YÖELÄJÄT
31.09.-01.10.2018
31.09.-01.10.2018
Minttu: Kuiske oli mun ensimmäinen oma hevonen, jos ylläpitoravuria ei laskettu. Se oli pysynyt terveenä ja se oli aina ollut kaikin puolin terve hevonen. Ei sitä nytkään vienyt ähky tai muu akuutti sairaus, vaan pirstoutunut jalka.
Oli epäselvää, mitä oli tapahtunut. Kostea, mutainen tarha ei paljastanut paljoa. Oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: joko Tilli oli potkaissut tarhakaveriaan tai Kuiske oli telonut itse itsensä. Eikä sillä ollut mitään helvetin merkitystä siinä vaiheessa, kun eläinlääkäri sanoi sen minkä mä olin tiennyt heti - ei siitä enää jalkaa tulisi.
Karusti sanottuna se oli ollut yksi laukaus eikä mulla ollut enää hevosta. Suomenhevostamma, jota mä olin irvaillut yhdeksi pöhelöksi jälkeenpäin ajateltuna liian monta kertaa, ei enää odottaisi mua tarhassa valmiina maastoreissuille. Hevonen, jonka tallipaikan takia mä olin päätynyt muuttamaan, oli viety multa parissa tunnissa.
Esko olisi sanonut, että hevonenhan se vain loppujen lopussa oli. Mies oli näyttänyt mulle vuosien saatossa, kuinka homma toimi ravipiireissä. Yhtäkään hevosta ei pidetty rikkinäisenä ilman sataprosenttista varmuutta kuntoutumisesta. Pihakoristeiksikaan niitä ei annettu kuin poikkeustapauksissa. Jos Kuiskeen vamma olisi ollut kuntoutettavissa edes jollain asteella, olisin voinut astuttaa tamman ja ottaa siitä varsan. Mutta ei, ainoa armollinen ratkaisu oli ollut päästää se kivuistaan ja purra hammasta yhteen kyynelten tehdessä tuloaan.
Kuiske ei kuitenkaan ollut missään tapauksessa ollut mulle pelkkä hevonen. Mä tajusin sen raahautuessani keskellä yötä talliin, koska en saanut unta. Hätäiseen leikattu jouhituppo lepäsi loimitelineen päällä ja mun mielessä häivähti turhautuneisuus siitä, minne saisin myytyä kaikki tamman varusteet.
Anton onnistui yllättämään mut. Mä en osannut laittaa vastaan, kun mies kietoi kätensä ympärilleni. En tuntenut mitään, kun se mutisi hiljaisia sanoja. Enkä mä halunnut sanoa mitään, koska en luottanut ääneni kestävän murtumatta.
Oli epäselvää, mitä oli tapahtunut. Kostea, mutainen tarha ei paljastanut paljoa. Oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: joko Tilli oli potkaissut tarhakaveriaan tai Kuiske oli telonut itse itsensä. Eikä sillä ollut mitään helvetin merkitystä siinä vaiheessa, kun eläinlääkäri sanoi sen minkä mä olin tiennyt heti - ei siitä enää jalkaa tulisi.
Karusti sanottuna se oli ollut yksi laukaus eikä mulla ollut enää hevosta. Suomenhevostamma, jota mä olin irvaillut yhdeksi pöhelöksi jälkeenpäin ajateltuna liian monta kertaa, ei enää odottaisi mua tarhassa valmiina maastoreissuille. Hevonen, jonka tallipaikan takia mä olin päätynyt muuttamaan, oli viety multa parissa tunnissa.
Esko olisi sanonut, että hevonenhan se vain loppujen lopussa oli. Mies oli näyttänyt mulle vuosien saatossa, kuinka homma toimi ravipiireissä. Yhtäkään hevosta ei pidetty rikkinäisenä ilman sataprosenttista varmuutta kuntoutumisesta. Pihakoristeiksikaan niitä ei annettu kuin poikkeustapauksissa. Jos Kuiskeen vamma olisi ollut kuntoutettavissa edes jollain asteella, olisin voinut astuttaa tamman ja ottaa siitä varsan. Mutta ei, ainoa armollinen ratkaisu oli ollut päästää se kivuistaan ja purra hammasta yhteen kyynelten tehdessä tuloaan.
Kuiske ei kuitenkaan ollut missään tapauksessa ollut mulle pelkkä hevonen. Mä tajusin sen raahautuessani keskellä yötä talliin, koska en saanut unta. Hätäiseen leikattu jouhituppo lepäsi loimitelineen päällä ja mun mielessä häivähti turhautuneisuus siitä, minne saisin myytyä kaikki tamman varusteet.
