GRILLIMAISTERIT osa 2
17.05.2019
17.05.2019
“Olipa hyvää, kiitos kokille”, Mira huokaisi ruokailun päätteeksi. Grillattavat olivat riittäneet hyvin, mutta tähteitäkään ei ollut jäänyt liiaksi asti. Minttu hymyili ja huomasi Tonin hipsuttavan Miran kättä, joka lepäsi miehen sylissä. Pöydän toisella puolella istuvaa Kristiania se tuntui häiritsevän kovasti ja hetken Minttu harkitsi ehdottavansa miehelle talviturkin heittämistä - se olisi ehkä viilentänyt miehen tunteita tarpeeksi.
Pöytä oli siivottu nopeasti yhteistyöllä ja astiat vaihtuivat juomiin. Sanni rapisteli sipsipussit auki, jotta pöydässä olisi edes jotain vastapainoa juomapuolelle.
“Lämmitetäänkö me sauna?” Sanni tiedusteli Peteä vilkaisten, kääntäen sitten kysyvän katseensa Antoniin. Isäntä huitoi saunan suuntaan ja hymyili.
"Sieltä se löytyy, knock yourself out", Anton hymähti ja jatkoi jaloissaan istuvan koiran rapsuttamista. "Voin sitte kaivaa pyyhkeitä tarpeen mukaan lisää."
"Mira, Toni? Kelpaako?" isäntä uteli uusimmalta parilta. Toni katsahti ensin nopeasti Kristiania ja sen jälkeen huomattavasti pidempään Miraa.
"Miksei?"
"Minttu? Tai no sulta ei kysytä, meet kumminki", Anton naurahti ja sai Niilolta merkityksellisen katseen.
"Tästä puhutaan vielä", nuorempi kumartui kuiskaamaan Antonille. Niilon virne kertoi kyllä, mitä toisella oli kysyttävänä.
Minttu oli kuunnellut pöydän ääressä ponnahtelevaa keskustelua kaljaansa hörppien niin ajatuksiinsa uppoutuneena, että naisella kesti hetki rekisteröidä oma nimensä.
“Niin, juu”, Minttu puuskahti. Nainen laskeskeli pöydän ääressä istuvia ihmisiä saunavuoroihin: pariskuntia oli kaksi, naisia kolme ja miehiä viisi. Miesten saunavuoro olisi todennäköisesti liian intiimi, jos kaikki viisi survoutuisivat saunaan kerralla. Pariskunnat vaikuttivat myös varsin halukkailta saunomaan keskenään, niin epäilyttävä kuin ajatus Mintun mielestä olikin. Niilo ja Kristian pystyisivät saunomaan kahdestaan, jolloin jäljelle jäivät Minttu ja Anton, joista jälkimmäinen voisi istahtaa kolmanneksi sinkkumieheksi lauteille. Siinä laskutoimituksessa jäljelle jäi siis yksi Minttu, jolle ei saunaseuraa heruisi.
“Menkää te ensin”, Minttu sanoi Miran ja Tonin puoleen nyökäten, vaikkei ollut aivan varma, oliko kaksikko edes virallisesti pariskunta. “Sanni ja Pete voivat ottaa seuraavan vuoron ja me loput.. Niin.”
Minttu vältteli katsomasta Antonin kavereita, koska kaksikon ilmeet olivat epäilemättä paljon puhuvat.
“Te voitte mennä kolmestaan niin mä käyn yksin”, blondi jatkoi ja kumosi sitten loput kaljastaan kurkkuunsa.
"Itse asiassa mulla on Krisun kanssa, ööh, jätkien juttuja. Antonia ei lasketa", Niilo selitti hätäisesti väliin. Muilta huomaamatta mies vinkkasi Antonille ja tämä murahti takaisin.
"Noh, mitä sanot Minttu. Ei olis ensimmäinen kerta", Anton naurahti ja otti suullisen juomastaan, joka ruokailun aikana oli vaihtunut takaisin olueksi. Kommentti sai Mintun irvistämään itsekseen ja mulkaisemaan vuokraisäntäänsä, jolla oli sinä iltana harvinaisen löysät kielenkannat.
