ANTONIN JA MINTUN ENSIKOHTAAMINEN
27.07.2018
27.07.2018
Anton: Aurinko paisto ja kevyt tuuli leijaili puiden ympärillä. Aikas täydellinen kesäilma. Tilannetta vähän masens uuden mahollisen vuokralaisen tutustumisreissu. Pitiki laittaa se ilmotus. Nyt jo kadutti.
Puhelimessa se likka oli kuulostanu ihan teiniltä. Keskenkasvuselta juntilta. Varmaan paikkakuntalaisia, murteesta päätellen. Perkule.
Vilkasin ikkunasta ulos ja samassa Assi oli luikkimassa pihalla tietä pitkin kohti tallia. Se tais kuulla auton. Nousin ylös ja lähin kattomaan, mitä sieltä oikein tulis vastaan.
Puhelimessa se likka oli kuulostanu ihan teiniltä. Keskenkasvuselta juntilta. Varmaan paikkakuntalaisia, murteesta päätellen. Perkule.
Vilkasin ikkunasta ulos ja samassa Assi oli luikkimassa pihalla tietä pitkin kohti tallia. Se tais kuulla auton. Nousin ylös ja lähin kattomaan, mitä sieltä oikein tulis vastaan.
Minttu: En käsittänyt, miten en ollut koskaan kuullut Pirttivaarasta. Esko oli todennut tienneensä paikan, joka oli ollut hiljaiselolla useamman vuoden. Jotenkin tila oli kokenut uudelleensyntymän, koska tarjolla oli tallipaikka ja asunto, joista mä olin molemmista enemmän kuin kiinnostunut.
Kun asui ahtaassa yksiössä kämäsen pikkukaupan vieressä oli aikalailla sama, vaikka uudesta osoitteesta matkaa lähimpään kauppaan kertyisi kymmeniä kilometrejä. Mä olin asunut lapsuuteni maalla ja viihdyin parhaiten silloin, kun lähimmät naapurit olivat huutoetäisyyden ulkopuolella. Nyt tarjolla tosin oli seinänaapuri, mutta siihen hintaan sekin menisi.
Metsä aukesi sen verran, että näköpiiriin ilmaantui punainen rakennus. Leveistä ovista ei voinut erehtyä: se oli Pirttivaaran talli. Hidastin rottweilerin jolkottaessa vastaan ja parkkeerasin auton vasta, kun se oli pysähtynyt odottamaan. Pihalla ei näkynyt muita, mutta koska koira ei ainakaan vielä näyttänyt hampaitaan, avasin oven ja astuin ulos autosta.
“Terve!” kajautin, kun huomasin talon toisen oven avautuvan.
Kun asui ahtaassa yksiössä kämäsen pikkukaupan vieressä oli aikalailla sama, vaikka uudesta osoitteesta matkaa lähimpään kauppaan kertyisi kymmeniä kilometrejä. Mä olin asunut lapsuuteni maalla ja viihdyin parhaiten silloin, kun lähimmät naapurit olivat huutoetäisyyden ulkopuolella. Nyt tarjolla tosin oli seinänaapuri, mutta siihen hintaan sekin menisi.
Metsä aukesi sen verran, että näköpiiriin ilmaantui punainen rakennus. Leveistä ovista ei voinut erehtyä: se oli Pirttivaaran talli. Hidastin rottweilerin jolkottaessa vastaan ja parkkeerasin auton vasta, kun se oli pysähtynyt odottamaan. Pihalla ei näkynyt muita, mutta koska koira ei ainakaan vielä näyttänyt hampaitaan, avasin oven ja astuin ulos autosta.
“Terve!” kajautin, kun huomasin talon toisen oven avautuvan.
A: Jep. Nainen näytti yhtä nuorelta ku kuulosti. Nostin kättä tervehdykseksi asunnon ovelta ja astelin naisen luo.
“Assi, tänne tyttö”, sanoin koiralle, joka viipyilemättä tuli luo ja istahti jalkojeni juureen.
Ojensin kättäni naiselle ja esittäydyin. Vaaleaverikkö näytti kyllä fiksulta, ei sitä kieltämään. Mutta nuorelta. Hittolainen, miten mä onnistuisin jakamaan paritalon naisen kanssa. Vaikka siinä on seinä välissä. Kolmas maailman sota ei ole kaukana jos ämmä aikoo istutella ylimääräisiä rehuja pitkin pihaa.
