SMALL TALKIA ELÄKELÄISTEN YMPÄRÖIMÄNÄ
31.07.2018
31.07.2018
Anton: Aamulenkillä postilaatikosta löytyny vakuutusyhtiön kirje ei ilahuttanu. Niillä oli jotain ongelmaa mun Rav nelosen kanssa. Toisin sanoen se olis reissu pankkiin. Assin lukitsin taloon ja hevoset pysyisivät kyllä tarhassa sähköpaimenen avulla. Kamat kantoon ja kohti “keskustaa”.
Koska olin laittanu kaikki vakuutukset samaan puljuun pankkitilien kanssa, OP olis mun osote. Eikä sen edessä ollut yhtään liikaa parkkipaikkoja; hurjat kolme. Ja tietenkin kaksi junttia oli parkkeerannu autonsa ihan päin sanonko mitä. Nissan ja Volvo saisivat nyt vaikka väkipakolla tehdä tilaa ja sain juuri ja juuri suuren laivan kahden auton väliin.
Sisällä oli melkoiset jonot. Pitihän se arvata. Eikä soittaminen tullut kuuloonkaan, ainakaan pankin mukaan. Lapussa suositeltiin konttorissa asioimista. Tietenkin. Otin siis vuoronumeron ja asetin takamukseni kahdenistuttavan penkin toiselle puolen. Vilkaisin muita asiakkaita ja totta kai siellä piti olla tuttuja. Minttu. Ihme ettei naisella ollut kavereitaan täälläkin mukana. Vaikka toisaalta, se punapää oli ihan näpsäkän näköinen.
Koska olin laittanu kaikki vakuutukset samaan puljuun pankkitilien kanssa, OP olis mun osote. Eikä sen edessä ollut yhtään liikaa parkkipaikkoja; hurjat kolme. Ja tietenkin kaksi junttia oli parkkeerannu autonsa ihan päin sanonko mitä. Nissan ja Volvo saisivat nyt vaikka väkipakolla tehdä tilaa ja sain juuri ja juuri suuren laivan kahden auton väliin.
Sisällä oli melkoiset jonot. Pitihän se arvata. Eikä soittaminen tullut kuuloonkaan, ainakaan pankin mukaan. Lapussa suositeltiin konttorissa asioimista. Tietenkin. Otin siis vuoronumeron ja asetin takamukseni kahdenistuttavan penkin toiselle puolen. Vilkaisin muita asiakkaita ja totta kai siellä piti olla tuttuja. Minttu. Ihme ettei naisella ollut kavereitaan täälläkin mukana. Vaikka toisaalta, se punapää oli ihan näpsäkän näköinen.
Minttu: Konttoreilla vieraileminen oli pikkukylässä yhtä tuskaa ja pankki oli ihan oma lukunsa. Kylän mummot tuntuivat tulevan paikalle vain saapumisen ilosta ja päästessään tiskille halusivat tallettaa saman satasen, jonka olivat viimeksi nostaneet. Mä en olisi astunut pankkiin jalallanikaan, elleivät mun verkkopankkitunnukseni olisivat tiltanneet.
Olisi suhteellisen hankalaa maksaa takuuvuokraa ja elokuun puolta vuokraa Antonille ilman verkkopankkia. Elämä oli muutenkin aika riippuvaista rahasta, joten olin kurvannut pankkiin, joka sinnitteli pystyssä muutaman työntekijän turvin.
Olin ehtinyt istua odottamassa jo hyvä tovin, kun tuttu hahmo istuutui tuolille muutaman metrin päähän. Siinä paha missä mainitaan, vaikka en eilisen saunaepisodin jälkeen olisi välttämättä ollut näin pian halukas kohtaamaan tulevaa vuokraisäntänaapuriani. Nyökkäsin tervehdyksen, mutta se jäi siihen äänimerkin kieliessä vastaanottonumeron vaihtumisesta.