Anton kävi hakemassa talolta pyyhkeitä ja heitti ensimmäiselle parille lennosta omansa. Isäntä palasi muiden luo pöydän ääreen ja korkkasi uuden oluen mahtavan sihahduksen säestämänä.
"Niitä paineita on juu ihan hyvä välillä purkaa", Niilo murjaisi, mutta kukaan ei oikein tuntunut tajuavan miehen heittoa. Paitsi Anton. Tämä oli tuntenut Niilon selkeästi liian kauan.
Mira ja Toni viipyivät saunassa yllättävän lyhyen ajan, mutta tulivat sitäkin punaisempina ulos. Sanni ja Pete menivät perästä. Saunan piipusta tuprutti savua hyvään tahtiin puiden lämmittäessä kiviä vuoron perään jokaiselle saunojalle.
Kun Kristian ja Niilo olivat vihdoin valmiita oman saunomisensa suhteen, oli Mintun ja Antonin vuoro. Mies katsahti naiseen hieman epäröiden ja hetken oli perua sanansa Mintun kanssa saunomisesta. Mintun katse oli ihan yhtä epäileväinen, koska blondi ei ollut uskonut hetkeäkään, että Anton olisi tosissaan.
"Eiköhän myö sit mennä", Anton sanoi, tyhjensi tölkkinsä ja otti pari uutta sen tilalle. Mies heitti pyyhkeen olalleen ja vilkaisi Minttua kohden.
“Missä vaiheessa mä suostuin?” Minttu kysyi päätään kallistaen. Nainen istui yksin pöydän päässä ja oli melko varma, etteivät juttusille käyneet pariskunnat - tai sen tapaiset - kuulleet hänen ja Antonin keskustelua.
"Hmm… Nyt? Et sä siihen kuole, vai?" Mies naurahti, kääntyi kannoillaan ja lähti Assi perässään jolkottaen kohti saunarakennusta. Jos Minttu seuraisi, hän ei laittaisi vastaan, jos taas ei, saisipahan hän yksin vallata ylimmän lauteen.
“Saatan kuolla”, Minttu jupisi itsekseen jäädessään tuijottamaan Antonin loittonevaa selkää.
Saunan terassilla isäntä laski oluet kaiteen päälle, pyyhkeen verannalla olevalle tuolille ja veti päälivaatteet samaan kasaan. Anton venytteli ensin leveästi ja korkkasi oluen. Pyyhe penkiltä vyötäisille, loputkin vaatteet penkille ja siitä lauteille. Pyyhkeen voisi kadottaa tilaisuuden tullen.
“Mihin se Anton hävisi?” saunan jäljiltä silminnähden kuumissaan oleva Niilo ihmetteli.
“Saunaan”, Minttu mumahti istuen edelleen hievahtamatta tuolillaan. Blondi seurasi sivusilmällään Kristiania, jonka kulku Miran ja Tonin ohi oli kuin paremmallakin draamakuninkaalla.
“Ja jätti sut siihen?” Niilo jatkoi vetäen itselleen tuolin Mintun viereen.
“Ei, mä jäin tähän ihan itse”, blondi teroitti kääntäen katseensa hitaasti Niiloon. “Mikä fiksaatio teillä tänään muhun on?”
Niilo pudisteli huvittuneena päätään ja sihautti uuden juoman auki.
“Sitä sun täytyy kysyä Antonilta”, mies totesi tietävästi virnuillen ja ne olivat juuri ne sanat, jotka ponnauttivat Mintun seisaalleen.
“Niin ilmeisesti täytyy”, nainen puuskahti ja lähti marssimaan kohti saunaa hioen mielessään suunnitelmaa Antonin fiksaatioiden taltuttamiseksi.