Anton onnistui yllättämään mut. Mä en osannut laittaa vastaan, kun mies kietoi kätensä ympärilleni. En tuntenut mitään, kun se mutisi hiljaisia sanoja. Enkä mä halunnut sanoa mitään, koska en luottanut ääneni kestävän murtumatta.
Anton: Tallissa oli haudanhiljaista. Benkku ja Tilli olivat hiljaa. Minttu oli hiljaa. Mun teki pahaa nähdä nainen tällaisena. Blondi ei yhtään vaikuttanut omalta itseltään, enkä osannut ikinä kuvitella toista näin apeana.
Mintulla oli kaikki oikeus surra hevostaan. Tietenkin. Olihan kaksikolla ollut historiaa jo pidemmän aikaa. Ja yhdessä parivaljakolla oli tarkoitus alottaa uusi luku tällä tontilla. Kuiske oli tullut enemmän ja vähemmän toimeen omien hevosteni kanssa, mutta epäselväksi jäi, miten tamma oli suoraan sanoen paskonut jalkansa.
Eläinlääkäri ei ollut spekuloinut mitään ääneen, eikä kumpikaan meistä ollut kysynyt. Kaiken häslingin jälkeen, Minttu oli pitäytynyt omissa oloissaan. Enkä vieläkään saanut naisesta irti sanoja. Saatika tunteita.
“Mennää sisälle… Keitän kahvii tai jotain...”, mä yritin kuulostaa itseltäni. Todellisuudessa, en tiiä mitä se tarkotti, mut ääni joka mun suusta oli lähteny, ei omaan korvaan kuulostanu Anton Koskiselta. Sitä paitsi, miks mä olin huolissani naapuristani näin paljon? Vielä reilu kuukaus sitten olin toivonu naisen pakkaavan kamansa ja lähtevän huomattuaan, ettei tästä tulis mitään.
Kuiske lähti, ei kuitenkaan sillä tavoin, kuin kumpikaan meistä olisi toivonut.
Mintulla oli kaikki oikeus surra hevostaan. Tietenkin. Olihan kaksikolla ollut historiaa jo pidemmän aikaa. Ja yhdessä parivaljakolla oli tarkoitus alottaa uusi luku tällä tontilla. Kuiske oli tullut enemmän ja vähemmän toimeen omien hevosteni kanssa, mutta epäselväksi jäi, miten tamma oli suoraan sanoen paskonut jalkansa.
Eläinlääkäri ei ollut spekuloinut mitään ääneen, eikä kumpikaan meistä ollut kysynyt. Kaiken häslingin jälkeen, Minttu oli pitäytynyt omissa oloissaan. Enkä vieläkään saanut naisesta irti sanoja. Saatika tunteita.
“Mennää sisälle… Keitän kahvii tai jotain...”, mä yritin kuulostaa itseltäni. Todellisuudessa, en tiiä mitä se tarkotti, mut ääni joka mun suusta oli lähteny, ei omaan korvaan kuulostanu Anton Koskiselta. Sitä paitsi, miks mä olin huolissani naapuristani näin paljon? Vielä reilu kuukaus sitten olin toivonu naisen pakkaavan kamansa ja lähtevän huomattuaan, ettei tästä tulis mitään.
Kuiske lähti, ei kuitenkaan sillä tavoin, kuin kumpikaan meistä olisi toivonut.
M: Antonin läsnäolo oli rauhoittavaa, vaikka samaan aikaan toivoin, ettei mies olisi tullut. Miten se edes oli hereillä tähän aikaan? Mä siivosin karsinaa, se oli selvää, mutta mitä asiaa Antonilla oli ollut tallille keskellä yötä?
Sitten se tarjoutui keittämään kahvia. Kahvia? Kello oli paljon yli mun tavanomaisen nukkumaanmenoajan ja ottaen huomioon, että olin joskus moittinut Antonia mielessäni siitä, ettei mies ollut keittänyt kahvia, koko ehdotus tuntui absurdilta.
“Joo”, huokaisin, vaikka karsinan tyhjennys oli vielä kesken. Mua kuitenkin väsytti ja vaikken olisi todennäköisesti saanut vieläkään unta, viimeisetkin voimat valuivat pois käsistä ja jaloista. Se turhautti, koska mä en olisi halunnut olla aloillani ja joutua kohtaamaan viimeisen vuorokauden tapahtumia.
Pihalla oli pilkkopimeää ja olin kompastua kuoppaan, joka oli todennäköisesti yksi vesisateiden syövyttämistä rapakkomontuista. Todennäköisesti en olisi välittänyt, vaikka olisin mäjähtänyt keskelle pihaa naama edellä. Mulla oli turta olo, vaikka mä en olisi halunnut tuntea niin.