Viitoin naista tallia kohti ja tutustumiskierros oli alkanut. Narttu ravasi pitkin tallin käytävää näyttäessäni varustehuoneen sekä rehuhuoneen.
“Itellä on täs kaks hevosta. Nyt ne on ulkona”, pidin lauseet mahollisimman lyhyenä, sillä en uskonut naisen olevan small talk -tyyppejä.
“Assi, tänne tyttö”, sanoin koiralle, joka viipyilemättä tuli luo ja istahti jalkojeni juureen.
Ojensin kättäni naiselle ja esittäydyin. Vaaleaverikkö näytti kyllä fiksulta, ei sitä kieltämään. Mutta nuorelta. Hittolainen, miten mä onnistuisin jakamaan paritalon naisen kanssa. Vaikka siinä on seinä välissä. Kolmas maailman sota ei ole kaukana jos ämmä aikoo istutella ylimääräisiä rehuja pitkin pihaa.
Viitoin naista tallia kohti ja tutustumiskierros oli alkanut. Narttu ravasi pitkin tallin käytävää näyttäessäni varustehuoneen sekä rehuhuoneen.
“Itellä on täs kaks hevosta. Nyt ne on ulkona”, pidin lauseet mahollisimman lyhyenä, sillä en uskonut naisen olevan small talk -tyyppejä.
M: Anton Koskinen. Hymyilin komeakasvoiselle miehelle ja tartuin kunnon otteella sen ojentamaan käteen. Miehen puristus oli varovainen, joten mä en tohtinut vatkata sen kättä pidempään vaan kerroin nopeasti nimeni. Tiedä vaikka etelänvetelä olisi hermostunut moisesta kontaktista.
Talli oli vanha, mutta sitä oli selvästi remontoitu. Ilma oli raikas ja se oli ehdottomasti ensimmäinen asia, johon mä keskitin huomioni. Olin haistellut niin montaa ammoniakin ja paskan sotkemaa talli-ilmaa, että Eskon superpuhtaiden tilojen jälkeen mun rimani oli aika korkealla.
“Aa juu, ilmankos täällä on hiljaista”, naurahdin päätäni nyökytellen. Eikö etelässä käärittykään hevosia pumpuliin ja pidetty kultamussukoita karsinoissa, etteivät ne vain teloisi itseään? Vai olikohan Anton rakentanut pari postimerkkitarhaa tallin taakse?
“Mulla on kuusitoistavuotias suokkitamma, sen kanssa elämä on aika lupsakkaa”, kerroin seuraten katseellani rottweileria, joka pysytteli muutaman metrin päässä. Olin antanut sen nuuhkaista kättäni ohimennen, mutta sen enempää kontaktia piski ei ollut halunnut ottaa - se taisi tulla omistajaansa, joka pysytteli yhtä kohteliaan etäisyyden päässä.
Talli oli vanha, mutta sitä oli selvästi remontoitu. Ilma oli raikas ja se oli ehdottomasti ensimmäinen asia, johon mä keskitin huomioni. Olin haistellut niin montaa ammoniakin ja paskan sotkemaa talli-ilmaa, että Eskon superpuhtaiden tilojen jälkeen mun rimani oli aika korkealla.
“Aa juu, ilmankos täällä on hiljaista”, naurahdin päätäni nyökytellen. Eikö etelässä käärittykään hevosia pumpuliin ja pidetty kultamussukoita karsinoissa, etteivät ne vain teloisi itseään? Vai olikohan Anton rakentanut pari postimerkkitarhaa tallin taakse?
“Mulla on kuusitoistavuotias suokkitamma, sen kanssa elämä on aika lupsakkaa”, kerroin seuraten katseellani rottweileria, joka pysytteli muutaman metrin päässä. Olin antanut sen nuuhkaista kättäni ohimennen, mutta sen enempää kontaktia piski ei ollut halunnut ottaa - se taisi tulla omistajaansa, joka pysytteli yhtä kohteliaan etäisyyden päässä.
A: “No juu”, vastasin naiselle ja vislasin koiraa seuraamaan meita ulos tallin toisessa päässä olevasta ovesta. Eteen ilmestyi kolme suurta tarhaa. Omat hevoseni höristivät korviaan ja tamma hirnahti tervehdyksen.
“Tilli ja Benkku”, osoitin hevosia vuorotellen ja välttelin katsomista Minttuun.