“Pyyhe!” Minttu täräytti ja odotti pari sekuntia ennen kuin nykäisi saunan oven auki. Nainen itse oli kietoutunut omaan, siniseen pyyhkeeseensä ja varoi katsomasta suoraan ylälauteelle siltä varalta, ettei Anton tapansa mukaan ollut ymmärtänyt suomea.
“Oletko sä nyt tyytyväinen?” Minttu ähkäisi kavuttuaan lauteelle saunaan, joka alkoi olla jo tukalan kuuma useamman saunojan jäljiltä.
"Tyytyväinen?" Anton venytti sanan jokaista kirjainta ihmeissään toivuttuaan lievästä paskahalvauksesta, jonka vauhdikas oven avaus oli aiheuttanut. "Siitä et tulit saunaan vai siitä et sulla on pyyhe ympärilläs?" Mies kampesi itsensä istualteen ylälauteelta. Kun Minttua ei ollut heti kuulunut, oli mies päättänyt laittaa pitkäkseen saunan lämpöön.
“No tuota pyyhettä en edes ajatellut”, Minttu ynähti hämmentyneenä.
Isäntä hivuttautui lähemmäs toista reunaa antaen naiselle enemmän tilaa, jota tämä äänensävyn perusteella tarvitsi.
"Astuitko sä kävyn päälle vai mikä on?"
Minttu vilkaisi Antonia ensimmäistä kertaa ja iloitsi mielessään siitä, että mies oli kuin olikin ottanut pyyhkeen saunaan.
“Hyvä ettei Niilo lähtenyt kantamaan mua saunaan”, blondi selvensi tuhahtaen. “Mikä sitä risoo? Ja sua? Teitä kaikkia.”
Anton pudisti päätään.
"Voi vtn Niilo…", mies nojasi kyynärpäillään polviensa varaan ja peitti kasvot kämmenillä. "Älä siit välitä, se taas näkee ja luulee omiaan." Anton veti enimmät hiet kasvoiltaan, pyyhki kämmenensä pyyhkeeseen ja otti oluen jalkojensa välistä.
"Se luulee et… Krhm… Mä… Et me…", sanat juuttuivat Koskisen kurkkuun eikä tämä saanut enempää selvennettyä asiaa Mintulle. "Kyl sä tiiät", Anton katsoi Minttua kulmat kurtussa.
Minttu käänsi katseensa nopeasti Antonista löylykiuluun ja kumartui heittämään kiukaalle vettä manaten tilannetta hiljaa mielessään. Kuvittelivatko Koskisen kaverit siis, että Rantosen likka maksoi vuokrat luonnossa? Siinäpä olisikin ollut maksaminen, kun omien vuokrakustannusten päälle lisäsi Mikin karsinavuokran - vaikka se lyhenikin jokaisella tehdyllä aamu- ja iltatallilla.
“Okei”, Minttu katkaisten hiljaisuuden, joka kaksikon välille oli hetkeksi laskeutunut. Kiuas sihahti, kun blondi heitti vielä lisää löylyä peittääkseen kuumuuden alle vitutuksen, joka oli nostamassa päätään.
“Jhoo…..”, Anton huokaisi ja haroi hiuksia sormillaan. Miksei Niilo voinut vain olla hiljaa? Juuri, kun kaksikon välit alkoivat olla (suhteellisen) normaalit, yhden täysin tilanteesta ulkopuolella olevan henkilön piti tulla sekoittamaan pakkaa.
“Pahottelut”, Anton rykäisi ja katsahti naista toisessa päässä lauteita. “Niien puolesta siis.” Mies otti oluesta suullisen ja laski tölkin takaisin jalkojensa väliin.
“Miksei omastakin...”, mies huokaisi kuitenkin. Minttu tuijotti oluttölkkiään ja totesi mielessään, että Anton taisi olla suhteellisen syytön kavereidensa puheisiin.
“Ei sun tartte niiden puolesta pahoitella”, nainen tokaisi. “Voin käydä itse korjaamassa harhakuvitelmat.”
Blondin kasvoilla kävi pirullinen hymy, kun tämä vilkaisi Antonia.