Ei, mä olisin halunnut tuntea edes jotain.
Sitten se tarjoutui keittämään kahvia. Kahvia? Kello oli paljon yli mun tavanomaisen nukkumaanmenoajan ja ottaen huomioon, että olin joskus moittinut Antonia mielessäni siitä, ettei mies ollut keittänyt kahvia, koko ehdotus tuntui absurdilta.
“Joo”, huokaisin, vaikka karsinan tyhjennys oli vielä kesken. Mua kuitenkin väsytti ja vaikken olisi todennäköisesti saanut vieläkään unta, viimeisetkin voimat valuivat pois käsistä ja jaloista. Se turhautti, koska mä en olisi halunnut olla aloillani ja joutua kohtaamaan viimeisen vuorokauden tapahtumia.
Pihalla oli pilkkopimeää ja olin kompastua kuoppaan, joka oli todennäköisesti yksi vesisateiden syövyttämistä rapakkomontuista. Todennäköisesti en olisi välittänyt, vaikka olisin mäjähtänyt keskelle pihaa naama edellä. Mulla oli turta olo, vaikka mä en olisi halunnut tuntea niin.
Ei, mä olisin halunnut tuntea edes jotain.
A: Istutin Mintun sohvalle ja menin keittiön puoleen keittämään lupaamani kahvit. Assi jolkotti makuuhuoneesta yllättävän pitkällä viiveellä ulko-oven sulkemisen jälkeen ja löysi tiensä ensimmäisenä mun luo. Hymyilin puolittain koiralle, joka ihmeissään katto omistajaansa. Sitten se kääns päänsä Minttua kohti ja hiljaisen uikutuksen kanssa hiipi varoen naisen jalkoihin, painaen päänsä toisen syliin.
Otin kaapista kaksi kuppia ja asetin ne keittimen viereen. Mä en tiennyt, olisinko mitenkää voinut lohduttaa naista. Tuskin. Nojauduin käsien varaan keittiötasolle ja huokaisin syvään. Tästä oli tulossa pitkä yö.
Kaadoin toiseen kahvikuppiin maitoa ja laskin maitopurkin kädestäni pöydälle. En meinannut ollenkaan muistaa, joiko Minttu kahvinsa mustana vai ei. Päätin ottaa riskin ja olla kaatamatta mitään ylimääräistä kuppiin. Otin kuumat juomat käsiini ja istahdin sohvalle Mintun viereen. Hyvän välimatkan päähän tietenkin.
Ojensin mustan kahvin naiselle, joka kuin hidastetusti otti sen vastaan katsomatta mua. Halusin sanoo jotain. Mitä tahansa, mut ykskään mieleen juolahtanu lause ei kuulostanu järkevältä. Perinteinen “kaikki ok” olis ollu täysin turha. Ja paremman tulevan toistaminen tyhmää. Vaikkakin totta. Ehkä. Kuka tietää.
“Tota, krhm, sano jos haluut maitoo siihen sekaan...”
Otin kaapista kaksi kuppia ja asetin ne keittimen viereen. Mä en tiennyt, olisinko mitenkää voinut lohduttaa naista. Tuskin. Nojauduin käsien varaan keittiötasolle ja huokaisin syvään. Tästä oli tulossa pitkä yö.
Kaadoin toiseen kahvikuppiin maitoa ja laskin maitopurkin kädestäni pöydälle. En meinannut ollenkaan muistaa, joiko Minttu kahvinsa mustana vai ei. Päätin ottaa riskin ja olla kaatamatta mitään ylimääräistä kuppiin. Otin kuumat juomat käsiini ja istahdin sohvalle Mintun viereen. Hyvän välimatkan päähän tietenkin.
Ojensin mustan kahvin naiselle, joka kuin hidastetusti otti sen vastaan katsomatta mua. Halusin sanoo jotain. Mitä tahansa, mut ykskään mieleen juolahtanu lause ei kuulostanu järkevältä. Perinteinen “kaikki ok” olis ollu täysin turha. Ja paremman tulevan toistaminen tyhmää. Vaikkakin totta. Ehkä. Kuka tietää.
“Tota, krhm, sano jos haluut maitoo siihen sekaan...”
M: Olisi pitänyt jäädä viimeistelemään karsinan tyhjennys tai mennä kotiin. Tajusin sen viimeistään siinä vaiheessa, kun Assi ilmestyi luokseni lohduton katse silmissään. Siinä vaiheessa mun päähän alkoi iskostua, ettei mulla enää ollut omaa hevosta, omaa lemmikkiä, omaa mitään. Paitsi koti, joka muistutti mun entisestä hevosestani.
