TARHATALKOOT
7.5.2019
7.5.2019
Minttu: Ensin oli tullut takatalvi, sitten takatalvi kaksi-piste-nolla. Mikään muu siinä ei rassannut, paitsi se, että Mikin tarhan rakentaminen oli viivästynyt joka kerta, kun taivaalta oli alkanut tuiskuttaa ensin sitä perkeleen räntää ja muutamaa tuntia myöhemmin puhdasta lunta. Huhti-toukokuun vaihteessa.
“Saitko sä sen?” huikkasin Antonille, joka taisteli viimeisen tolpan kanssa. Mä olin jo ennättänyt vetää viimeisetkin langat tolppaan, josta koko homma oli alkanutkin ja ährätä lankojen kädensijat paikoilleen. Me oltiin päädytty vetämään peräti neljä lankaa, koska eestin ihmeeni, jota me Antonin kanssa kutsuttiin Mikiksi nykyään vain niinä harvoina hetkinä, kun Paskapää tai Taliaivo ei sopinut tilanteeseen, oli osoittautunut oikeaksi Houdiniksi. Mikki oli tarhannut koko talven kentällä päästen vierailemaan Tillin tai Benkun tarhoihin siksi aikaa, kun kenttää oli käytetty jomman kumman liikutukseen ja noin joka toinen kerta niistä vierailuista oli päätynyt siihen, että Mikki oli ulkoistanut itsensä pujottelemalla sähkölangan ali. Ensimmäisellä kerralla mä en ollut uskonut Antonia, kun se oli kertonut herra “notkea kuin näkkileipä” Michayan limbonneen itsensä tarhasta, mutta sitten olin itsekin päässyt todistamaan tilannetta.
“Laitetaan tarpeeksi sähköä niin eiköhän se pysy aidan oikealla puolella”, puuskahdin vilkaisten Antonia, joka todennäköisesti vain nauraisi paskaisesti siinä vaiheessa, kun juoksisin idioottiorini perässä parin hassun tunnin kuluttua.
“Saitko sä sen?” huikkasin Antonille, joka taisteli viimeisen tolpan kanssa. Mä olin jo ennättänyt vetää viimeisetkin langat tolppaan, josta koko homma oli alkanutkin ja ährätä lankojen kädensijat paikoilleen. Me oltiin päädytty vetämään peräti neljä lankaa, koska eestin ihmeeni, jota me Antonin kanssa kutsuttiin Mikiksi nykyään vain niinä harvoina hetkinä, kun Paskapää tai Taliaivo ei sopinut tilanteeseen, oli osoittautunut oikeaksi Houdiniksi. Mikki oli tarhannut koko talven kentällä päästen vierailemaan Tillin tai Benkun tarhoihin siksi aikaa, kun kenttää oli käytetty jomman kumman liikutukseen ja noin joka toinen kerta niistä vierailuista oli päätynyt siihen, että Mikki oli ulkoistanut itsensä pujottelemalla sähkölangan ali. Ensimmäisellä kerralla mä en ollut uskonut Antonia, kun se oli kertonut herra “notkea kuin näkkileipä” Michayan limbonneen itsensä tarhasta, mutta sitten olin itsekin päässyt todistamaan tilannetta.
“Laitetaan tarpeeksi sähköä niin eiköhän se pysy aidan oikealla puolella”, puuskahdin vilkaisten Antonia, joka todennäköisesti vain nauraisi paskaisesti siinä vaiheessa, kun juoksisin idioottiorini perässä parin hassun tunnin kuluttua.
Anton: Jos päälle iskis vielä kolmas taka-talvi, söisin hattuni. Vaikken omista sellaista. Uusimman asukkaan tarha oli miltei valmis ja pian herra pääsisi testailemaan näiden lankojen toimintaa.
"Veikkaan ettei näihin saa tarpeeksi jytyä", nauroin Mintulle. Jospa Mikki oli niin puupää kuin tähänkin asti. Ei se oppisi olemaan. Onneks ei ollu mun hevonen.
"Assi, tuuha pois sieltä", huikkasin koiralle, joka tyytyväisenä kettuili hevosille. Kevät sai Assinkin pasmat sekaisin, vaikka olikin leikattu. "Et sä niistä sulhoa saa, Tillistä ainakaan", nauroin jo enemmän itsekseni.
Alimman langan ollessa paikallaan saimme naisen kanssa vihdoin hengähtää. Suurin homma oli tehty. Sitten enää hevosen "muutto" sekä tunnin päästä sen perässä juokseminen. Se olisi anyways Mintun homma. Itsehän osti tuollaisen hullun, jota ei selkeästi meinaa pidätellä mikään.
"Haetko sä sen juntteron vai?" Katsahdin Minttua kulma koholla. Tästä tulis vielä hauskaa.
Tarhan rakennus oli sujunut ilman suurempaa fyysistä (tai henkistä) kipua, eikä välit Mintun kanssa olleet oikeastaan yhtään kiusalliset viime vuoden lopun sekoilujen (huom. mun sekoilun) jälkeen. Vuoden vaihteen jälkeen mulla oli ollu enemmän taas menoja töiden kanssa uuden kauden alkaessa ja Minttu oli luojan kiitos kattonu sitäkin enemmän kotipihan hevosten perään. Yhteinen aika tontilla oli siis ollut todella vähäistä, mutta mun ilokseni se ei ainakaan voinut pahentaa naapurisuhdetta entisestään.
"Veikkaan ettei näihin saa tarpeeksi jytyä", nauroin Mintulle. Jospa Mikki oli niin puupää kuin tähänkin asti. Ei se oppisi olemaan. Onneks ei ollu mun hevonen.
"Assi, tuuha pois sieltä", huikkasin koiralle, joka tyytyväisenä kettuili hevosille. Kevät sai Assinkin pasmat sekaisin, vaikka olikin leikattu. "Et sä niistä sulhoa saa, Tillistä ainakaan", nauroin jo enemmän itsekseni.
Alimman langan ollessa paikallaan saimme naisen kanssa vihdoin hengähtää. Suurin homma oli tehty. Sitten enää hevosen "muutto" sekä tunnin päästä sen perässä juokseminen. Se olisi anyways Mintun homma. Itsehän osti tuollaisen hullun, jota ei selkeästi meinaa pidätellä mikään.
"Haetko sä sen juntteron vai?" Katsahdin Minttua kulma koholla. Tästä tulis vielä hauskaa.
Tarhan rakennus oli sujunut ilman suurempaa fyysistä (tai henkistä) kipua, eikä välit Mintun kanssa olleet oikeastaan yhtään kiusalliset viime vuoden lopun sekoilujen (huom. mun sekoilun) jälkeen. Vuoden vaihteen jälkeen mulla oli ollu enemmän taas menoja töiden kanssa uuden kauden alkaessa ja Minttu oli luojan kiitos kattonu sitäkin enemmän kotipihan hevosten perään. Yhteinen aika tontilla oli siis ollut todella vähäistä, mutta mun ilokseni se ei ainakaan voinut pahentaa naapurisuhdetta entisestään.