Anton ei yhtään osannut edes kuvitella, mitä Minttu oikein menisi sanomaan jätkille. Tai milloin. Loppu saunottelu kaksikon kesken sujui syvässä hiljaisuudessa, poislukien kivien satunnaista sihahtelua niiden päälle heitetyn veden takia. Anton ei ehtinyt reagoida Mintun poistumiseen, eikä myöskään älynnyt pelätä tämän menevän saman tein Niilon ja Kristianin juttusille.
Minttu kuivasi hiuksiaan pyyhkeeseen kaikessa rauhassa saunan jälkeen. Nainen oli pukeutunut paksuun huppariin ja farkkuihin, koska ilta oli alkanut viilentyä ja eikä Minttu halunnut vilustuttaa itseään.
“Niilo”, Minttu puuskahti päästyään muiden luo. “Mä maksan vuokrani ihan rahalla.”
Blondin merkitsevä katse sai Niilon auenneen suun napsahtamaan nopeasti kiinni, kun mies tajusi pienellä viiveellä, mitä Minttu oli tarkoittanut.
“Oookei…?” Niilo katsoi huvittuneena, mutta täysin yllättyneenä Minttua. “Joku muu kenties väittänyt jotain muuta?”
Kristianin osoittaessa myös kiinnostusta keskustelua kohtaan, tämä naulitsi katseensa Minttuun.
“Kuka maksaa mitä ja millä?” Kristian oli selkeästi kiinnostunut vääristä asioista, ja vieläpä sellaisista, joita ei siinä hetkessä edes ollut.
“Teillä on kuulemma jokin fiksaatio siitä, että mä makaisin mun vuokraisännän kanssa”, Minttu puuskahti toinen kulma koholla. Nainen katsoi ensin Kristiania ja käänsi katseensa sitten hitaasti Niiloon, joka yritti selvästi esittää viattomampaa kuin olikaan.
“Mutta kyllä mä sen kanssa saunon”, Minttu lisäsi vielä väläyttäen miehille teennäisen hymyn.
“Ei helvetti, Anton senkin vanha koira!” Kristian huudahti innoissaan. Niilo hyssytteli miestä ja huokaisi syvään, yrittäen peitellä hymyään.
“Ah, ootte lapset molemmat sokeita kuin myyrät.” Vaikka Niilo saattoi olla porukan nuorin, oli miehellä silmät päässä ja edes hieman järkeä ja päättelykykyä jäljellä.
“Anton ei itse tajua, etkä sä selkeesti huomaa, kuinka se äijä kuolaa sun perään. Lähes kirjaimellisesti”, Niilo selitti rauhallisella äänellä tarpeeksi hitaasti, jotta myös porukan touhottaja, Kristian, ymmärsi ensimmäisellä.
“Iu?” Minttu inahti. “Paskapuhetta. Ei Anton mun perään kuolaa. Ei se voi.”
Blondi pudotteli sanoja suustaan miettimättä niitä sen enempää kuin vasta siinä vaiheessa, kun ne kaikki oli jo sanottu ja nainen alkoi itsekin sisäistää niitä. Mistä Niilo oli saanut päähänsä, että Anton “vuokraisäntä-naapuri-tallinomistaja” Koskinen olisi kiinnostunut Mintusta muuten kuin edellä mainittujen tittelien tuoman rahallisen ja sosiaalisen edun puolesta?
“Mitä mä missasin?” Anton lampsi saunan suunnalta korjaten hupparinsa hupun asentoa sekä vetäen sen helmaa alemmas. Mies katsahti Kristiania, joka tuijotti Antonia suu auki selkeästi yrittäen samalla virnistää. Niilo istui omalla tuolillaan rennosti, nojasi selkänojaan ja katsoi Minttua tutulla Niilo tietää nää jutut -ilmeellään.
“Apua. Niilo. Mitä? Itse asiassa, älä kerro. Mieluummin elän epätietosuudessa!”
“Anton, senkin vanha koira!” Kristian sai äänensä selkeästi takaisin ja entistä innostuneempana toisti jo aikaisemmin sanomansa lauseen.