Jos nainen oli niin puhelias, kun mitä tän viiden minuutin aikana oli tullut esille, se olisin minä, joka purkaisi sopimuksen. Hittolainen, eihän kukaan kestäny kuunnella toisen juttuja. Varsinkaan, jos niitä olisi koko ajan. Silleen sopivissa määrin.
“Lantala on tuolla takana ja vieressä turvevarasto”, viitoin tallin nurkan taakse ja lähdin kävelemään Benkkua kohti. Tumma ruuna oli selkeästi vaikka herkkuja, mutta tietenkin mulla oli taskut tyhjänä. Olin saattanut opettaa ruunan hieman pahoille tavoille, mutta eipä siitä ollut omahyväinen tai ylimielinen tullut. Nössö vain.
“Tilli ja Benkku”, osoitin hevosia vuorotellen ja välttelin katsomista Minttuun.
Jos nainen oli niin puhelias, kun mitä tän viiden minuutin aikana oli tullut esille, se olisin minä, joka purkaisi sopimuksen. Hittolainen, eihän kukaan kestäny kuunnella toisen juttuja. Varsinkaan, jos niitä olisi koko ajan. Silleen sopivissa määrin.
“Lantala on tuolla takana ja vieressä turvevarasto”, viitoin tallin nurkan taakse ja lähdin kävelemään Benkkua kohti. Tumma ruuna oli selkeästi vaikka herkkuja, mutta tietenkin mulla oli taskut tyhjänä. Olin saattanut opettaa ruunan hieman pahoille tavoille, mutta eipä siitä ollut omahyväinen tai ylimielinen tullut. Nössö vain.
M: Postimerkkitarhoja ne eivät olleet, mutta tarhoja kuitenkin. Mietin Kuiskeen laidunta, joka jatkui miltei silmänkantamattomiin.
“No, nehän näyttää ihan kunnon ratsuilta”, myönsin kepeästi naurahtaen mittailtuani hetken aikaa katseellani kahta puoliveristä, joiden karvat kiilsivät auringossa.
Anton esitteli paikkoja kuin mä olisin jo sanonut ottavani paikan, vaikka olin nähnyt vasta tallin. Tähän mennessä mitään negatiivisia ajatuksia ei ollut pölähtänyt mieleeni, vaikka esittelykierroksen vetäjässä oli havaittavissa takakireyttä. Mistäköhän se johtui? Pieni virne kipusi huulille, mutta pakotin sen pois. Mä pärjäsin miesten kanssa, oltiinhan me Kuiskeen kanssa viihdytty Eskonkin vuokralaisina. Tosin mulla ja Eskolla oli ikäeroa lähes parikymmentä vuotta, joten mies oli aina ollut mulle enemmän isähahmo.
“Täällä on varmaan aika hyvät maastot?” pohdin ääneen katsellessani metsää, joka ympäröi tilaa lähes joka suunnasta. Pihan yhdelle sivulle avautui pelto, jonne mä mallailin mielessäni laidunta - ei se olisi kuin yhden iltapäivän urakka.
“No, nehän näyttää ihan kunnon ratsuilta”, myönsin kepeästi naurahtaen mittailtuani hetken aikaa katseellani kahta puoliveristä, joiden karvat kiilsivät auringossa.
Anton esitteli paikkoja kuin mä olisin jo sanonut ottavani paikan, vaikka olin nähnyt vasta tallin. Tähän mennessä mitään negatiivisia ajatuksia ei ollut pölähtänyt mieleeni, vaikka esittelykierroksen vetäjässä oli havaittavissa takakireyttä. Mistäköhän se johtui? Pieni virne kipusi huulille, mutta pakotin sen pois. Mä pärjäsin miesten kanssa, oltiinhan me Kuiskeen kanssa viihdytty Eskonkin vuokralaisina. Tosin mulla ja Eskolla oli ikäeroa lähes parikymmentä vuotta, joten mies oli aina ollut mulle enemmän isähahmo.
“Täällä on varmaan aika hyvät maastot?” pohdin ääneen katsellessani metsää, joka ympäröi tilaa lähes joka suunnasta. Pihan yhdelle sivulle avautui pelto, jonne mä mallailin mielessäni laidunta - ei se olisi kuin yhden iltapäivän urakka.