M: “Haen”, vastasin irvistäen. Mikki oli seurannut tarhatalkoita kentältä käsin ja vaikuttanut varsin kiinnostuneelta aitauksesta, jonka olimme pystyttäneet kentän toiselle puolelle Tillin ja Benkun tarhoihin nähden.
“Täytyy varmaan laittaa kauraämpäri valmiiksi”, puuskahdin vielä, ennen kuin iskin tarhan langat - kaikki neljä - kiinni ja käännyin lähteäkseni.
“Ja muista”, pyörähdin vielä lisäämään. “Laita virrat päälle.”
Mikki puski itseään väkisin ulos kentän portista ja mä jouduin muistuttamaan, ettei mun yli jyrätty noin vain.
“Parempi kelvata”, jupisin taluttaessani eestiläisen uuteen tarhaansa, jossa oli tilaa temmeltää. Mikki viskoi päätään ja mä pistin vastaan kaikilla voimillani laskien orin irti vasta, kun se seisoi edes sekunnin sadasosan paikoillaan.
“Nyt lähtee”, pihahdin laskiessani Mikin irti. Voikon tummista silmistä näki, kuinka lamppu syttyi sen päässä noin sekunnin ennen kuin jalat ehtivät reagoida. Siinä ajassa mä olin ehtinyt harpata askeleen taaksepäin ja naulita katseeni eestin ihmeen takalistoon, joka sinkoutui taivaalle reippaan pukkisarjan alkutekijöiksi.
Jopa Antonin hevoset tuntuivat riehaantuvan omissa tarhoissaan, kun Mikki veti tarhaa ympäri mutkat kylkimyyryllä oikoen.
“Se rikkoo itsensä”, ehdin parahtaa, ennen kuin voikon takapää oli luistaa alta. Vilkaisin Antonia peruuttaessani portille, jonka ulkopuolelle halusin antaakseni hevoselleni tilaa riekkua.
“Tai sitten ei”, puuskahdin Mikin pudottaessa askellajiin käyntiin. Voikko käveli vielä pari askelta ja jähmettyi tuijottamaan kaukaisuuteen. Mä olin juuri ihmettelemässä sen käytöstä ääneen, kun Mikin pää kääntyi meitä kohti ja orin ilmeestä näki, kuinka sitä ihmetytti, miten me jaksettiin seurata sen ilakointia.
“Täytyy varmaan laittaa kauraämpäri valmiiksi”, puuskahdin vielä, ennen kuin iskin tarhan langat - kaikki neljä - kiinni ja käännyin lähteäkseni.
“Ja muista”, pyörähdin vielä lisäämään. “Laita virrat päälle.”
Mikki puski itseään väkisin ulos kentän portista ja mä jouduin muistuttamaan, ettei mun yli jyrätty noin vain.
“Parempi kelvata”, jupisin taluttaessani eestiläisen uuteen tarhaansa, jossa oli tilaa temmeltää. Mikki viskoi päätään ja mä pistin vastaan kaikilla voimillani laskien orin irti vasta, kun se seisoi edes sekunnin sadasosan paikoillaan.
“Nyt lähtee”, pihahdin laskiessani Mikin irti. Voikon tummista silmistä näki, kuinka lamppu syttyi sen päässä noin sekunnin ennen kuin jalat ehtivät reagoida. Siinä ajassa mä olin ehtinyt harpata askeleen taaksepäin ja naulita katseeni eestin ihmeen takalistoon, joka sinkoutui taivaalle reippaan pukkisarjan alkutekijöiksi.
Jopa Antonin hevoset tuntuivat riehaantuvan omissa tarhoissaan, kun Mikki veti tarhaa ympäri mutkat kylkimyyryllä oikoen.
“Se rikkoo itsensä”, ehdin parahtaa, ennen kuin voikon takapää oli luistaa alta. Vilkaisin Antonia peruuttaessani portille, jonka ulkopuolelle halusin antaakseni hevoselleni tilaa riekkua.
“Tai sitten ei”, puuskahdin Mikin pudottaessa askellajiin käyntiin. Voikko käveli vielä pari askelta ja jähmettyi tuijottamaan kaukaisuuteen. Mä olin juuri ihmettelemässä sen käytöstä ääneen, kun Mikin pää kääntyi meitä kohti ja orin ilmeestä näki, kuinka sitä ihmetytti, miten me jaksettiin seurata sen ilakointia.
A: Minttu näytti vähintäänkin huvittavalta sekopäisen voikon vieressä. Assi testas mun puolesta vahingossa sähköt osuttuaan hännällään alimpaan lankaan. Pienen ulahduksen saattelemana se jolkotti takasin Tillin ja Benkun tykö.
Pieni pelko perseessä katoin naisen päästäessä Mikkiä irti, miten pahasti tässä oikein kävisi. Ja myönnän, pelkäsin enemmän hevosen kuin omistajan puolesta. Mikki näytti päättömältä kanalta riehuessaan uudessa tarhassaan ja äänistä päätellen myös mun muka rauhaisa kaksikko aloitti oman shownsa.
"Assi nyt Helvetti pois sieltä!" karjaisin koiralle, joka selkeästi päätti olla yhtä tyhmä kuin muutkin kiimaiset nartut tähän aikaan vuodesta.
"Älä ton yhen kroppasta huolehi, enemmän mä pelkään mun uuden ja hienon tarhan puolesta", naljailin naiselle, joka oli paennut hiljalleen rauhoittuvaa oria aidan paremmalle puolelle.
Mikki oli upea ilmestys, ainakin värinsä puolesta. Päässä sen sijaan ei tainnut olla hämähäkin seittejä ihmeempää.
"Ja ton kanssa sä oot tosissas aikomas valmentautuu? Tai jotain…", kysyin epäuskoisena blondilta vieressä.
Pieni pelko perseessä katoin naisen päästäessä Mikkiä irti, miten pahasti tässä oikein kävisi. Ja myönnän, pelkäsin enemmän hevosen kuin omistajan puolesta. Mikki näytti päättömältä kanalta riehuessaan uudessa tarhassaan ja äänistä päätellen myös mun muka rauhaisa kaksikko aloitti oman shownsa.
"Assi nyt Helvetti pois sieltä!" karjaisin koiralle, joka selkeästi päätti olla yhtä tyhmä kuin muutkin kiimaiset nartut tähän aikaan vuodesta.
"Älä ton yhen kroppasta huolehi, enemmän mä pelkään mun uuden ja hienon tarhan puolesta", naljailin naiselle, joka oli paennut hiljalleen rauhoittuvaa oria aidan paremmalle puolelle.
Mikki oli upea ilmestys, ainakin värinsä puolesta. Päässä sen sijaan ei tainnut olla hämähäkin seittejä ihmeempää.
"Ja ton kanssa sä oot tosissas aikomas valmentautuu? Tai jotain…", kysyin epäuskoisena blondilta vieressä.
M: Pirttivaaran jokainen elikko oli ilmeisesti seonnut yhtä aikaa. Kun Mikki oli rauhoittunut, kuulostivat myös Tilli ja Benkku laskevan kierroksiaan. Assi sen sijaan nuilotti tympääntyneenä Antonin vieressä eikä näyttänyt sillä hetkellä arvostavan isäntänsä sääntöjä.