“Kristian, hiljaa. Istu!” Anton komensi ja Assi miehen vierellä totteli. Kristian ei. Pienen pakokauhun vallassa Anton käänsi kuitenkin katseensa Minttuun, joka näytti vähintäänkin yhtä hämmentyneeltä.
Pöytä oli siivottu nopeasti yhteistyöllä ja astiat vaihtuivat juomiin. Sanni rapisteli sipsipussit auki, jotta pöydässä olisi edes jotain vastapainoa juomapuolelle.
“Lämmitetäänkö me sauna?” Sanni tiedusteli Peteä vilkaisten, kääntäen sitten kysyvän katseensa Antoniin. Isäntä huitoi saunan suuntaan ja hymyili.
"Sieltä se löytyy, knock yourself out", Anton hymähti ja jatkoi jaloissaan istuvan koiran rapsuttamista. "Voin sitte kaivaa pyyhkeitä tarpeen mukaan lisää."
"Mira, Toni? Kelpaako?" isäntä uteli uusimmalta parilta. Toni katsahti ensin nopeasti Kristiania ja sen jälkeen huomattavasti pidempään Miraa.
"Miksei?"
"Minttu? Tai no sulta ei kysytä, meet kumminki", Anton naurahti ja sai Niilolta merkityksellisen katseen.
"Tästä puhutaan vielä", nuorempi kumartui kuiskaamaan Antonille. Niilon virne kertoi kyllä, mitä toisella oli kysyttävänä.
Minttu oli kuunnellut pöydän ääressä ponnahtelevaa keskustelua kaljaansa hörppien niin ajatuksiinsa uppoutuneena, että naisella kesti hetki rekisteröidä oma nimensä.
“Niin, juu”, Minttu puuskahti. Nainen laskeskeli pöydän ääressä istuvia ihmisiä saunavuoroihin: pariskuntia oli kaksi, naisia kolme ja miehiä viisi. Miesten saunavuoro olisi todennäköisesti liian intiimi, jos kaikki viisi survoutuisivat saunaan kerralla. Pariskunnat vaikuttivat myös varsin halukkailta saunomaan keskenään, niin epäilyttävä kuin ajatus Mintun mielestä olikin. Niilo ja Kristian pystyisivät saunomaan kahdestaan, jolloin jäljelle jäivät Minttu ja Anton, joista jälkimmäinen voisi istahtaa kolmanneksi sinkkumieheksi lauteille. Siinä laskutoimituksessa jäljelle jäi siis yksi Minttu, jolle ei saunaseuraa heruisi.
“Menkää te ensin”, Minttu sanoi Miran ja Tonin puoleen nyökäten, vaikkei ollut aivan varma, oliko kaksikko edes virallisesti pariskunta. “Sanni ja Pete voivat ottaa seuraavan vuoron ja me loput.. Niin.”
Minttu vältteli katsomasta Antonin kavereita, koska kaksikon ilmeet olivat epäilemättä paljon puhuvat.
“Te voitte mennä kolmestaan niin mä käyn yksin”, blondi jatkoi ja kumosi sitten loput kaljastaan kurkkuunsa.
"Itse asiassa mulla on Krisun kanssa, ööh, jätkien juttuja. Antonia ei lasketa", Niilo selitti hätäisesti väliin. Muilta huomaamatta mies vinkkasi Antonille ja tämä murahti takaisin.
"Noh, mitä sanot Minttu. Ei olis ensimmäinen kerta", Anton naurahti ja otti suullisen juomastaan, joka ruokailun aikana oli vaihtunut takaisin olueksi. Kommentti sai Mintun irvistämään itsekseen ja mulkaisemaan vuokraisäntäänsä, jolla oli sinä iltana harvinaisen löysät kielenkannat.
Anton kävi hakemassa talolta pyyhkeitä ja heitti ensimmäiselle parille lennosta omansa. Isäntä palasi muiden luo pöydän ääreen ja korkkasi uuden oluen mahtavan sihahduksen säestämänä.