“En mä tartte”, mumahdin hiljaa tuijotellen kahvikuppiani. Ei ollut missään nimessä järkevää juoda kahvia tähän aikaan vuorokaudesta, mutten uskonut nukkuvani ennen aamua muutenkaan. Onneksi huomiselle ei olisi töitä, jos kotitallin aamuvuoroa ei laskettu. Ellei Anton haluaisi hoitaa sitä, koska senhän hevoset siellä enää asustivat.
“Vittu”, parahdin hieraisten kasvoille valahtaneet hiussuortuvat sivuun. Mut täytti turhautuneisuuden sekainen kaipuu ja epätoivo: miten mun elämäni jatkuisi? Olin jo niin tottunut hevosenomistajan arkeen ja siihen, että käytännössä mun koko elämä pyöri hevosen ympärillä, ettei mulla olisi mitään järkevää sisältöä päiviini. Paitsi Mira ja Sanni, joista kummallekaan mä en ollut vielä edes osannut ilmoittaa tapahtuneesta.
“En mä tartte”, mumahdin hiljaa tuijotellen kahvikuppiani. Ei ollut missään nimessä järkevää juoda kahvia tähän aikaan vuorokaudesta, mutten uskonut nukkuvani ennen aamua muutenkaan. Onneksi huomiselle ei olisi töitä, jos kotitallin aamuvuoroa ei laskettu. Ellei Anton haluaisi hoitaa sitä, koska senhän hevoset siellä enää asustivat.
“Vittu”, parahdin hieraisten kasvoille valahtaneet hiussuortuvat sivuun. Mut täytti turhautuneisuuden sekainen kaipuu ja epätoivo: miten mun elämäni jatkuisi? Olin jo niin tottunut hevosenomistajan arkeen ja siihen, että käytännössä mun koko elämä pyöri hevosen ympärillä, ettei mulla olisi mitään järkevää sisältöä päiviini. Paitsi Mira ja Sanni, joista kummallekaan mä en ollut vielä edes osannut ilmoittaa tapahtuneesta.
A: Naisen kiroaminen vähä säikäytti mua. En ollu varautunu yht äkkiseen ääneen millään tavoin. Tähän mennessä nainen oli joko ollut vaiti tai puhunut hennolla äänellä.
“Mä oikeesti toivon, et voisin ees jotenki lohduttaa sua, mut en tiiä miten. Tuskin ees voisin...”, myönsin lopulta jättäneeni taiston mun ajatusten kanssa kesken. Siitä ei olis tullu mitään.
Sillon mun mielessä kävi ajatus siitä, ettei Mintulla olis mitään tarkotusta tai syytä jäädä asumaan Pirttivaaraan. Toinen vois ihan hyvin muuttaa pois. Vaikka heti huomenna. Eikä mulla olis mitään siihen sanottavaa.
Hento surun tunne alko valtaa mun mieltä ja se veti mutki hiljaseks omiin mietteisiin. Tuijotin omaa kahviani ja tunsin sen jäähtyvän hetki hetkeltä. Kohta se ei olisi enää edes juotavaa. Minttu ei ollut edes koskenut omaan juomaansa. Tuskin koskisi.
“Mä voin hoitaa tallin nii pitkää ku haluut… Ei sun kannata mennä sinne ittees kiusaamaan.” Toivottavasti en ollut sanonut mitään väärin tai väärällä tavalla. Minttu vaikutti erittäin räjähdysherkältä toisella puolen sohvaa, Assi pitäen päätään edelleen naisen sylissä.
“Mä oikeesti toivon, et voisin ees jotenki lohduttaa sua, mut en tiiä miten. Tuskin ees voisin...”, myönsin lopulta jättäneeni taiston mun ajatusten kanssa kesken. Siitä ei olis tullu mitään.
Sillon mun mielessä kävi ajatus siitä, ettei Mintulla olis mitään tarkotusta tai syytä jäädä asumaan Pirttivaaraan. Toinen vois ihan hyvin muuttaa pois. Vaikka heti huomenna. Eikä mulla olis mitään siihen sanottavaa.
Hento surun tunne alko valtaa mun mieltä ja se veti mutki hiljaseks omiin mietteisiin. Tuijotin omaa kahviani ja tunsin sen jäähtyvän hetki hetkeltä. Kohta se ei olisi enää edes juotavaa. Minttu ei ollut edes koskenut omaan juomaansa. Tuskin koskisi.
“Mä voin hoitaa tallin nii pitkää ku haluut… Ei sun kannata mennä sinne ittees kiusaamaan.” Toivottavasti en ollut sanonut mitään väärin tai väärällä tavalla. Minttu vaikutti erittäin räjähdysherkältä toisella puolen sohvaa, Assi pitäen päätään edelleen naisen sylissä.