“Joo?” puuskahdin. “Se on ollut ihmeen hyvä viime viikkoina. Tietäisit, jos oisit joskus ehtinyt seurata meidän menoa.”
Se oli suora kuitti Antonille, joka oli ollut viime aikoina enemmän tien päällä kuin kotona. Mä olin hyvää hyvyyttäni - ja Mikin karsinavuokraa laskeakseni - tehnyt tallityöt ja siinä sivussa auttanut Antonia miehen hevosten liikutuksessa. Pääpaino mulla oli kuitenkin ollut Mikin ratsastuksessa, eikä talven perustyöskentely sileällä ja puomeilla ollut mennyt hukkaan: jopa mun ruosteisilla taidoillani orista oli tullut pikkuhiljaa vetreämpi ja kevyempi.
“Mutta kai valmentautuminen olis jo ajankohtaista”, mietin puoliääneen. Olin vältellyt koko aihetta, koska niin ratsu kuin ratsastajakin oli ollut talvella niin rapakunnossa, että oli ollut helppo vajota kunnon kasvattamisen vaiheeseen ja heivata valmennushaaveet keväälle. Kevät oli kuitenkin tullut (ja mennyt t. takatalvi) ja jos sääjumala olisi laupea, kesä koittaisi nopeammin kuin uskoimmekaan - tai ainakaan mä uskoin.
“Joo?” puuskahdin. “Se on ollut ihmeen hyvä viime viikkoina. Tietäisit, jos oisit joskus ehtinyt seurata meidän menoa.”
Se oli suora kuitti Antonille, joka oli ollut viime aikoina enemmän tien päällä kuin kotona. Mä olin hyvää hyvyyttäni - ja Mikin karsinavuokraa laskeakseni - tehnyt tallityöt ja siinä sivussa auttanut Antonia miehen hevosten liikutuksessa. Pääpaino mulla oli kuitenkin ollut Mikin ratsastuksessa, eikä talven perustyöskentely sileällä ja puomeilla ollut mennyt hukkaan: jopa mun ruosteisilla taidoillani orista oli tullut pikkuhiljaa vetreämpi ja kevyempi.
“Mutta kai valmentautuminen olis jo ajankohtaista”, mietin puoliääneen. Olin vältellyt koko aihetta, koska niin ratsu kuin ratsastajakin oli ollut talvella niin rapakunnossa, että oli ollut helppo vajota kunnon kasvattamisen vaiheeseen ja heivata valmennushaaveet keväälle. Kevät oli kuitenkin tullut (ja mennyt t. takatalvi) ja jos sääjumala olisi laupea, kesä koittaisi nopeammin kuin uskoimmekaan - tai ainakaan mä uskoin.
A: Minttu oli usein oikeassa. Myös nyt. Mä olin tehny tähän mennessä enemmän hommia tallin ja tontin ulkopuolella kuin mitä viime vuonna koko kauden aikana.
"Mulla rauhottuu pian… Ajattelin pitää viikon tai kaks lomaa ja käyttää sen ajan omiin nelijalkasiin." Vilkasin hieman ajatuksissa Tilliä ja Benkkua. Molemmat oli päässy ihan liian helpolla viime aikoina niiden kapasiteettiin nähden.
Benkku edelleen kaipasi lisää kisakokemusta ja Tilli taasen treeniä oman käyttäytymisensä hillitsemisessä. Ne kaks oli kuin yö ja päivä silloin tällöin, enkä mä välillä tiennyt mitä niiden kanssa tehdä.
"Asiasta kukkapurkkiin… Otatko jomman kumman joku päivä kaveriks maastoon? Tai saat sä mister Sekoboltsinki ottaa jos haluat jos Benkun kans mennää." Paljon ilmoille heitelty maastoilu oli aina vain jäänyt. Milloin työkiireiden takia ja milloin Mintun juostessa hevosensa perässä.
Talven pahimman hormonisekoilun jälkeen mullakin alko olee selkee pää ja ajatukset vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Enkä mä halunnut enää sekottaa pakkaa. Universumi ja Minttu itse oli tehnyt asian aikas selkeeks, vaikka raja olikin välillä ollut hiukan häilyvä; me oltiin vaan ja ainoastaan naapureita. Ja välillä se kyllä perkule harmitti. Sitä en kumminkaan naiselle kertois.
"Mulla rauhottuu pian… Ajattelin pitää viikon tai kaks lomaa ja käyttää sen ajan omiin nelijalkasiin." Vilkasin hieman ajatuksissa Tilliä ja Benkkua. Molemmat oli päässy ihan liian helpolla viime aikoina niiden kapasiteettiin nähden.
Benkku edelleen kaipasi lisää kisakokemusta ja Tilli taasen treeniä oman käyttäytymisensä hillitsemisessä. Ne kaks oli kuin yö ja päivä silloin tällöin, enkä mä välillä tiennyt mitä niiden kanssa tehdä.
"Asiasta kukkapurkkiin… Otatko jomman kumman joku päivä kaveriks maastoon? Tai saat sä mister Sekoboltsinki ottaa jos haluat jos Benkun kans mennää." Paljon ilmoille heitelty maastoilu oli aina vain jäänyt. Milloin työkiireiden takia ja milloin Mintun juostessa hevosensa perässä.
Talven pahimman hormonisekoilun jälkeen mullakin alko olee selkee pää ja ajatukset vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Enkä mä halunnut enää sekottaa pakkaa. Universumi ja Minttu itse oli tehnyt asian aikas selkeeks, vaikka raja olikin välillä ollut hiukan häilyvä; me oltiin vaan ja ainoastaan naapureita. Ja välillä se kyllä perkule harmitti. Sitä en kumminkaan naiselle kertois.
M: Kuuntelin Antonin selostusta tulevasta lomapätkästä mietteliäänä. Milloinkohan mä itse ehtisin lomailla? Muut kaipasivat kyllä lomiaan ja siksi mulle oli riittänyt lomittajana hyvin keikkaa, eikä tilanne tulisi todennäköisesti muuttumaan kesän ajaksi. Ei siitä kuitenkaan voinut valittaa, koska Mikin luonteen tuntien olisi hyvä saada säästettyä palkasta mahdollisten eläinlääkärikulujen varalle.
“Voin ottaa”, vastasin Antonia vilkaisten. “Mikki on kyllä päässyt maastoon, joten Tillikin käy.”
Jätin mainitsematta, ettei edellinen ratsastus Benkun kanssa ollut mennyt ihan putkeen: olin unohtanut täysin, kuinka herkkähipiäistä ruunaa piti ratsastaa ja vääntänyt yksinkertaista tehtävää lähes puolituntisen luovuttaen turhautuneena. Mikin kanssa sama tehtävä oli tuntunut helpolta, enkä osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono asia.