“Ei lähelläkään”, mun vieressä istuva vanha nainen huokaisi ja vilkaisin sen vuoronumeroa. Rouva oli sentään kaksi mua edellä, mutta oli silti selvästi varautunut istumaan penkissä vielä hyvän tovin. Huomasin arviolta saman ikäisen miehen kävelemässä hitaasti meitä kohti ja ponnahdin jaloilleni tehden tilaa ikäihmiselle, joka kaipasi istumapaikkaa enemmän kuin minä.
“Ei mitään, istu vaan”, tokaisin hymyillen, kun mies katsoi mua kulmiensa alta. Hapuilin hetken katseellani toista istumapaikkaa huomaten ainoan olevan Antonin vieressä.
“Täällä on tungosta”, totesin hiljaa istuutuessani miehen viereen.
Olisi suhteellisen hankalaa maksaa takuuvuokraa ja elokuun puolta vuokraa Antonille ilman verkkopankkia. Elämä oli muutenkin aika riippuvaista rahasta, joten olin kurvannut pankkiin, joka sinnitteli pystyssä muutaman työntekijän turvin.
Olin ehtinyt istua odottamassa jo hyvä tovin, kun tuttu hahmo istuutui tuolille muutaman metrin päähän. Siinä paha missä mainitaan, vaikka en eilisen saunaepisodin jälkeen olisi välttämättä ollut näin pian halukas kohtaamaan tulevaa vuokraisäntänaapuriani. Nyökkäsin tervehdyksen, mutta se jäi siihen äänimerkin kieliessä vastaanottonumeron vaihtumisesta.
“Ei lähelläkään”, mun vieressä istuva vanha nainen huokaisi ja vilkaisin sen vuoronumeroa. Rouva oli sentään kaksi mua edellä, mutta oli silti selvästi varautunut istumaan penkissä vielä hyvän tovin. Huomasin arviolta saman ikäisen miehen kävelemässä hitaasti meitä kohti ja ponnahdin jaloilleni tehden tilaa ikäihmiselle, joka kaipasi istumapaikkaa enemmän kuin minä.
“Ei mitään, istu vaan”, tokaisin hymyillen, kun mies katsoi mua kulmiensa alta. Hapuilin hetken katseellani toista istumapaikkaa huomaten ainoan olevan Antonin vieressä.
“Täällä on tungosta”, totesin hiljaa istuutuessani miehen viereen.
A: Mintun antaessa tilaa ikäihmiselle, seurasin naisen liikkeitä suoraan mun viereen. Eikö Minttu jaksanut siestä omilla jaloillaan. Pakkoko sitä oli viereen änkeä. Voi Jeesus sentään.
“Jep”, vastasin naisen kommenttiin ja jatkoin hiljaisuuttani. Vilkaisin ensin vuoronumeroani ja sen jälkeen taulua virkailijoiden palvelupisteiden yläpuolella. Kiesus. Seittemän eläkeläistä ennen mua. Täällä menis ikä ja terveys. Siks varmaan kaikki muut asiakkaat oli eläkeläisiä; samat tyypit istuneet täällä vuosi tolkulla.
“Sulla on aika mielenkiintoisia kavereita”, tokaisin ja mun toinen suupieli nous mun hymyillessä hieman. Se punapää varsinkin oli ollu aikas eloisa tapaus. Se toinen, hiljasempi, taasen oli ollu paljon pidättyväisemmän olonen. Hallitumpi persoona. Enemmän kuin Minttu itse. Sannako se oli? Sanni? En muista. Ei tarvii muistaa.
Uusi kilahdus ja seuraava eläkeläinen töpötteli istumaan blondin virkailijan eteen. Kovaan ääneen mamma alkoi selittää pojan pojastaan sekä tämän koulusaavutuksista. Tuhahdin ehkä liiankin äänekkäästi, sillä yksi odottavista senioreista katso mua vähän toruen. Huhhuh, helpostippa täällä muita arvosteltiin. Mitäs jos vaan vedin vähän syvempään henkeä, enkä reagoinut ympäristön ääniin. Käviköhän se mammalla mielessä?
“Jep”, vastasin naisen kommenttiin ja jatkoin hiljaisuuttani. Vilkaisin ensin vuoronumeroani ja sen jälkeen taulua virkailijoiden palvelupisteiden yläpuolella. Kiesus. Seittemän eläkeläistä ennen mua. Täällä menis ikä ja terveys. Siks varmaan kaikki muut asiakkaat oli eläkeläisiä; samat tyypit istuneet täällä vuosi tolkulla.