A: Nainen katteli joka puolelle ku tuuliviiri. Kaduin yhä enemmän mun ilmotuksen julkasua.
“Kaikki reitit yhteen laskettuna lähemmäs 20 kilometriä”, vastasin ja jäin seuraamaan Mintun tutkimusmatkaa silmillään pitkin pihaa ja metsää.
“Tosta metsän läpi menee lähes suora tie ton kuusiläntin läpi suoraan laitumen reunaan. Ihan hyvin sillä kokoakin on. Kaks hehtaaria”, selitin. Se tais olla pisin lause, jonka olin naiselle sanonut.
“Toi pelto tossa-”, osoitin pihan rajasta alkavaa aukeaa “-kuuluu naapurimaajussille. Yleensä saadaan siitä heinät. Sekä parilta muulta kaverilta. Onhan kuivaheinä ok sun tammalle?” pitäs varmaan jo olla hiljaa. Ihan ettei se totu näin puheliaaseen kaveriin. Jos siis päättää jäädä tänne.
“Olisko vielä jotain kysyttävää?"
“Kaikki reitit yhteen laskettuna lähemmäs 20 kilometriä”, vastasin ja jäin seuraamaan Mintun tutkimusmatkaa silmillään pitkin pihaa ja metsää.
“Tosta metsän läpi menee lähes suora tie ton kuusiläntin läpi suoraan laitumen reunaan. Ihan hyvin sillä kokoakin on. Kaks hehtaaria”, selitin. Se tais olla pisin lause, jonka olin naiselle sanonut.
“Toi pelto tossa-”, osoitin pihan rajasta alkavaa aukeaa “-kuuluu naapurimaajussille. Yleensä saadaan siitä heinät. Sekä parilta muulta kaverilta. Onhan kuivaheinä ok sun tammalle?” pitäs varmaan jo olla hiljaa. Ihan ettei se totu näin puheliaaseen kaveriin. Jos siis päättää jäädä tänne.
“Olisko vielä jotain kysyttävää?"
M: Nyökkäsin vakuuttuneena: ainakaan maastoilu ei jäisi vähemmälle, jos päättäisin tuoda Kuiskeen tänne. Se päätös täytyisi harkita tarkkaan, koska rouva tressiperseellä menisi todennäköisesti koko loppukesä sopeutua uuteen ympäristöön.
“Joo, se ei oikeen kestä säilöheinää”, vastasin huojentuneena kuivaheinästä. Kuiske oli ruokinnan suhteen haastava, koska herkän stressaamisen vuoksi tamman ruokahalukin kärsi ja elimistö joutui koville.
Vilkaisin Antonia kulmieni alta varmistaakseni, vitsailiko mies kysymyksellään.
“Saanko mä nähä sen sun asunnon?” kysyin vilkaisten talon suuntaan. “Mä asun sellaisessa itsemurhayksiössä, että jos mä tuon hevoseni tänne, tuun itte mukana.
“Joo, se ei oikeen kestä säilöheinää”, vastasin huojentuneena kuivaheinästä. Kuiske oli ruokinnan suhteen haastava, koska herkän stressaamisen vuoksi tamman ruokahalukin kärsi ja elimistö joutui koville.
Vilkaisin Antonia kulmieni alta varmistaakseni, vitsailiko mies kysymyksellään.
“Saanko mä nähä sen sun asunnon?” kysyin vilkaisten talon suuntaan. “Mä asun sellaisessa itsemurhayksiössä, että jos mä tuon hevoseni tänne, tuun itte mukana.
A: Mun asunnon… Vitsailiko nainen? Nyökkäsin vähän hämmentyneenä, mutta tein täyskäännkösen talolle päin ja pian Assikin oli jolkottelemassa mun edellä. Uskoin naisen seuraavan mua, mutta jos se jäis lepää laakereilleen, mitäs mä olin estämään.
Paritalo oli maalattu samalla sävyllä kuin talli aikanaan, paitsi että asuinrakennus oli jotenkin kestänyt aikaa paremmin. Tai sitten syynä oli viimevuotinen maalausurakka serkun kanssa. Mikko ei ollut ollenkaan eläinihmisiä ja oli katsonut hevosia monen metrin päästä. Naisena se olis varmaan pitänyt nenästään kiinni.