Ensimmäinen sadepisara putosi mun otsalleni. Vilkaisin hämmentyneenä taivaalle, joka oli vielä hetki sitten ollut kirkas. Nyt tallipihan ylle oli ilmestynyt harmaa pilvi, jonka reuna oli päättänyt tihkuttaa vettä nimenomaan Pirttivaaran tontille.
“Taidan käydä pesemässä Mikin suojat tallissa, menetkö jo kotiin?” kysyin Antonilta liikahtaessani kohti tallia, jossa mua odottivat melko vähälle huomiolle jääneet jännesuojat.
“Voin ottaa”, vastasin Antonia vilkaisten. “Mikki on kyllä päässyt maastoon, joten Tillikin käy.”
Jätin mainitsematta, ettei edellinen ratsastus Benkun kanssa ollut mennyt ihan putkeen: olin unohtanut täysin, kuinka herkkähipiäistä ruunaa piti ratsastaa ja vääntänyt yksinkertaista tehtävää lähes puolituntisen luovuttaen turhautuneena. Mikin kanssa sama tehtävä oli tuntunut helpolta, enkä osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono asia.
Ensimmäinen sadepisara putosi mun otsalleni. Vilkaisin hämmentyneenä taivaalle, joka oli vielä hetki sitten ollut kirkas. Nyt tallipihan ylle oli ilmestynyt harmaa pilvi, jonka reuna oli päättänyt tihkuttaa vettä nimenomaan Pirttivaaran tontille.
“Taidan käydä pesemässä Mikin suojat tallissa, menetkö jo kotiin?” kysyin Antonilta liikahtaessani kohti tallia, jossa mua odottivat melko vähälle huomiolle jääneet jännesuojat.
A: Vettä. Tietenkin. Onneks ei lunta.
"Ööh… Mulla on itse asiassa Benkun satulan rasvaus." Ei ollut. Kunhan välttelin yksin oloa, sitä kun tuli tarpeeksi auton ratin takana istuessa. Mä olin ihan varma, et mun takalistossa olis pian Ravin penkin saumojen sekä kuosin peilikuvat.
Minttu edellä, Assi seuraavana ja mä viimesenä. Silleen se yleensä meni. Mut naiset ensin, vaikka heikoille jäille. Niin mulle opetettiin enkä vieläkään (valitettavasti) oo unohtanu sitä.
Minttu hyökkäs heti suojien kimppuun ja mä hain ruunan satulan varusteiden seasta. Puhdas se oli kuin mikä, mutta kaikkea sitä näköjään teki toisen ihmisen seuran vuoksi. Istahdin Tillin karsinan eteen jättämälleni penkille ja asetin satulan toisen reiteni päälle. Paskat jostain satulatelineestä. (TBH, en ollu vielä muistanu hommata moista.)
"Kaikki on tainnu pyörii tääl ihan hyvin?" kysyin katse nahkavarusteessa. Ainakin jokainen rakennus oli pysynyt pystyssä sekä elukat elävien kirjoissa. "Ja saunakin tainnut toimia", virnuilin vilkaisten Minttua. Yksinäinen tyhjä Karjala-tölkki oli odottanut hakijaansa pukkarin puolella puupenkillä. Ja tiesin satavarmaksi, ettei se ollut mun.
"Ööh… Mulla on itse asiassa Benkun satulan rasvaus." Ei ollut. Kunhan välttelin yksin oloa, sitä kun tuli tarpeeksi auton ratin takana istuessa. Mä olin ihan varma, et mun takalistossa olis pian Ravin penkin saumojen sekä kuosin peilikuvat.
Minttu edellä, Assi seuraavana ja mä viimesenä. Silleen se yleensä meni. Mut naiset ensin, vaikka heikoille jäille. Niin mulle opetettiin enkä vieläkään (valitettavasti) oo unohtanu sitä.
Minttu hyökkäs heti suojien kimppuun ja mä hain ruunan satulan varusteiden seasta. Puhdas se oli kuin mikä, mutta kaikkea sitä näköjään teki toisen ihmisen seuran vuoksi. Istahdin Tillin karsinan eteen jättämälleni penkille ja asetin satulan toisen reiteni päälle. Paskat jostain satulatelineestä. (TBH, en ollu vielä muistanu hommata moista.)
"Kaikki on tainnu pyörii tääl ihan hyvin?" kysyin katse nahkavarusteessa. Ainakin jokainen rakennus oli pysynyt pystyssä sekä elukat elävien kirjoissa. "Ja saunakin tainnut toimia", virnuilin vilkaisten Minttua. Yksinäinen tyhjä Karjala-tölkki oli odottanut hakijaansa pukkarin puolella puupenkillä. Ja tiesin satavarmaksi, ettei se ollut mun.
M: Koska olin tajunnut jättää suojat likoamaan, ne odottivat mua suuressa ämpärissä tallikäytävällä, aivan vesipisteen edustalla. Seurasin katseellani Antonin rasvausoperaatiota, jonka kohteena oleva satula näytti jo valmiiksi varsin huolletulta.
“Joo, omalla painollaan”, mutisin vastaukseksi Antonin kysymykseen. Vaikutti siltä kuin mies olisi yrittänyt esittää, ettei vastauksen kuuleminen edes kiinnostanut sitä. Kohotin kulmaani toteamukselle saunasta, koska sen myötä Anton väläytteli meedionkykyjään - tai sitten mä olin jälleen kerran onnistunut unohtamaan sinne jotain.
“Jep, tytöt kävivät saunomassa toissailtana”, hymähdin. Se oli ollut sunnuntai-illaksi melkoinen maailmanparannusilta, jonka päätteeksi mä olin ollut väsynyt, mutta onnellinen.
“Mites sun reissut on menneet?” kysyin puhtaasta solidaarisuudesta. Mä huomasin välillä miettiväni, oliko Antonilla kierroksissa joku nainen, jonka takia se viipyi matkoillaan niin järkyttävän pitkiä päiviä. Toinen vaihtoehto oli, että miehellä oli oikeasti maksavia asiakkaita, joita piisasi vielä niinkin paljon, että hyvä jos mies ehti nukkua välissä.
“Joo, omalla painollaan”, mutisin vastaukseksi Antonin kysymykseen. Vaikutti siltä kuin mies olisi yrittänyt esittää, ettei vastauksen kuuleminen edes kiinnostanut sitä. Kohotin kulmaani toteamukselle saunasta, koska sen myötä Anton väläytteli meedionkykyjään - tai sitten mä olin jälleen kerran onnistunut unohtamaan sinne jotain.
“Jep, tytöt kävivät saunomassa toissailtana”, hymähdin. Se oli ollut sunnuntai-illaksi melkoinen maailmanparannusilta, jonka päätteeksi mä olin ollut väsynyt, mutta onnellinen.
“Mites sun reissut on menneet?” kysyin puhtaasta solidaarisuudesta. Mä huomasin välillä miettiväni, oliko Antonilla kierroksissa joku nainen, jonka takia se viipyi matkoillaan niin järkyttävän pitkiä päiviä. Toinen vaihtoehto oli, että miehellä oli oikeasti maksavia asiakkaita, joita piisasi vielä niinkin paljon, että hyvä jos mies ehti nukkua välissä.