“Sulla on aika mielenkiintoisia kavereita”, tokaisin ja mun toinen suupieli nous mun hymyillessä hieman. Se punapää varsinkin oli ollu aikas eloisa tapaus. Se toinen, hiljasempi, taasen oli ollu paljon pidättyväisemmän olonen. Hallitumpi persoona. Enemmän kuin Minttu itse. Sannako se oli? Sanni? En muista. Ei tarvii muistaa.
Uusi kilahdus ja seuraava eläkeläinen töpötteli istumaan blondin virkailijan eteen. Kovaan ääneen mamma alkoi selittää pojan pojastaan sekä tämän koulusaavutuksista. Tuhahdin ehkä liiankin äänekkäästi, sillä yksi odottavista senioreista katso mua vähän toruen. Huhhuh, helpostippa täällä muita arvosteltiin. Mitäs jos vaan vedin vähän syvempään henkeä, enkä reagoinut ympäristön ääniin. Käviköhän se mammalla mielessä?
M: Anton ei tuntunut arvostavan mun seuraani, mikä oli vähän huono siltä kannalta, että olin muuttamassa sen seinänaapuriksi. Tuijotin eteeni haluamatta tehdä miehen elosta yhtään tuskaisampaa, vaikka toisaalta olisihan se voinut myös avata suunsa ja kertoa haluavansa istua mieluummin yksin. Niin mä ainakin olisin tehnyt.
“Hmh? Niin Mira vai? Sanni on rengastettu, siks se oli niin hissukseen”, vastasin yllättyneenä Antonin kommentista. Mira kihertelisi tyytyväisyydestä kuullessaan vaikutuksesta, jonka oli selvästi tehnyt Antoniin.
Vuoronumero vaihtui taululla piinaavan hitaasti, eikä toista virkailijaa näkynyt mailla halmeilla. Tuijotin lattiaa, kattoa ja sitten taas lattiaa miettien, mitä Kuiske mahtoi juuri sillä hetkellä tehdä.
“Me tuodaan Kuiske huomenna aamupäivällä, ootko kotona?” muistin kysyä, koska Eskon aikataulu oli vihdoin varmistunut.
“Hmh? Niin Mira vai? Sanni on rengastettu, siks se oli niin hissukseen”, vastasin yllättyneenä Antonin kommentista. Mira kihertelisi tyytyväisyydestä kuullessaan vaikutuksesta, jonka oli selvästi tehnyt Antoniin.
Vuoronumero vaihtui taululla piinaavan hitaasti, eikä toista virkailijaa näkynyt mailla halmeilla. Tuijotin lattiaa, kattoa ja sitten taas lattiaa miettien, mitä Kuiske mahtoi juuri sillä hetkellä tehdä.
“Me tuodaan Kuiske huomenna aamupäivällä, ootko kotona?” muistin kysyä, koska Eskon aikataulu oli vihdoin varmistunut.
A: Sanni. Aivan. No enpä mä sitä enää huomenna muistais. Vilkaisin Minttua tämän puhuessa elukkansa muutosta. Sepä se. Huomenna se tapahtuisi. Oma rauha kaikkoais. Perkeleen perkele. Nyökkäsin vastauksen.
“Mulla on se valmennus kolmen aikaan. Mut kylläpä sä tiiät mihi ponis laittaa”, sanoin.
Mulla menis ainakin tunti ajaa naapuripitäjään, tunti kentällä ja vielä kolmas mokoma takaisin omalle tontille.
“Tillin tarhaan voi laittaa, jos se nelijalkases kestää seuraa”, lisäsin vielä. Mistään näistä käytännön jutuista ei oltu puhuttu, vaikka ne olis ihan ajankohtasia käydä läpi.
Samalla meijän edessä oleva pappa, sama joka meni Mintun paikalle, hyssytteli meille. Hitto, eihän tää mikään Jumalan talo tai lukumestarin tyyssija ole. Kyllä pankissa saa puhua. Eikö se justiinsa kuullu tota mummon kailotusta viis minuuttia sitten. Ja kyllä, otin aikaa. Niin tylsää mulla tässä on.