M: Mun itsehillintäni alkoi rakoilla. Se hevostyttö-osa mussa halusi itkeä ja huutaa, kuinka helvetin epäreilua elämä oli. Ravipiirien kasvattama järkeilijä lohduttautui siihen, ettei Kuiskeen ainakaan ollut tarvinnut kärsiä pitkään. Ja sitten se mikroskooppisen pieni osa elätteli toivoa, että mä osaisin elää hevosetonta elämää, vaikka eihän siitä työn vuoksi hevosetonta tulisikaan.
“En mä osaa olla poissa tallilta, mähän oon siellä työkseni”, puuskahdin hörpäten kahvia. Assi tuhisi pää mun sylissä ja kadehdin sen unenlahjoja. Olisinpa mäkin voinut nukahtaa ja unohtaa kaiken paskan, johon laskin mukaan ensimmäisen oman hevosen lopettamisen.
Vaikka se kuinka tuntui pahalta nyt, mä tiesin pääseväni siitä yli. Niin oli käynyt ennenkin, kun olin kiintynyt Eskon ravureihin ja joutunut jättämään hyvästit parille. Ei yksikään ollut vetänyt vertoja mun ja Kuiskeen väliselle luottamukselle, mutta kova paikka se aina oli.
“En mä osaa olla poissa tallilta, mähän oon siellä työkseni”, puuskahdin hörpäten kahvia. Assi tuhisi pää mun sylissä ja kadehdin sen unenlahjoja. Olisinpa mäkin voinut nukahtaa ja unohtaa kaiken paskan, johon laskin mukaan ensimmäisen oman hevosen lopettamisen.
Vaikka se kuinka tuntui pahalta nyt, mä tiesin pääseväni siitä yli. Niin oli käynyt ennenkin, kun olin kiintynyt Eskon ravureihin ja joutunut jättämään hyvästit parille. Ei yksikään ollut vetänyt vertoja mun ja Kuiskeen väliselle luottamukselle, mutta kova paikka se aina oli.
A: Nyökyttelin hiljaa Mintun sanoille ja katsoin toisen hörppäävän kahviaan. Omassa kupissani oli juuri ja juuri pohjat jälellä, joten kurotin laittamaan kupin sohvapöydälle.
Nojasin sohvan selkänojaan ja huokaisin kuuluvasti. Käänsin varoen katseeni Minttuun joka näytti selkeästi käyvän läpi viime päivien tapahtumia. Asetin käteni tämän olalle kuin lohduttaakseni naista.
“Mä tykkäsin Kuiskeesta”, hymähdin ja puolittainen hymy nous mun huulille. Mulla ei ollu mitään pahaa sanottavaa tammasta. Olihan se vähän hönö, mutta söpöllä tavalla. Ja se tuli Tillin kanssa toimeen. Sekä Benkun, vaikkei kaksikko ikinä jakanut tarhaa keskenään.
“Eikä me ehditty sille maastoreissulle. Siitä olis voinu tulla mielenkiintonen”, lisäsin. Mä en yhtään osannu ees arvailla, halusko Minttu puhuu tammasta vai ei, mut ennemmin tai myöhemmin se tulisi kuitenkin puheeksi.
Nojasin sohvan selkänojaan ja huokaisin kuuluvasti. Käänsin varoen katseeni Minttuun joka näytti selkeästi käyvän läpi viime päivien tapahtumia. Asetin käteni tämän olalle kuin lohduttaakseni naista.
“Mä tykkäsin Kuiskeesta”, hymähdin ja puolittainen hymy nous mun huulille. Mulla ei ollu mitään pahaa sanottavaa tammasta. Olihan se vähän hönö, mutta söpöllä tavalla. Ja se tuli Tillin kanssa toimeen. Sekä Benkun, vaikkei kaksikko ikinä jakanut tarhaa keskenään.
“Eikä me ehditty sille maastoreissulle. Siitä olis voinu tulla mielenkiintonen”, lisäsin. Mä en yhtään osannu ees arvailla, halusko Minttu puhuu tammasta vai ei, mut ennemmin tai myöhemmin se tulisi kuitenkin puheeksi.
M: Sävähdin Antonin kosketusta. Jos Kuiske ei olisi sumentanut mun ajatuksiani, olisin saattanut tiuskahtaa jotain saunaillasta ja naisesta, jonka olin nähnyt luikkimassa pois Antonin luota lauantaiaamuna muutamaa hassua hetkeä ennen mun maailmani hetkittäistä romahtamista.
“Niin mäkin”, hymähdin. Mua jopa hymyilytti, vaikka se tuntui väärältä. Enhän mä voinut hymyillä näin pian, enhän?