"Niitä paineita on juu ihan hyvä välillä purkaa", Niilo murjaisi, mutta kukaan ei oikein tuntunut tajuavan miehen heittoa. Paitsi Anton. Tämä oli tuntenut Niilon selkeästi liian kauan.
Mira ja Toni viipyivät saunassa yllättävän lyhyen ajan, mutta tulivat sitäkin punaisempina ulos. Sanni ja Pete menivät perästä. Saunan piipusta tuprutti savua hyvään tahtiin puiden lämmittäessä kiviä vuoron perään jokaiselle saunojalle.
Kun Kristian ja Niilo olivat vihdoin valmiita oman saunomisensa suhteen, oli Mintun ja Antonin vuoro. Mies katsahti naiseen hieman epäröiden ja hetken oli perua sanansa Mintun kanssa saunomisesta. Mintun katse oli ihan yhtä epäileväinen, koska blondi ei ollut uskonut hetkeäkään, että Anton olisi tosissaan.
"Eiköhän myö sit mennä", Anton sanoi, tyhjensi tölkkinsä ja otti pari uutta sen tilalle. Mies heitti pyyhkeen olalleen ja vilkaisi Minttua kohden.
“Missä vaiheessa mä suostuin?” Minttu kysyi päätään kallistaen. Nainen istui yksin pöydän päässä ja oli melko varma, etteivät juttusille käyneet pariskunnat - tai sen tapaiset - kuulleet hänen ja Antonin keskustelua.
"Hmm… Nyt? Et sä siihen kuole, vai?" Mies naurahti, kääntyi kannoillaan ja lähti Assi perässään jolkottaen kohti saunarakennusta. Jos Minttu seuraisi, hän ei laittaisi vastaan, jos taas ei, saisipahan hän yksin vallata ylimmän lauteen.
“Saatan kuolla”, Minttu jupisi itsekseen jäädessään tuijottamaan Antonin loittonevaa selkää.
Saunan terassilla isäntä laski oluet kaiteen päälle, pyyhkeen verannalla olevalle tuolille ja veti päälivaatteet samaan kasaan. Anton venytteli ensin leveästi ja korkkasi oluen. Pyyhe penkiltä vyötäisille, loputkin vaatteet penkille ja siitä lauteille. Pyyhkeen voisi kadottaa tilaisuuden tullen.
“Mihin se Anton hävisi?” saunan jäljiltä silminnähden kuumissaan oleva Niilo ihmetteli.
“Saunaan”, Minttu mumahti istuen edelleen hievahtamatta tuolillaan. Blondi seurasi sivusilmällään Kristiania, jonka kulku Miran ja Tonin ohi oli kuin paremmallakin draamakuninkaalla.
“Ja jätti sut siihen?” Niilo jatkoi vetäen itselleen tuolin Mintun viereen.
“Ei, mä jäin tähän ihan itse”, blondi teroitti kääntäen katseensa hitaasti Niiloon. “Mikä fiksaatio teillä tänään muhun on?”
Niilo pudisteli huvittuneena päätään ja sihautti uuden juoman auki.
“Sitä sun täytyy kysyä Antonilta”, mies totesi tietävästi virnuillen ja ne olivat juuri ne sanat, jotka ponnauttivat Mintun seisaalleen.
“Niin ilmeisesti täytyy”, nainen puuskahti ja lähti marssimaan kohti saunaa hioen mielessään suunnitelmaa Antonin fiksaatioiden taltuttamiseksi.
“Pyyhe!” Minttu täräytti ja odotti pari sekuntia ennen kuin nykäisi saunan oven auki. Nainen itse oli kietoutunut omaan, siniseen pyyhkeeseensä ja varoi katsomasta suoraan ylälauteelle siltä varalta, ettei Anton tapansa mukaan ollut ymmärtänyt suomea.
“Oletko sä nyt tyytyväinen?” Minttu ähkäisi kavuttuaan lauteelle saunaan, joka alkoi olla jo tukalan kuuma useamman saunojan jäljiltä.