“Mulla on se valmennus kolmen aikaan. Mut kylläpä sä tiiät mihi ponis laittaa”, sanoin.
Mulla menis ainakin tunti ajaa naapuripitäjään, tunti kentällä ja vielä kolmas mokoma takaisin omalle tontille.
“Tillin tarhaan voi laittaa, jos se nelijalkases kestää seuraa”, lisäsin vielä. Mistään näistä käytännön jutuista ei oltu puhuttu, vaikka ne olis ihan ajankohtasia käydä läpi.
Samalla meijän edessä oleva pappa, sama joka meni Mintun paikalle, hyssytteli meille. Hitto, eihän tää mikään Jumalan talo tai lukumestarin tyyssija ole. Kyllä pankissa saa puhua. Eikö se justiinsa kuullu tota mummon kailotusta viis minuuttia sitten. Ja kyllä, otin aikaa. Niin tylsää mulla tässä on.
M: Ponin. En viitsinyt korjata asiaa, näkisipähän huomenna minkä ponin mä roudaisin sen puoliveristen kaveriksi. Kuiske tulisi todennäköisesti alkuun vain pelkäämään tallikavereitaan stressipuuskassaan, mutta toivoin tamman asettuvan aloilleen edes elokuun aikana.
“Juu, tokkopa me hirveästi saadaan kaaosta aikaan”, hymähdin miettien Eskoa, joka todennäköisesti koluaisi varmuuden vuoksi tallin jokaisen nurkan läpi. Mun kävi vähän sääliksi miestä, joka jäisi taas yksin pyörittämään talliaan, mutta onneksi mä olisin todennäköisesti edelleen toivottu vieras.
“Kuiske saa olla ekat viikot kevyellä liikunnalla, ehdin treenata oman muuton jälkeen”, totesin puoliääneen, vaikka Antonia ääneen ajatteluni ei varmaan kiinnostanut.
Jäin miettimään nopeasti tekemääni muuttoratkaisua ja sitä, kuinka tyynesti olin tähän asti suhtautunut niin isoon päätökseen. Olinhan mä halunnut itse muuttaa jo pitkään, mutta Kuiskeen ei ollut varsinaisesti ollut tarkoitus muuttaa. Siitä mä en kuitenkaan mainitsisi ääneen.
“Juu, tokkopa me hirveästi saadaan kaaosta aikaan”, hymähdin miettien Eskoa, joka todennäköisesti koluaisi varmuuden vuoksi tallin jokaisen nurkan läpi. Mun kävi vähän sääliksi miestä, joka jäisi taas yksin pyörittämään talliaan, mutta onneksi mä olisin todennäköisesti edelleen toivottu vieras.
“Kuiske saa olla ekat viikot kevyellä liikunnalla, ehdin treenata oman muuton jälkeen”, totesin puoliääneen, vaikka Antonia ääneen ajatteluni ei varmaan kiinnostanut.
Jäin miettimään nopeasti tekemääni muuttoratkaisua ja sitä, kuinka tyynesti olin tähän asti suhtautunut niin isoon päätökseen. Olinhan mä halunnut itse muuttaa jo pitkään, mutta Kuiskeen ei ollut varsinaisesti ollut tarkoitus muuttaa. Siitä mä en kuitenkaan mainitsisi ääneen.
A: “Voin mäki sille jotain keksiä, jos haluut?” kysyin naiselta. Mulle hevosten liikutus oli enemmän nautinto kuin velvollisuus. Tietenkin mä auttaisin sen eläimen kanssa, jos vaan apu oli tervetullutta. Kuitenkin vasta tässä vaiheessa älysin miettiä sitä, jos kyseessä olisi joku shetlanninponi tai vastaava, jonka selkään mulla ei olisi mitään asiaa. Mun kokemus kärryillä oli lähes pyöreä nolla.