A: Mä en ollut ihan varma, halusko Minttu oikeesti tietää, vai oliko vastakysymys täysin pelkästä kohteliaisuudesta.
"Hyvinhän ne. Paljon nuoria… Osa ihan lahjakkaitakin", mutisin yrittäessä saada monta kuukautta mua ärsyttänyttä länttiä katoamaan toisesta tyynystä satulassa. "Ehkä me suomalaiset viel joku päivä pärjätään maailmalla tässäkin lajissa…", tuumasin puolääneen.
Vaikka mä pystyin vastaamaan ihan järkeviäkin sanoja fiksussa pötkössä Mintulle, mun aivot oli jämähtäny naisen mainitsemaan tyttöjen saunailtaan. Aivan ensimmäisenä olin pahoillani blondin puolesta ja toisekseen likkojen puolesta. Olikohan ne pyytäny Niilon ja Kristianin mukaan? Ainakin Krisu oli vielä toissa viikolla jaksanut ihailla Miraa.
Olihan Mira ja Sanni molemmat mukavia joo, mut huhhuh. On niidenkin kanssa koko konkkaronkalla päädytty outoihin tilanteisiin. Kuten hyvänä esimerkkinä pikkujoulut. Ja Mintun sen iltaiset kommentit oli syöpyny mun muistiin. Ei huonolla kuitenkaan. Luoja se nainen oli humalassa. Tahaton naurahdus karkas mun huulilta ja päätin pitää katseen tiukasti satulassa.
"Krisu on edellee kyselly Miran perään", sanoin täysin vahingossa. Sen lauseen ei todellakaan pitänyt nähdä päivänvaloa mutta tässä sitä nyt oltiin.
"Hyvinhän ne. Paljon nuoria… Osa ihan lahjakkaitakin", mutisin yrittäessä saada monta kuukautta mua ärsyttänyttä länttiä katoamaan toisesta tyynystä satulassa. "Ehkä me suomalaiset viel joku päivä pärjätään maailmalla tässäkin lajissa…", tuumasin puolääneen.
Vaikka mä pystyin vastaamaan ihan järkeviäkin sanoja fiksussa pötkössä Mintulle, mun aivot oli jämähtäny naisen mainitsemaan tyttöjen saunailtaan. Aivan ensimmäisenä olin pahoillani blondin puolesta ja toisekseen likkojen puolesta. Olikohan ne pyytäny Niilon ja Kristianin mukaan? Ainakin Krisu oli vielä toissa viikolla jaksanut ihailla Miraa.
Olihan Mira ja Sanni molemmat mukavia joo, mut huhhuh. On niidenkin kanssa koko konkkaronkalla päädytty outoihin tilanteisiin. Kuten hyvänä esimerkkinä pikkujoulut. Ja Mintun sen iltaiset kommentit oli syöpyny mun muistiin. Ei huonolla kuitenkaan. Luoja se nainen oli humalassa. Tahaton naurahdus karkas mun huulilta ja päätin pitää katseen tiukasti satulassa.
"Krisu on edellee kyselly Miran perään", sanoin täysin vahingossa. Sen lauseen ei todellakaan pitänyt nähdä päivänvaloa mutta tässä sitä nyt oltiin.
M: Mua huvitti suunnattomasti ajatus Antonista ja IHAN lahjakkaista nuorista. Siinä mielikuvassa Anton paimensi kuuden poniratsukon alkeisryhmää ja repi hiuksia päästään, koska poniäidit huohottivat niskaan Kerttu-Inkereiden itsepäisten ponien kiikuttaessa lapsosia pitkin kenttää.
Hankasin suojien saumoja puhtaaksi tiskiainevedessä tiskiharjalla kuin paraskin tiskaaja, kun Anton alkoi puhua Kristianista.
“Se ei kyllä luovuta”, mumahdin jättäen kertomatta Miran tarinoista, joiden päähenkilö ei ollut Kristian. Jos joku ei ollut vaipunut kevätkoomaan, se oli ollut ehdottomasti Mira.
“Kai me pidetään grillikauden avajaiset?” vitsailin. Takapihalla nökötti edelleen muutama sinnikäs lumikasa, enkä mä tiennyt oliko Antonilla edes grilliä. Täysin vitsiksi tarkoitettu heitto alkoi kuitenkin elää mun päässäni, koska tytöt olivat haaveilleet yhteisestä illanvietosta - Kristianista huolimatta.
Hankasin suojien saumoja puhtaaksi tiskiainevedessä tiskiharjalla kuin paraskin tiskaaja, kun Anton alkoi puhua Kristianista.
“Se ei kyllä luovuta”, mumahdin jättäen kertomatta Miran tarinoista, joiden päähenkilö ei ollut Kristian. Jos joku ei ollut vaipunut kevätkoomaan, se oli ollut ehdottomasti Mira.
“Kai me pidetään grillikauden avajaiset?” vitsailin. Takapihalla nökötti edelleen muutama sinnikäs lumikasa, enkä mä tiennyt oliko Antonilla edes grilliä. Täysin vitsiksi tarkoitettu heitto alkoi kuitenkin elää mun päässäni, koska tytöt olivat haaveilleet yhteisestä illanvietosta - Kristianista huolimatta.
A: "Grillikauden… Avaijaiset?" Hymähdin edes ajatellessani Minttua grillin ääressä kokkaamassa Wilhelmiä taikka Kabanossia. Se olisi niin väärin.
"Pitää eka kaivaa saunan takaa porukoiden vanha kaasumasiina", tokaisin. Jos toinen oli ihan tosissaan järkkäämässä jotain lähellekään grillikauden avajaisia, mä halusin nähdä sen. Ja toisen kysymyksestä päätellen, mut oli kutsuttu.
Huomasin hankaavani viidettä kertaa samaa kohtaa. Moitin itseäni turhanpäiväisten ajattelusta ja liian vähäisestä keskittymisestä satulan putsaukseen, kunnes sain itseäni niskasta kiinni. Nostin satulan reideltäni ja nousin itse samaan hengenvetoon jaloilleni.
"Mä voisin lämmittää saunan tänää, saat kans mennä jos silt tuntuu. Varaan puita sit valmiiks pukkariin?" Toivottavasti aikataulut olivat tällä kertaa molemmille (Mintulle) tarpeeksi selkeät.
Sain omat jälkeni siivottua ja pesin käsiäni tallikäytävän seinustalla olevan hanan alla, kun muistin luvanneeni Assille kunnon iltalenkin ennen nukkumaanmenoa.
"Itse asias… Mä käyn vielä Tillin kans maastos. Assi saa kunnolla tsekkaa viel reviirinsä." Jos naiselle kelpasi sauna, menkööt ennen mua. Eipähän mentäis ristiin. Toivottavasti.
"Pitää eka kaivaa saunan takaa porukoiden vanha kaasumasiina", tokaisin. Jos toinen oli ihan tosissaan järkkäämässä jotain lähellekään grillikauden avajaisia, mä halusin nähdä sen. Ja toisen kysymyksestä päätellen, mut oli kutsuttu.