"Tyytyväinen?" Anton venytti sanan jokaista kirjainta ihmeissään toivuttuaan lievästä paskahalvauksesta, jonka vauhdikas oven avaus oli aiheuttanut. "Siitä et tulit saunaan vai siitä et sulla on pyyhe ympärilläs?" Mies kampesi itsensä istualteen ylälauteelta. Kun Minttua ei ollut heti kuulunut, oli mies päättänyt laittaa pitkäkseen saunan lämpöön.
“No tuota pyyhettä en edes ajatellut”, Minttu ynähti hämmentyneenä.
Isäntä hivuttautui lähemmäs toista reunaa antaen naiselle enemmän tilaa, jota tämä äänensävyn perusteella tarvitsi.
"Astuitko sä kävyn päälle vai mikä on?"
Minttu vilkaisi Antonia ensimmäistä kertaa ja iloitsi mielessään siitä, että mies oli kuin olikin ottanut pyyhkeen saunaan.
“Hyvä ettei Niilo lähtenyt kantamaan mua saunaan”, blondi selvensi tuhahtaen. “Mikä sitä risoo? Ja sua? Teitä kaikkia.”
Anton pudisti päätään.
"Voi vtn Niilo…", mies nojasi kyynärpäillään polviensa varaan ja peitti kasvot kämmenillä. "Älä siit välitä, se taas näkee ja luulee omiaan." Anton veti enimmät hiet kasvoiltaan, pyyhki kämmenensä pyyhkeeseen ja otti oluen jalkojensa välistä.
"Se luulee et… Krhm… Mä… Et me…", sanat juuttuivat Koskisen kurkkuun eikä tämä saanut enempää selvennettyä asiaa Mintulle. "Kyl sä tiiät", Anton katsoi Minttua kulmat kurtussa.
Minttu käänsi katseensa nopeasti Antonista löylykiuluun ja kumartui heittämään kiukaalle vettä manaten tilannetta hiljaa mielessään. Kuvittelivatko Koskisen kaverit siis, että Rantosen likka maksoi vuokrat luonnossa? Siinäpä olisikin ollut maksaminen, kun omien vuokrakustannusten päälle lisäsi Mikin karsinavuokran - vaikka se lyhenikin jokaisella tehdyllä aamu- ja iltatallilla.
“Okei”, Minttu katkaisten hiljaisuuden, joka kaksikon välille oli hetkeksi laskeutunut. Kiuas sihahti, kun blondi heitti vielä lisää löylyä peittääkseen kuumuuden alle vitutuksen, joka oli nostamassa päätään.
“Jhoo…..”, Anton huokaisi ja haroi hiuksia sormillaan. Miksei Niilo voinut vain olla hiljaa? Juuri, kun kaksikon välit alkoivat olla (suhteellisen) normaalit, yhden täysin tilanteesta ulkopuolella olevan henkilön piti tulla sekoittamaan pakkaa.
“Pahottelut”, Anton rykäisi ja katsahti naista toisessa päässä lauteita. “Niien puolesta siis.” Mies otti oluesta suullisen ja laski tölkin takaisin jalkojensa väliin.
“Miksei omastakin...”, mies huokaisi kuitenkin. Minttu tuijotti oluttölkkiään ja totesi mielessään, että Anton taisi olla suhteellisen syytön kavereidensa puheisiin.
“Ei sun tartte niiden puolesta pahoitella”, nainen tokaisi. “Voin käydä itse korjaamassa harhakuvitelmat.”
Blondin kasvoilla kävi pirullinen hymy, kun tämä vilkaisi Antonia.
Anton ei yhtään osannut edes kuvitella, mitä Minttu oikein menisi sanomaan jätkille. Tai milloin. Loppu saunottelu kaksikon kesken sujui syvässä hiljaisuudessa, poislukien kivien satunnaista sihahtelua niiden päälle heitetyn veden takia. Anton ei ehtinyt reagoida Mintun poistumiseen, eikä myöskään älynnyt pelätä tämän menevän saman tein Niilon ja Kristianin juttusille.