“Helvetinkuustoistamenistääjonojotästäedestä”, sihahdin yhteen pötköön hampaiden välistä. Mulla ei todellakaan ollu koko päivää aikaa odottaa yhden perkeleen paperilapun takia. Sitä paitsi, konttorissa asiointi oli ollu pelkkä suositus, ei vaatimus. Joten mitä helvettiä mä täällä oikein istuin?
Hetken aikaa olin jo nousemassa ylös penkiltä, mut jäin kuitenkin niille sijoilleni. Pitikö mun toivottaa Minttu tervetulleeksi vielä kerran, tai kysyö kahville? Kaljalle? Hitto, että pitikin olla näin huono tällaisissa jutuissa. Onneksi hevoset oli miljoona kertaa helpompia.
“Helvetinkuustoistamenistääjonojotästäedestä”, sihahdin yhteen pötköön hampaiden välistä. Mulla ei todellakaan ollu koko päivää aikaa odottaa yhden perkeleen paperilapun takia. Sitä paitsi, konttorissa asiointi oli ollu pelkkä suositus, ei vaatimus. Joten mitä helvettiä mä täällä oikein istuin?
Hetken aikaa olin jo nousemassa ylös penkiltä, mut jäin kuitenkin niille sijoilleni. Pitikö mun toivottaa Minttu tervetulleeksi vielä kerran, tai kysyö kahville? Kaljalle? Hitto, että pitikin olla näin huono tällaisissa jutuissa. Onneksi hevoset oli miljoona kertaa helpompia.
M: “Joo, kiitti tarjouksesta. Se on vaan aika herkkä, sen täytyy saada kotiutua rauhassa”, selitin toivoen, ettei se kuulostanut mitään selittelyltä. Kuiske oli niin tottunut Eskon talliin ja siihen, että tallinomistaja ja mä oltiin ainoat ihmiset sen elämässä, että jo pelkkä Anton hermostuttaisi tammaa alkuun.
“En mäkään olis tänne tullu, jos verkkopankkitunnuksii ei tarttis hakkee näin fyysisesti. Sähläsin entiset tilttiin”, kerroin Antonin murahtelun jälkeen viritellen keskustelua ihan luonnostani. Se tuli kai jostain selkärangasta, että täytin hiljaisuutta puheella vaikken olisi aina halunnutkaan.
“Seurasitko kunkkareita viikonloppuna?” kysyin aidon uteliaana. “Esko olis halunnu lähtee kattomaan ja mä olisin kyllä hoitanut tallin, mutta olihan ne niin pirun kaukana.”
“En mäkään olis tänne tullu, jos verkkopankkitunnuksii ei tarttis hakkee näin fyysisesti. Sähläsin entiset tilttiin”, kerroin Antonin murahtelun jälkeen viritellen keskustelua ihan luonnostani. Se tuli kai jostain selkärangasta, että täytin hiljaisuutta puheella vaikken olisi aina halunnutkaan.
“Seurasitko kunkkareita viikonloppuna?” kysyin aidon uteliaana. “Esko olis halunnu lähtee kattomaan ja mä olisin kyllä hoitanut tallin, mutta olihan ne niin pirun kaukana.”
A: “Ravurit ei oo yhtään mun juttu, pitäydyn ratsuissa niin kauan kun vaan voin”, sanoin naurahtaen hieman. Näytti siltä, että oltais molemmat täällä jumissa jonkun tovin. Mä näköjään vapaaehtoisesti ja Minttu tilanteen niin vaatiessa.
“Mitä niistä kuulin, niin sama tamma, joka pärjäs edellisinä vuosina ei oikein tänä vuonna lähtenyt nousuun”, muistelin urheilupuolen lööppejä, jotka valitettavasti hyppivät silmille tahtomattakin. Enemmän olisin kiinnostunut lukemaan ratsastuskoulujen mestaruuksista sekä Kenraalin Maljasta, mutta ehei. Oliko suomalaiset oikeasti enemmän ravikansaa? Olihan meillä Kyrklund. Ja se nuori juippi, Jankariko se oli?
“Ootteko tän Eskon kanssa pidempäänkin pyörineet?” toivottavasti se ei ollu liian tungetteleva kysymys. Yllätyin jopa itse sitä, miten puheliaaksi oikein olin ruennut.