Huomasin hankaavani viidettä kertaa samaa kohtaa. Moitin itseäni turhanpäiväisten ajattelusta ja liian vähäisestä keskittymisestä satulan putsaukseen, kunnes sain itseäni niskasta kiinni. Nostin satulan reideltäni ja nousin itse samaan hengenvetoon jaloilleni.
"Mä voisin lämmittää saunan tänää, saat kans mennä jos silt tuntuu. Varaan puita sit valmiiks pukkariin?" Toivottavasti aikataulut olivat tällä kertaa molemmille (Mintulle) tarpeeksi selkeät.
Sain omat jälkeni siivottua ja pesin käsiäni tallikäytävän seinustalla olevan hanan alla, kun muistin luvanneeni Assille kunnon iltalenkin ennen nukkumaanmenoa.
"Itse asias… Mä käyn vielä Tillin kans maastos. Assi saa kunnolla tsekkaa viel reviirinsä." Jos naiselle kelpasi sauna, menkööt ennen mua. Eipähän mentäis ristiin. Toivottavasti.
M: Antonin kauhistunut reaktio oli huvittava, enkä mä erityisesti peitellyt virnettäni.
“Hyvä, voit toimia grillimaisterina”, tokaisin, vaikka näihin grillibileisiin ei oltu vielä kutsuttu yhtäkään vierasta. Olin kuitenkin aivan sataprosenttisen varma, että vakiokalusto saapuisi paikalle.
“Voin mä käydä”, vastasin kääntyen huuhtomaan pesemäni suojan. Se oli puhdistunut yllättävän hyvin, joten jatkoin seuraavan parissa. Anton ilmaantui pesemään käsiään hanan luo ja ilmoitti sitten, että aikoikin lähteä ensin maastoon. Mä tuijotin miestä aidon hämmentyneenä: täytyikö mun siis lämmittää sauna, jonne mies oli ensin niin armollisesti tarjonnut vuoroa?
“Käy pois vaan”, virkoin hangaten suojaa niin reippaasti, että vettä roiskahti tallikäytävälle. “Kyllä mäkin saunan saan lämmitettyä.”
En nostanut katsettani suojasta, kun käännyin huuhtomaan sen edellisen lailla.
Saatuani suojienpesuoperaation päätökseen, Anton oli jo ehtinyt hakea Tillin sisälle.
“No, mä lähden nyt lämmittämään sitä saunaa”, huoahdin huuhdeltuani ämpärin pesuveden jäljiltä. Tilli tuijotti mua korvat uteliaasti hörössä, mutten jaksanut tallustaa lähemmäs rapsuttamaan tammaa.
“Hyvä, voit toimia grillimaisterina”, tokaisin, vaikka näihin grillibileisiin ei oltu vielä kutsuttu yhtäkään vierasta. Olin kuitenkin aivan sataprosenttisen varma, että vakiokalusto saapuisi paikalle.
“Voin mä käydä”, vastasin kääntyen huuhtomaan pesemäni suojan. Se oli puhdistunut yllättävän hyvin, joten jatkoin seuraavan parissa. Anton ilmaantui pesemään käsiään hanan luo ja ilmoitti sitten, että aikoikin lähteä ensin maastoon. Mä tuijotin miestä aidon hämmentyneenä: täytyikö mun siis lämmittää sauna, jonne mies oli ensin niin armollisesti tarjonnut vuoroa?
“Käy pois vaan”, virkoin hangaten suojaa niin reippaasti, että vettä roiskahti tallikäytävälle. “Kyllä mäkin saunan saan lämmitettyä.”
En nostanut katsettani suojasta, kun käännyin huuhtomaan sen edellisen lailla.
Saatuani suojienpesuoperaation päätökseen, Anton oli jo ehtinyt hakea Tillin sisälle.
“No, mä lähden nyt lämmittämään sitä saunaa”, huoahdin huuhdeltuani ämpärin pesuveden jäljiltä. Tilli tuijotti mua korvat uteliaasti hörössä, mutten jaksanut tallustaa lähemmäs rapsuttamaan tammaa.
A: Tilillä oli ollut joku ihmeellinen tarve kyylätä joka ikistä puuta ja kiveä joka sen kohdalle osui. Assi oli mennyt omia menojaan joten mä sain keskittyä täysin tamman pitämiseen liikkellä. Vasta tutulla ja turvallisella laukkasuoralla tamma antoi kaiken turhan pudota mielestään ja mä tein samoin.
Tilli ravas reippaasti takasin tallille ja Assi olikin odottamas meitä tallin edustalla nököttäen.
"Ootko pitkäänki oottanu?" hymähdin koiralle ja laskeuduin tamman selästä. Saunan piipusta tuprutti savu. Minttu oli näköjään saanu saunan onnistuneesti syttymään ja lämpiämään.
Hoidin tamman iltakuntoon ja vein sen vielä hetkeksi ulkoilemaan. Vilkaisin myös Mikin suuntaan vain huokaistakseni hevosen vielä olevan aitojen sisäpuolella. Odotin kyllä innolla ensimmäistä kertaa, kun juostaisiin Mintun kanssa orin perässä.
Talolla pakkasin omat saunatarvikkeeni pyyhkeen sisään ja hain kaapista vielä pari Karhua. Ei saunaa ilman saunakaljaa. Olikohan Minttu samaa mieltä? Karjalasta päätellen oli. Hymähdin mielikuvalle tyttöjen saunaillasta ja draaman määrästä. Sitä ei kyl itse jaksais ollenkaan.
Avasin pukuhuoneen oven ja kuulin saunan puolelta sihinää. Minttu oli siis edelleen saunassa.
"Mörkö tuli kylään", hihkaisin laskiessa tavaroitani tyhjälle penkille.
Tilli ravas reippaasti takasin tallille ja Assi olikin odottamas meitä tallin edustalla nököttäen.
"Ootko pitkäänki oottanu?" hymähdin koiralle ja laskeuduin tamman selästä. Saunan piipusta tuprutti savu. Minttu oli näköjään saanu saunan onnistuneesti syttymään ja lämpiämään.
Hoidin tamman iltakuntoon ja vein sen vielä hetkeksi ulkoilemaan. Vilkaisin myös Mikin suuntaan vain huokaistakseni hevosen vielä olevan aitojen sisäpuolella. Odotin kyllä innolla ensimmäistä kertaa, kun juostaisiin Mintun kanssa orin perässä.
Talolla pakkasin omat saunatarvikkeeni pyyhkeen sisään ja hain kaapista vielä pari Karhua. Ei saunaa ilman saunakaljaa. Olikohan Minttu samaa mieltä? Karjalasta päätellen oli. Hymähdin mielikuvalle tyttöjen saunaillasta ja draaman määrästä. Sitä ei kyl itse jaksais ollenkaan.
Avasin pukuhuoneen oven ja kuulin saunan puolelta sihinää. Minttu oli siis edelleen saunassa.
"Mörkö tuli kylään", hihkaisin laskiessa tavaroitani tyhjälle penkille.