Minttu kuivasi hiuksiaan pyyhkeeseen kaikessa rauhassa saunan jälkeen. Nainen oli pukeutunut paksuun huppariin ja farkkuihin, koska ilta oli alkanut viilentyä ja eikä Minttu halunnut vilustuttaa itseään.
“Niilo”, Minttu puuskahti päästyään muiden luo. “Mä maksan vuokrani ihan rahalla.”
Blondin merkitsevä katse sai Niilon auenneen suun napsahtamaan nopeasti kiinni, kun mies tajusi pienellä viiveellä, mitä Minttu oli tarkoittanut.
“Oookei…?” Niilo katsoi huvittuneena, mutta täysin yllättyneenä Minttua. “Joku muu kenties väittänyt jotain muuta?”
Kristianin osoittaessa myös kiinnostusta keskustelua kohtaan, tämä naulitsi katseensa Minttuun.
“Kuka maksaa mitä ja millä?” Kristian oli selkeästi kiinnostunut vääristä asioista, ja vieläpä sellaisista, joita ei siinä hetkessä edes ollut.
“Teillä on kuulemma jokin fiksaatio siitä, että mä makaisin mun vuokraisännän kanssa”, Minttu puuskahti toinen kulma koholla. Nainen katsoi ensin Kristiania ja käänsi katseensa sitten hitaasti Niiloon, joka yritti selvästi esittää viattomampaa kuin olikaan.
“Mutta kyllä mä sen kanssa saunon”, Minttu lisäsi vielä väläyttäen miehille teennäisen hymyn.
“Ei helvetti, Anton senkin vanha koira!” Kristian huudahti innoissaan. Niilo hyssytteli miestä ja huokaisi syvään, yrittäen peitellä hymyään.
“Ah, ootte lapset molemmat sokeita kuin myyrät.” Vaikka Niilo saattoi olla porukan nuorin, oli miehellä silmät päässä ja edes hieman järkeä ja päättelykykyä jäljellä.
“Anton ei itse tajua, etkä sä selkeesti huomaa, kuinka se äijä kuolaa sun perään. Lähes kirjaimellisesti”, Niilo selitti rauhallisella äänellä tarpeeksi hitaasti, jotta myös porukan touhottaja, Kristian, ymmärsi ensimmäisellä.
“Iu?” Minttu inahti. “Paskapuhetta. Ei Anton mun perään kuolaa. Ei se voi.”
Blondi pudotteli sanoja suustaan miettimättä niitä sen enempää kuin vasta siinä vaiheessa, kun ne kaikki oli jo sanottu ja nainen alkoi itsekin sisäistää niitä. Mistä Niilo oli saanut päähänsä, että Anton “vuokraisäntä-naapuri-tallinomistaja” Koskinen olisi kiinnostunut Mintusta muuten kuin edellä mainittujen tittelien tuoman rahallisen ja sosiaalisen edun puolesta?
“Mitä mä missasin?” Anton lampsi saunan suunnalta korjaten hupparinsa hupun asentoa sekä vetäen sen helmaa alemmas. Mies katsahti Kristiania, joka tuijotti Antonia suu auki selkeästi yrittäen samalla virnistää. Niilo istui omalla tuolillaan rennosti, nojasi selkänojaan ja katsoi Minttua tutulla Niilo tietää nää jutut -ilmeellään.
“Apua. Niilo. Mitä? Itse asiassa, älä kerro. Mieluummin elän epätietosuudessa!”
“Anton, senkin vanha koira!” Kristian sai äänensä selkeästi takaisin ja entistä innostuneempana toisti jo aikaisemmin sanomansa lauseen.
“Kristian, hiljaa. Istu!” Anton komensi ja Assi miehen vierellä totteli. Kristian ei. Pienen pakokauhun vallassa Anton käänsi kuitenkin katseensa Minttuun, joka näytti vähintäänkin yhtä hämmentyneeltä.