“Mitä niistä kuulin, niin sama tamma, joka pärjäs edellisinä vuosina ei oikein tänä vuonna lähtenyt nousuun”, muistelin urheilupuolen lööppejä, jotka valitettavasti hyppivät silmille tahtomattakin. Enemmän olisin kiinnostunut lukemaan ratsastuskoulujen mestaruuksista sekä Kenraalin Maljasta, mutta ehei. Oliko suomalaiset oikeasti enemmän ravikansaa? Olihan meillä Kyrklund. Ja se nuori juippi, Jankariko se oli?
“Ootteko tän Eskon kanssa pidempäänkin pyörineet?” toivottavasti se ei ollu liian tungetteleva kysymys. Yllätyin jopa itse sitä, miten puheliaaksi oikein olin ruennut.
M: “Ei ne ollut munkaan juttu ennen kuin aloin lomittaa ravitalleja, vein oman hevoseni yhdelle ja lopulta ostin kolmanneksen ravurista”, naurahdin. “Ravipiireistä oppii yllättävän paljon.”
Anton varmaan kuvitteli nyt, että treenaisin Kuisketta myös ajamalla. Siihen hommaan tammaa ei oltu koskaan opetettu, koska siitä oli pitänyt tulla kelpo kisaratsu vähintään aluetasolle. Vaan eipä ollut tullut.
“No Kuiske on asunu Eskon tallilla kolme vuotta”, vastasin Antonin erikoiseen kysymykseen. Muistelin tilannetta, jossa olin vihdoin toteuttanut haaveeni omasta hevosesta ja todennut, että kaikki ratsutallit, joille olisin voinut tammani viedä, olivat täynnä. Loput kentälliset tallit eivät täyttäneet omia kriteereitäni, joista ykkösenä oli ehdottomasti hevosten hoito. Eskoa en ollut tuntenut entuudestaan, mutta tutun tuttu oli vinkannut kysymään tallipaikkaa ja se oli lopulta siunaantunut hyvinkin vaivattomasti.
Niin se elämä vaan kuljetti. Olisi varmaan virkistävää vaihtelua päästä ratsastamaan Kuisketta kunnolla sileällä ja vaivaamaan molempien aivoja kunnon koulukiemuroilla ja esteillä. Hyppäämään mä en ihan heti alkaisi, koska Kuiske oli roiskaissut tee-se-itse -esteen yli viimeksi alkutalvesta.
Anton varmaan kuvitteli nyt, että treenaisin Kuisketta myös ajamalla. Siihen hommaan tammaa ei oltu koskaan opetettu, koska siitä oli pitänyt tulla kelpo kisaratsu vähintään aluetasolle. Vaan eipä ollut tullut.
“No Kuiske on asunu Eskon tallilla kolme vuotta”, vastasin Antonin erikoiseen kysymykseen. Muistelin tilannetta, jossa olin vihdoin toteuttanut haaveeni omasta hevosesta ja todennut, että kaikki ratsutallit, joille olisin voinut tammani viedä, olivat täynnä. Loput kentälliset tallit eivät täyttäneet omia kriteereitäni, joista ykkösenä oli ehdottomasti hevosten hoito. Eskoa en ollut tuntenut entuudestaan, mutta tutun tuttu oli vinkannut kysymään tallipaikkaa ja se oli lopulta siunaantunut hyvinkin vaivattomasti.
Niin se elämä vaan kuljetti. Olisi varmaan virkistävää vaihtelua päästä ratsastamaan Kuisketta kunnolla sileällä ja vaivaamaan molempien aivoja kunnon koulukiemuroilla ja esteillä. Hyppäämään mä en ihan heti alkaisi, koska Kuiske oli roiskaissut tee-se-itse -esteen yli viimeksi alkutalvesta.
A: Kolme vuotta. Se oli aikas pitkä aika. Kohta olis varmaan häät tiedossa. Minkäköhän tyyppinen juippi tää Esko oli? Mitä mä ees mietin sellasta. Ei se mulle kuulunu, millasen tyypin kanssa Minttu liikku. Eihän?