M: Matkalla saunalle olin kuulostellut jokaista rasahdusta maalaillen mielikuvia tarhastaan livistäneestä Mikistä. Oria ei onneksi näkynyt, kun nykäisin saunan oven auki ja laskin saunakassini pukuhuoneen tuolille.
Koska mulla ei ollut muutakaan tekemistä, sytytin kiukaaseen tulen ja jäin istuskelemaan saunarakennuksen pienelle kuistille kevätiltaa katsellen. Viileä tuuli pyöritteli hiuksiani, mutta ilmassa tuoksuva kevät valoi muhun uskoa siitä, että kesä oli tosiaan tulossa.
Olin ehtinyt istua saunassa hetken, kun mun sydämeni hypähti kurkkuun Antonin äänen kuullessani.
“Mitä helvettiä sä siellä teet?” kiekaisin turhautuneena. “Mun tietääkseni täällä ei ole mitään sekavuoroja.”
Hetken oli hiljaista ja mä pelkäsin naapurin isännän tempaisevan seuraavaksi auki saunan oven ja marssivan sisälle ihan yhtä tarmokkaasti kuin oli pukutilaankin marssinut.
“Mulla ei ole pyyhettä, joten painu ulos hyvän sään aikana”, ilmoitin ärsyyntyneenä saunahetkeni keskeyttämisestä.
Koska mulla ei ollut muutakaan tekemistä, sytytin kiukaaseen tulen ja jäin istuskelemaan saunarakennuksen pienelle kuistille kevätiltaa katsellen. Viileä tuuli pyöritteli hiuksiani, mutta ilmassa tuoksuva kevät valoi muhun uskoa siitä, että kesä oli tosiaan tulossa.
Olin ehtinyt istua saunassa hetken, kun mun sydämeni hypähti kurkkuun Antonin äänen kuullessani.
“Mitä helvettiä sä siellä teet?” kiekaisin turhautuneena. “Mun tietääkseni täällä ei ole mitään sekavuoroja.”
Hetken oli hiljaista ja mä pelkäsin naapurin isännän tempaisevan seuraavaksi auki saunan oven ja marssivan sisälle ihan yhtä tarmokkaasti kuin oli pukutilaankin marssinut.
“Mulla ei ole pyyhettä, joten painu ulos hyvän sään aikana”, ilmoitin ärsyyntyneenä saunahetkeni keskeyttämisestä.
A: Nauraa räkätin naisen hieman hätääntyneelle äänelle.
"En mä sinne ilmaannu, älä huoli", vaikka mieli vähän tekikin nähdä toisen ilme mun marssiessa pokkana ovesta sisään. Raotin ovea varoen jääden itse sen taakse. Ojensin toisen kylmän oluen oven ja karmin välistä tuntien lämpimän, lähes kuuman höyryn, osuvan mun kämmenselälle.
"Kelpaako?"
Oluen hävitessä mun kädestä, virnuillen suljin oven ja annoin toisen jatkaa saunomistaan rauhassa. Riisuin päällivaatteet pukuhuoneen naulakkoon ja sulloin bokserit farkkujen taskuun. Olkoot siellä piilossa meidän siveyden sipulilta. Kietaisin pyyhkeen lanteille ja toinen Karhu kädessäni palasin verannalle istuskelemaan.
Saunalta näki yllättävän hyvin tarhoille sekä tallille lehtien ollessa vielä vaivoin hiirenkorvilla. Ainakin huomaisi jos Mikki pättäisi ottaa hatkat. Ajatuksena se taisi olla tontin kuuma peruna varsinkin nyt uuden tarhan kokeillessa rajojaan pojan kanssa. Onneks omat hevoset pysyivät lankojen sisällä ja vaikka ulkopuolellakin tyynenä kuin viilipytyt.
"En mä sinne ilmaannu, älä huoli", vaikka mieli vähän tekikin nähdä toisen ilme mun marssiessa pokkana ovesta sisään. Raotin ovea varoen jääden itse sen taakse. Ojensin toisen kylmän oluen oven ja karmin välistä tuntien lämpimän, lähes kuuman höyryn, osuvan mun kämmenselälle.
"Kelpaako?"
Oluen hävitessä mun kädestä, virnuillen suljin oven ja annoin toisen jatkaa saunomistaan rauhassa. Riisuin päällivaatteet pukuhuoneen naulakkoon ja sulloin bokserit farkkujen taskuun. Olkoot siellä piilossa meidän siveyden sipulilta. Kietaisin pyyhkeen lanteille ja toinen Karhu kädessäni palasin verannalle istuskelemaan.
Saunalta näki yllättävän hyvin tarhoille sekä tallille lehtien ollessa vielä vaivoin hiirenkorvilla. Ainakin huomaisi jos Mikki pättäisi ottaa hatkat. Ajatuksena se taisi olla tontin kuuma peruna varsinkin nyt uuden tarhan kokeillessa rajojaan pojan kanssa. Onneks omat hevoset pysyivät lankojen sisällä ja vaikka ulkopuolellakin tyynenä kuin viilipytyt.
M: Hetken mun oli tehnyt mieli paiskata tirkistelijävuokraisäntääni sen tarjoamalla kaljatölkillä, mutta olin päätynyt sihauttamaan huurteisen itselleni ja heittää lisää löylyä. Kun kuulin ulomman oven sulkeutuvan Antonin takana, huokaisin syvään ja rentouduin vielä hetkeksi.
Sauna alkoi käydä liian kuumaksi, joten laskeuduin lattiatasoon huuhtoutumaan. Olin pessyt hiukseni eilen, joten niitä ei onneksi tarvinnut ährätä puhtaaksi saunalla. Pukuhuoneessa kietouduin pyyhkeeseen kaikessa rauhassa, nappasin saunakassini mukaani ja marssin ulos jäähdyttelemään.
“Sun vuoro”, ilmoitin Antonille istuen vapaalle tuolille puoliksi juotu kaljatölkki kädessäni. Vasta sen jälkeen vilkaisin miestä, joka näytti riisuuntuneen valmiiksi.
“Taidan perua ne grillibileet”, mutisin kasvot peruslukemilla. “Saat löylykauhasta otsaan, jos teet tuon tempun Sannin saunoessa.”
Sauna alkoi käydä liian kuumaksi, joten laskeuduin lattiatasoon huuhtoutumaan. Olin pessyt hiukseni eilen, joten niitä ei onneksi tarvinnut ährätä puhtaaksi saunalla. Pukuhuoneessa kietouduin pyyhkeeseen kaikessa rauhassa, nappasin saunakassini mukaani ja marssin ulos jäähdyttelemään.
“Sun vuoro”, ilmoitin Antonille istuen vapaalle tuolille puoliksi juotu kaljatölkki kädessäni. Vasta sen jälkeen vilkaisin miestä, joka näytti riisuuntuneen valmiiksi.
“Taidan perua ne grillibileet”, mutisin kasvot peruslukemilla. “Saat löylykauhasta otsaan, jos teet tuon tempun Sannin saunoessa.”
A: En voinu olla nauramatta Mintun kommentille sekä mielikuvasta löylykauhan jälki omassa otsassani.