“Esko sanoi aina, että Kuiskeella oli ihan oma käsitys elämästä”, kerroin pyöritellen kahvikuppia sormieni lomassa. “Sillonku se tuli mulle, se karkasi pari kertaa vaan juostakseen kunniakierroksen pihan ympäri. Sitten kun se oli valmis, se löntysteli odottamaan tallin nurkalle tai tarhan eteen, että pääsis takas heiniensä ääreen.”
Silloin Kuiskeen tempaukset eivät olleet naurattaneet kovinkaan paljoa ja mä olin tuittupäissäni ollut valmis palauttamaan tamman kasvattajalleen. Loppujen lopuksi se oli ollut Kuiskeelta vain muuton jälkeistä protestointia ja pientä auktoriteettiongelmaa.
“Ja no, maastoon mä en nyt ihan heti pääse”, totesin taistellen hymyn huulilleni.
“Niin mäkin”, hymähdin. Mua jopa hymyilytti, vaikka se tuntui väärältä. Enhän mä voinut hymyillä näin pian, enhän?
“Esko sanoi aina, että Kuiskeella oli ihan oma käsitys elämästä”, kerroin pyöritellen kahvikuppia sormieni lomassa. “Sillonku se tuli mulle, se karkasi pari kertaa vaan juostakseen kunniakierroksen pihan ympäri. Sitten kun se oli valmis, se löntysteli odottamaan tallin nurkalle tai tarhan eteen, että pääsis takas heiniensä ääreen.”
Silloin Kuiskeen tempaukset eivät olleet naurattaneet kovinkaan paljoa ja mä olin tuittupäissäni ollut valmis palauttamaan tamman kasvattajalleen. Loppujen lopuksi se oli ollut Kuiskeelta vain muuton jälkeistä protestointia ja pientä auktoriteettiongelmaa.
“Ja no, maastoon mä en nyt ihan heti pääse”, totesin taistellen hymyn huulilleni.
A: Katoin hymyillen Minttua tämän puhuessa tammastaan. Kuiske oli todellakin elänyt ihan omaa elämäänsä. Tamman herkkä reagointi uusiin asioihin ja muutoksiin.
“Eiköhän toinen noista karvaturvista ota sut mieluusti kaverikseen, kunha susta itestäs tuntuu siltä”, tuumasin ja hivuttauduin hieman lähemmäs naista. Hittolainen, jos se luulis et lähentelisin sitä sen saunajupakan takia. Toivottavasti ei.
“Maastokaveri olis kyllä munkin mielestä ihan kiva aina sillon tällön”, mutisin.
Tutkin Mintun kasvoja, ehkä tarkemmin kuin kertaakaan näiden kahden kuukauden aikana. Blondi näytti vanhentuneen menetyksen myötä. Tai sitten suru ja kaipaus olivat saaneet naisesta otteen. Yksi omapäinen hiuskiehkura putosi naisen kasvoille ja tappelin itseni kanssa, etten ylittäisi rajojani ja sipaisisi sitä sivuun.
“Eiköhän toinen noista karvaturvista ota sut mieluusti kaverikseen, kunha susta itestäs tuntuu siltä”, tuumasin ja hivuttauduin hieman lähemmäs naista. Hittolainen, jos se luulis et lähentelisin sitä sen saunajupakan takia. Toivottavasti ei.
“Maastokaveri olis kyllä munkin mielestä ihan kiva aina sillon tällön”, mutisin.
Tutkin Mintun kasvoja, ehkä tarkemmin kuin kertaakaan näiden kahden kuukauden aikana. Blondi näytti vanhentuneen menetyksen myötä. Tai sitten suru ja kaipaus olivat saaneet naisesta otteen. Yksi omapäinen hiuskiehkura putosi naisen kasvoille ja tappelin itseni kanssa, etten ylittäisi rajojani ja sipaisisi sitä sivuun.
M: Olin otettu Antonin tarjouksesta lainata hevostaan, ihan oikeasti olin. Mun oli ollut tarkoitus pyytää miestä katsomaan ja kommentoimaan mun ja Kuiskeen menoa, kun olisin saanut tamman vetreämmäksi. Nyt ne kaikki suunnitelmat hieronnoista ja oikeanlaisesta liikutuksesta olivat jääneet turhiksi.
“Joo, se olis mukavaa”, vastasin hetken hiljaisuuden jälkeen. “En mä haluu liian pitkää taukoo ratsastukseen.”
Tunsin Antonin katseen ja yritin arvata, mitä se sillä hetkellä mietti. Säälikö se mua? Olettiko se mun muuttavan pois nyt, kun Kuiske ei enää sitonut mua Pirttivaaraan?