“Siinä onkin sitte aika hyvin historiaa, joo”, mutisin. Omat parisuhteeni olivat jääneet aika päiviä sitten. Hevospiireissä eteen tulleista yksikään nainen ei ole vaikuttanut sopivalta. Kun taas eläinelämän ulkopuolelta kukaan ei ollut ymmärtänyt, miten paljon aikaa mulla hevosiin meni. Joten sanotaanko näin; parisuhderintama on ollut mulla todella tyyni todella pitkän aikaa.
“Noh, sun on turha pelätä, että mun luona ravais joku nainen”, miksi helvetissä mä niin sanoin? Ei se Mintulle kuulunut. Eikä tulisi kuulumaan. Hölömö.
“Siinä onkin sitte aika hyvin historiaa, joo”, mutisin. Omat parisuhteeni olivat jääneet aika päiviä sitten. Hevospiireissä eteen tulleista yksikään nainen ei ole vaikuttanut sopivalta. Kun taas eläinelämän ulkopuolelta kukaan ei ollut ymmärtänyt, miten paljon aikaa mulla hevosiin meni. Joten sanotaanko näin; parisuhderintama on ollut mulla todella tyyni todella pitkän aikaa.
“Noh, sun on turha pelätä, että mun luona ravais joku nainen”, miksi helvetissä mä niin sanoin? Ei se Mintulle kuulunut. Eikä tulisi kuulumaan. Hölömö.
M: Hyvin historiaa? Tyrskähdin kommentille miettien kaikkia Eskon manailuja ja päänpudistuksia, joita olin kolmessa vuodessa aiheuttanut Kuiskeen kanssa. Ratsu erottui ravureiden joukosta eikä yleensä edukseen vouhkaamalla arkisistakin asioista ja rutiineista, joista juoksijat eivät olisi koskaan välittäneet.
“Joo, ollaan ehditty vakiintua samoihin rutiineihin”, naurahdin ajatellen tallirutiineja, joista ei poikettu edes poikkeustilanteessa.
Mun kulmat nytkähtivät ylöspäin Antonin puhuessa ravaavista naisista.
“Okei”, tuhahdin huvittuneena. Mitä mun olisi pitänyt siihen vielä sanoa? Esko ravuutti hevosiaan paljon. Heh-hee.
Olin juuri kehittelemässä uutta puheenaihetta, kun vuoronumeroiden vaihtumisesta kertova merkkiääni tuuttasi kahdesti putkeen. Nyt näytöllä komeili mun numeroni ja hetken vilkuilun jälkeen nousin ylös ehtiäkseni tiskille ennen numeron vaihtumista.
“Huomiseen”, hymähdin Antonille, joka joutui vielä odottamaan vuoroaan. “Yritän olla nopee.”
Niine sanoineni marssin tiskille yllättävän asiakaspalveluhenkisen virkailijan luo selvittämään, kuinka saisin maksettua vuokrani tulevan vuokraisännän istuskellessa huoneen toisella puolella.
“Joo, ollaan ehditty vakiintua samoihin rutiineihin”, naurahdin ajatellen tallirutiineja, joista ei poikettu edes poikkeustilanteessa.
Mun kulmat nytkähtivät ylöspäin Antonin puhuessa ravaavista naisista.
“Okei”, tuhahdin huvittuneena. Mitä mun olisi pitänyt siihen vielä sanoa? Esko ravuutti hevosiaan paljon. Heh-hee.
Olin juuri kehittelemässä uutta puheenaihetta, kun vuoronumeroiden vaihtumisesta kertova merkkiääni tuuttasi kahdesti putkeen. Nyt näytöllä komeili mun numeroni ja hetken vilkuilun jälkeen nousin ylös ehtiäkseni tiskille ennen numeron vaihtumista.
“Huomiseen”, hymähdin Antonille, joka joutui vielä odottamaan vuoroaan. “Yritän olla nopee.”
Niine sanoineni marssin tiskille yllättävän asiakaspalveluhenkisen virkailijan luo selvittämään, kuinka saisin maksettua vuokrani tulevan vuokraisännän istuskellessa huoneen toisella puolella.