"Erittäin hyvin mahdollista. Mut sitten on sekasauna, ei vastaväitteitä", lisäsin. Grilli-illasta olisi tulossa erittäin mielenkiintoinen jos saataisiin koko pikkujoulujen kööri kasaan. Se ei sinänsä paljoa vaatinut, ottaen huomioon lähipiirimme koon. Kuusi päätä sinne tänne, aina mukaan mahtui menoa ja meisinkiä, varsinkin jos mukana oli Mira sekä tämän perään kuolaava Krisu.
"Ootko varma ettet tuu enää lauteille?" kysyin kohottaen toista kulmaani. Nousin itse ylös pitäen kiinni pyyhkeestäni ja välttäen näin aiheuttamasta blondille enempää traumoja hullusta maatalon isännästä villissä idässä.
"Lupaan, etten heitä liikaa vettä kiukaalle", katsoin toista silmiin. Mintun kasvot olivat punaiset viimeisten löylyjen jäljiltä, eikä kyseessä varmaankaan olleet mitkään neljänkymmenen asteen pikkulämmöt. Oli erittäin mahdollista, että naikkonen kesti lämpöä paremmin kuin minä.
"Erittäin hyvin mahdollista. Mut sitten on sekasauna, ei vastaväitteitä", lisäsin. Grilli-illasta olisi tulossa erittäin mielenkiintoinen jos saataisiin koko pikkujoulujen kööri kasaan. Se ei sinänsä paljoa vaatinut, ottaen huomioon lähipiirimme koon. Kuusi päätä sinne tänne, aina mukaan mahtui menoa ja meisinkiä, varsinkin jos mukana oli Mira sekä tämän perään kuolaava Krisu.
"Ootko varma ettet tuu enää lauteille?" kysyin kohottaen toista kulmaani. Nousin itse ylös pitäen kiinni pyyhkeestäni ja välttäen näin aiheuttamasta blondille enempää traumoja hullusta maatalon isännästä villissä idässä.
"Lupaan, etten heitä liikaa vettä kiukaalle", katsoin toista silmiin. Mintun kasvot olivat punaiset viimeisten löylyjen jäljiltä, eikä kyseessä varmaankaan olleet mitkään neljänkymmenen asteen pikkulämmöt. Oli erittäin mahdollista, että naikkonen kesti lämpöä paremmin kuin minä.
M: Sivuutin Antonin puheet sekasaunasta silmien pyöräytyksellä ja hörppäsin tölkin tyhjäksi. Ilta alkoi viiletä, eikä kuistilla istuminen tuntunut enää kovin miellyttävältä edes saunan jälkimainingeissa.
“Hyvin varma”, vastasin katse edessä avautuvassa maisemassa pysyen. “Voit heittää niin paljon löylyä kuin sielu sietää.”
Vilkaisin Antonia pieni hymy huulillani ja nousin ylös puristaen kangaskassin olkaimet nyrkkini sisään.
“Mä lähden sisälle”, hymähdin ährätessäni aamutossut jalkoihini. En jäänyt rupattelemaan kuistille sen pidemmäksi aikaa, vaan laskeuduin portaat alas ja lähdin kävelemään suorinta reittiä sulia kohtia suositen kohti tontin päärakennusta.
“Hyvin varma”, vastasin katse edessä avautuvassa maisemassa pysyen. “Voit heittää niin paljon löylyä kuin sielu sietää.”
Vilkaisin Antonia pieni hymy huulillani ja nousin ylös puristaen kangaskassin olkaimet nyrkkini sisään.
“Mä lähden sisälle”, hymähdin ährätessäni aamutossut jalkoihini. En jäänyt rupattelemaan kuistille sen pidemmäksi aikaa, vaan laskeuduin portaat alas ja lähdin kävelemään suorinta reittiä sulia kohtia suositen kohti tontin päärakennusta.
A: Minttu oli torjunu mun saunakutsun (eikä pervoilla siellä) ja se oli ihan ok. Ainakin niin mä olisin halunnut ajatella. Sen sijaan täysin omissa maailmoissani heitin kiukaalle vettä, annoin kuuman ilman kärvistää mun nahkaa ja yritin olla ajattelematta mitään ylimääräistä, kuten Minttua. Mutta minut itseni tuntien, epäonnistuin kirkkaasti.
Naisen piti olla ns. menneen talven lumia. Ei mun pitänyt hommata mitään muuta tälle tontille kuin vuokralainen mahdollisesti hevosen kanssa. Sen sijaan tähän muutti kenen tahansa sijasta Minttu. Se perkeleen blondi joka pikku hiljaa sekotti mun päätä. Humalassa ollessani vielä entistä enemmän.
Kun Kuiske laskettiin haudan lepoon, olin ajatellut menettäväni vuokralaisen. Blondi yllätti ja jäi tontille, sekä suruajan jälkeen etsi uuden hevosen. Onneksi ratsun, eikä ravurin, kuten eka olin pelänny. Toisaalta, Mikkiin verraten ravuri vois olla jopa iisimpi tapaus. Tai sitten ei.
Mutta Mikin ansiosta Minttu ehkä tajuamattaan otti lisäajan tämän tallin kanssa. Ja mun kanssa. Vuokraisäntänä tietenkin. Mutta mistä mä tiesin, vaikka toinen oli löytänyt miehen, tai naisen, itselleen mun ollessa tien päällä lähes jatkuvasti. Totta kai Minttu oli löytänyt jonkun. Mun tuurilla ainakin.
Ja sen ajatuksen myötä heitin kiukaalle kahta kauheammin vettä ja yritin polttaa jokaisen ylimääräisen ja vaarallisen ajatuksen naisesta oman rakkaan pääni kaukaisimmastakin nurkasta.
Naisen piti olla ns. menneen talven lumia. Ei mun pitänyt hommata mitään muuta tälle tontille kuin vuokralainen mahdollisesti hevosen kanssa. Sen sijaan tähän muutti kenen tahansa sijasta Minttu. Se perkeleen blondi joka pikku hiljaa sekotti mun päätä. Humalassa ollessani vielä entistä enemmän.
Kun Kuiske laskettiin haudan lepoon, olin ajatellut menettäväni vuokralaisen. Blondi yllätti ja jäi tontille, sekä suruajan jälkeen etsi uuden hevosen. Onneksi ratsun, eikä ravurin, kuten eka olin pelänny. Toisaalta, Mikkiin verraten ravuri vois olla jopa iisimpi tapaus. Tai sitten ei.
Mutta Mikin ansiosta Minttu ehkä tajuamattaan otti lisäajan tämän tallin kanssa. Ja mun kanssa. Vuokraisäntänä tietenkin. Mutta mistä mä tiesin, vaikka toinen oli löytänyt miehen, tai naisen, itselleen mun ollessa tien päällä lähes jatkuvasti. Totta kai Minttu oli löytänyt jonkun. Mun tuurilla ainakin.
Ja sen ajatuksen myötä heitin kiukaalle kahta kauheammin vettä ja yritin polttaa jokaisen ylimääräisen ja vaarallisen ajatuksen naisesta oman rakkaan pääni kaukaisimmastakin nurkasta.