Joka tapauksessa Antonilla oli taas tilaa tallissa. Aikoisikohan se etsiä sinne uuden asukkaan?
“Jos sulla on tuttuja, jotka kaipaa varusteita, Kuiskeen kamoista voi vinkata”, totesin. En tiennyt, halusinko myydä kaikkea, mutta ainakin arvokkaimmat ja kierrätyskelpoisimmat varusteet suitsista useisiin lähes koskemattomiin huopiin, joita tamman mukana oli tullut.
“Joo, se olis mukavaa”, vastasin hetken hiljaisuuden jälkeen. “En mä haluu liian pitkää taukoo ratsastukseen.”
Tunsin Antonin katseen ja yritin arvata, mitä se sillä hetkellä mietti. Säälikö se mua? Olettiko se mun muuttavan pois nyt, kun Kuiske ei enää sitonut mua Pirttivaaraan?
Joka tapauksessa Antonilla oli taas tilaa tallissa. Aikoisikohan se etsiä sinne uuden asukkaan?
“Jos sulla on tuttuja, jotka kaipaa varusteita, Kuiskeen kamoista voi vinkata”, totesin. En tiennyt, halusinko myydä kaikkea, mutta ainakin arvokkaimmat ja kierrätyskelpoisimmat varusteet suitsista useisiin lähes koskemattomiin huopiin, joita tamman mukana oli tullut.
A: “Pidän mielessä”, sanoin ja yritin vastata naisen hymyyn.
Olin helpottunu huomatessa Mintun kykenevän tuottamaan enemmänkin sanoja, eikä pelkkää muminaa ja yksittäisiä tokaisuja. Ja se sama helpotus toi mukanaan väsymyksen. Haukottelin yrittäen peittää sitä kämmeneni taa. En halunnu saada toisen mieleen luuloja siitä, että olin pitkästynyt.
“Tota… Ööh… Josset sä haluu nukkuu yötä yksin, voit ihan hyvin jäädä tähänkin nukkumaan”, sanoin ja yritin muistella, mihin helvettiin olin sullonu varapeiton ja -tyynyt. Varmaankin makuuhuoneen syvimpään kaappiin mahdollisimman perälle. Pitäis varmaan kaivella ne naiselle.
Olin helpottunu huomatessa Mintun kykenevän tuottamaan enemmänkin sanoja, eikä pelkkää muminaa ja yksittäisiä tokaisuja. Ja se sama helpotus toi mukanaan väsymyksen. Haukottelin yrittäen peittää sitä kämmeneni taa. En halunnu saada toisen mieleen luuloja siitä, että olin pitkästynyt.
“Tota… Ööh… Josset sä haluu nukkuu yötä yksin, voit ihan hyvin jäädä tähänkin nukkumaan”, sanoin ja yritin muistella, mihin helvettiin olin sullonu varapeiton ja -tyynyt. Varmaankin makuuhuoneen syvimpään kaappiin mahdollisimman perälle. Pitäis varmaan kaivella ne naiselle.
M: Anton haukotteli ja se oli mulle merkki siitä, että mun täytyisi lähteä. Talliin mä en enää palaisi, koska silloin menisi viimeinenkin toivo yöunista. Ehkä mä saisin ummistettua silmäni sängyssä edes hetkeksi ennen auringonnousua, vaikka se aika epätodennäköiseltä tuntuikin. Se olisikin jo toinen yö vähillä unilla.
Kurtistin kulmiani Antonin ehdotukselle: ai että jäisin sen sohvalle nukkumaan, vaikka kotimatkaa oli huimat pari askelta?
“No miten vaan”, huomasin vastaavani, kun ajatus siitä, että voisin kuunnella edes Assin tasaista tuhinaa alkoi tuntua yksinäisyyttä houkuttelevammalta. Olihan se hölmöä nukkua naapurin sohvalla, mutta tällä kertaa voisin varmaan armahtaa itseni.
Anton kaivoi mulle peittoa ja tyynyä, mutta totesin viltin ja sohvatyynyjen riittävän. Ei mulle kannattanut pedata kunnon nukkumasijaa, kun omat lakanat odottivat seinän takana.
Assi urahti noustessani ylös sohvalta. Katsoin koiraa toivoen, ettei se livistäisi Antonin perässä makuuhuoneeseen.
Kurtistin kulmiani Antonin ehdotukselle: ai että jäisin sen sohvalle nukkumaan, vaikka kotimatkaa oli huimat pari askelta?
