sulle hyväks. Pitäny oppei virkeenä mielessä ja samalla oot päässy haastaa ittees enemmän. Varsinki Benkun kans.”
Vedin henkee ja mietin miten voisin sanoo syyni sille, miks olin ottanu naisen ylipäätään messiin.
“Se, miks halusin sut mukaan tälle reissulle oli se, et näkisit muitaki koneja ku ne kaks mitkä siinä pihalla möllöttää. Mun ei ollu tarkotus painostaa sua mihinkään. Eikä Miikan. Sori siitä.”
Monta kilometrii meni hiljasuudessa ja mua alko jopa vähän kaduttaa koko reissun tekeminen.
Parkkeerasin auton parkkipaikalle lähelle nurmikkoa, nousin autosta ja päästin Assin nurmikolle. Koira ei lähtis siitä mihinkään. Mintusta en ollu niin varma.
Avasin apparin puolen oven ja kröhäsin kurkkuani ennen kuin avasin suuni.
“Käyn hakee meille kahvit.” Suljin oven, enkä antanut naiselle mahdollisuutta vastata.
M: Anton ei ollut ajanut meitä ulos tieltä, vaikka olin hyökännyt miehen kimppuun puolivahingossa sanoillani. Se oli hiljaa hetken, mutta kun se avasi suunsa, mä tajusin vihdoin, miksi Anton oli halunnut mut mukaan.
Mun vuokraisäntä-naapuri-valmentaja taisi oikeasti olla aika viisas. Tai olinhan mä sen tiennyt, mutten sitä, että Anton käytti noin paljon ajatteluaan mun hevosasioideni pohtimiseen.
“Okei. Hyvä tietää”, vastasin vaisummin, koska mulla oli vähän hölmö olo.
Sain vetää hetken henkeä Antonin kadottua hakemaan kahvit matkan piristykseksi. Mietin miehen sanoja siitä, että mun oli hyvä nähdä muitakin kuin Pirttivaaran hevosia. Se oli totta, etenkin nyt, kun Kuisketta ei enää ollut - kai mun täytyisi tehdä jonkinlainen päätös, miten aikoisin jatkaa hevosten parissa.
“Entä jos mä ostaisin ravurin?” heitin pienesti virnistäen, kun Anton palasi kahvien kanssa. “Jonkun parivuotiaan. Siinä riittäs projektia.”
En ollut varma, kuuliko mies vitsailun äänessäni vai uskoiko se oikeasti, että mä olisin valmis rakentamaan ravurin omin päin. Olin oppinut Eskolta paljon, mutta todellisuudessa mä en missään tapauksessa toisi juoksijaa Pirttivaaran tiluksille.
“Mutta onhan se totta”, huokaisin, kun Anton oli startannut auton. “Enhän mä voi jatkaa ilman hevosta ainakaan kovin laadukkaasti. Enkä voi olla vaan sun hevosten varassa.”
Mun vuokraisäntä-naapuri-valmentaja taisi oikeasti olla aika viisas. Tai olinhan mä sen tiennyt, mutten sitä, että Anton käytti noin paljon ajatteluaan mun hevosasioideni pohtimiseen.
“Okei. Hyvä tietää”, vastasin vaisummin, koska mulla oli vähän hölmö olo.
Sain vetää hetken henkeä Antonin kadottua hakemaan kahvit matkan piristykseksi. Mietin miehen sanoja siitä, että mun oli hyvä nähdä muitakin kuin Pirttivaaran hevosia. Se oli totta, etenkin nyt, kun Kuisketta ei enää ollut - kai mun täytyisi tehdä jonkinlainen päätös, miten aikoisin jatkaa hevosten parissa.
“Entä jos mä ostaisin ravurin?” heitin pienesti virnistäen, kun Anton palasi kahvien kanssa. “Jonkun parivuotiaan. Siinä riittäs projektia.”
En ollut varma, kuuliko mies vitsailun äänessäni vai uskoiko se oikeasti, että mä olisin valmis rakentamaan ravurin omin päin. Olin oppinut Eskolta paljon, mutta todellisuudessa mä en missään tapauksessa toisi juoksijaa Pirttivaaran tiluksille.
“Mutta onhan se totta”, huokaisin, kun Anton oli startannut auton. “Enhän mä voi jatkaa ilman hevosta ainakaan kovin laadukkaasti. Enkä voi olla vaan sun hevosten varassa.”
A: Myönnän, olin saattanut tappaa aikaa huoltamolla lukien kaikki turhatkin lööpit jokaisen lehden kannesta, miettinyt pitkään minkä herkkupalan ottaisin Assille eläinten omalta osastolta ja miten isoon kuppiin ottaisin Mintun kahvin. Sekä omani. Erikseen. Kyllä. Olen nössö.
Ravuri? Mietin palatessani autolle ja kuulessani Mintun ehdotuksen. Toivoin sen todella olevan vitsi, vaikka toisaalta mun puolesta nainen sais tuoda talliin vaikka shetlanninponin ja lähteä sen kanssa monté-lähtöihin.
Ojensin toisen kupeista Mintulle autoon.
“Niin pitkään kun haluut, saat liikuttaa mun hevosia. On siitä ollut paljon apuakin, usko pois.” Minttu kuitenkin oli oikeassa, ei nainen voinut ikuisuuteen ratsastaa mun hevosia. “Oot valmis kun oot. En aio painostaa tai ottaa mitään tätä puheeks, jos et ite halua. Eihän se sinänsä edes mulle kuulu.”
Komensin koiran autoon ja suljin kontin oven varoen Assin kuonoa, joka oli todellakin vaaravyöhykkeellä jäädä oven ja auton rungon väliin. Saatua koiran ehjänä ja turvallisesti kyytiin, istahdin takaisin kuskin paikalle, kysymättä josko nainen vieressäni haluaisi ajaa. Onneksi matka saisi taas jatkua ja kohta oltaisiin kotona. Ei enää pitkä matka. Sen jälkeen koko reissu olis takanapäin, eikä sitä tarvis enää miettiä.
Ravuri? Mietin palatessani autolle ja kuulessani Mintun ehdotuksen. Toivoin sen todella olevan vitsi, vaikka toisaalta mun puolesta nainen sais tuoda talliin vaikka shetlanninponin ja lähteä sen kanssa monté-lähtöihin.
Ojensin toisen kupeista Mintulle autoon.
“Niin pitkään kun haluut, saat liikuttaa mun hevosia. On siitä ollut paljon apuakin, usko pois.” Minttu kuitenkin oli oikeassa, ei nainen voinut ikuisuuteen ratsastaa mun hevosia. “Oot valmis kun oot. En aio painostaa tai ottaa mitään tätä puheeks, jos et ite halua. Eihän se sinänsä edes mulle kuulu.”
Komensin koiran autoon ja suljin kontin oven varoen Assin kuonoa, joka oli todellakin vaaravyöhykkeellä jäädä oven ja auton rungon väliin. Saatua koiran ehjänä ja turvallisesti kyytiin, istahdin takaisin kuskin paikalle, kysymättä josko nainen vieressäni haluaisi ajaa. Onneksi matka saisi taas jatkua ja kohta oltaisiin kotona. Ei enää pitkä matka. Sen jälkeen koko reissu olis takanapäin, eikä sitä tarvis enää miettiä.