“No miten vaan”, huomasin vastaavani, kun ajatus siitä, että voisin kuunnella edes Assin tasaista tuhinaa alkoi tuntua yksinäisyyttä houkuttelevammalta. Olihan se hölmöä nukkua naapurin sohvalla, mutta tällä kertaa voisin varmaan armahtaa itseni.
Anton kaivoi mulle peittoa ja tyynyä, mutta totesin viltin ja sohvatyynyjen riittävän. Ei mulle kannattanut pedata kunnon nukkumasijaa, kun omat lakanat odottivat seinän takana.
Assi urahti noustessani ylös sohvalta. Katsoin koiraa toivoen, ettei se livistäisi Antonin perässä makuuhuoneeseen.
A: Petasin naiselle edes jonkin näköisen vuoteen sohvalle ja toivoin Mintun saavan edes hieman unta loppuyönä. Vilkaisin Assia, joka nökötti sohvan vieressä vähän hölmistyneen näköisenä tilanteesta. Narttu ei varmaan osannut odottaa univierasta ihan heti, sen perjantaisen baariruusun jälkeen.
“Yritä nukkuu ees vähän… Öitä...”
Riisuin vaatteeni sängyn viereen ja kömmin peiton alle. Pyörin siinä aikani ja tuijottelin pimeässä huoneessa kattoa. En saanut enää unta. Väsymys oli kaikonnut. Nousin istumaan sängyn laidalle ja hieroin silmiäni käsiini. Perkele. Sitten iski jano. Yöpöydällä oleva vesilasi oli tyhjä. Otin sen käteeni ja hiippailin varoen keittiöön.
Vilkaisin selustaani. Minttu oli myös päässyt peiton alle. Assi lojui naisen vieressä.
“Tämän kerran”, kuiskasin koiralle luvan. Valutin lasin täyteen hiljaa ja palasin makuuhuoneeseen.
“Yritä nukkuu ees vähän… Öitä...”
Riisuin vaatteeni sängyn viereen ja kömmin peiton alle. Pyörin siinä aikani ja tuijottelin pimeässä huoneessa kattoa. En saanut enää unta. Väsymys oli kaikonnut. Nousin istumaan sängyn laidalle ja hieroin silmiäni käsiini. Perkele. Sitten iski jano. Yöpöydällä oleva vesilasi oli tyhjä. Otin sen käteeni ja hiippailin varoen keittiöön.
Vilkaisin selustaani. Minttu oli myös päässyt peiton alle. Assi lojui naisen vieressä.
“Tämän kerran”, kuiskasin koiralle luvan. Valutin lasin täyteen hiljaa ja palasin makuuhuoneeseen.
M: Ilman Assia mä en varmaan olisi edes yrittänyt asettautua mukavasti sohvalle, joka oli entuudestaan tuttu. Siinä mä olin nukkunut silloin, kun olin lomittanut tallia ennen oman puoliskoni kalustamista. Assi oli hengannut mun kanssa silloinkin ja lojui nyt mun vieressä sohvalla kuin siinä ei olisi mitään epätavallista.
“Öitä”, mutisin Antonin loittonevalle selälle. Jäin kyhjöttämään sikiöasentoon keskelle pimeää olohuonetta ja kuulin vain kellon tasaisen raksutuksen. Se kuulosti erilaiselta kuin mun kello, joten suurella todennäköisyydellä laskisin sen lyöntejä aamuun asti.
Kuulin Antonin hakevan vettä, mutta sen jälkeen mun filmi katkesi. Jossain vaiheessa havahduin Assin korjatessa asentoaan niin, että koira kyyhötti puoliksi mun päälläni. Olin torkkunut ehkä tunnin ja pää oli väsymyksestä sumea. Suljin silmät toivoen, etten virkoaisi liikaa.
Seuraavan kerran silmiäni raottaessani ulkona ei enää ollut niin pimeää. Mä olin selvinnyt taas yhdestä yöstä.
“Öitä”, mutisin Antonin loittonevalle selälle. Jäin kyhjöttämään sikiöasentoon keskelle pimeää olohuonetta ja kuulin vain kellon tasaisen raksutuksen. Se kuulosti erilaiselta kuin mun kello, joten suurella todennäköisyydellä laskisin sen lyöntejä aamuun asti.
Kuulin Antonin hakevan vettä, mutta sen jälkeen mun filmi katkesi. Jossain vaiheessa havahduin Assin korjatessa asentoaan niin, että koira kyyhötti puoliksi mun päälläni. Olin torkkunut ehkä tunnin ja pää oli väsymyksestä sumea. Suljin silmät toivoen, etten virkoaisi liikaa.
Seuraavan kerran silmiäni raottaessani ulkona ei enää ollut niin pimeää. Mä olin selvinnyt taas yhdestä yöstä.