“Yhteensä about satanelkyt neliöinen. Kolmioita molemmat puoliskot. Omat kylppärit. Ulkosauna”, latelin tietoja avatessa ovea Mintulle. Ja ei, ei mun ovea, vaan sen tyhjän asunnon. “Edellinen jätti tänne pyykinpesukoneen sekä sohvan. Molempien pitäs olla ok”, jatkoin.
Paritalo oli maalattu samalla sävyllä kuin talli aikanaan, paitsi että asuinrakennus oli jotenkin kestänyt aikaa paremmin. Tai sitten syynä oli viimevuotinen maalausurakka serkun kanssa. Mikko ei ollut ollenkaan eläinihmisiä ja oli katsonut hevosia monen metrin päästä. Naisena se olis varmaan pitänyt nenästään kiinni.
“Yhteensä about satanelkyt neliöinen. Kolmioita molemmat puoliskot. Omat kylppärit. Ulkosauna”, latelin tietoja avatessa ovea Mintulle. Ja ei, ei mun ovea, vaan sen tyhjän asunnon. “Edellinen jätti tänne pyykinpesukoneen sekä sohvan. Molempien pitäs olla ok”, jatkoin.
M: Mitä lähemmäs taloa pääsin, sitä suuremmalta se näytti. Maali hohti kirkkaampana ja miehen ylläpitämäksi kuistit olivat siistit. Seurasin Antonia toiselle ovelle, sille, josta mies ei ollut itse tullut ulos.
“Joo, hyvä, ei mun omaisuus täyttäisi kolmiota”, tokaisin kuultuani sohvasta. Sellaista saatika omaa pyykinpesukonetta mun asuntooni ei mahtunut, mutta onneksi alakerran pesutuvalla ei ollut ruuhkaa ja Kuiskeen huovat, pintelit ja loimet olin pystynyt pesemään tallilla.
Asunto oli tilava ja ei ilmiselvästi alkuperäisessä kunnossaan. Seinillä näkyi vain muutamia reikiä taulujen jäljiltä ja parketti näytti vielä siistiltä. Kiertelin huoneita ja mallailin vähäisiä kalusteitani automaattisesti paikoilleen, vaikka päätökseen oli vielä matkaa.
“Onko sulle tullut muita kyselyjä tästä tai tallipaikasta?” kysyin Antonilta, joka oli antanut mun katsella rauhassa paikkoja. Siihen hintaan mulla ei ollut varmasti viikkotolkulla aikaa haudutella päätöstäni, joka vaatisi joka tapauksessa miettimistä.
“Joo, hyvä, ei mun omaisuus täyttäisi kolmiota”, tokaisin kuultuani sohvasta. Sellaista saatika omaa pyykinpesukonetta mun asuntooni ei mahtunut, mutta onneksi alakerran pesutuvalla ei ollut ruuhkaa ja Kuiskeen huovat, pintelit ja loimet olin pystynyt pesemään tallilla.
Asunto oli tilava ja ei ilmiselvästi alkuperäisessä kunnossaan. Seinillä näkyi vain muutamia reikiä taulujen jäljiltä ja parketti näytti vielä siistiltä. Kiertelin huoneita ja mallailin vähäisiä kalusteitani automaattisesti paikoilleen, vaikka päätökseen oli vielä matkaa.
“Onko sulle tullut muita kyselyjä tästä tai tallipaikasta?” kysyin Antonilta, joka oli antanut mun katsella rauhassa paikkoja. Siihen hintaan mulla ei ollut varmasti viikkotolkulla aikaa haudutella päätöstäni, joka vaatisi joka tapauksessa miettimistä.
A: Olin jääny ovensuuhun nojaamaan karmiin ja seurailemaan naisen tutkimusmatkaa ympäri asuntoa. Peruskorjaukset putkistoihin ja ikkunoihin oli tehty äidin toimesta. Tai siis nainen oli palkannut remonttimiehet tekemään kaiken. Samoin pintojen uusimisen sisäpuolelta.
“Pari”, se oli valhe. Mintun soitto oli ollut ainoa tähän mennessä. Olin vaan tyytyväinen näin vähään huomioon, mutta silti sekin tuntui olevan liikaa. Olin ihan hyvin viihtynyt itsekseni Pirttiksessä, yhdessä hevosten kanssa.
“Jos sä sitä kuukausvuokraa mietit, nii sen alemmas en pysty joustaa”, sanoin tuijotellen jalkojeni juuressa istuvaa Assia. Ojensin käteni koiraa kohti rapsuttaakseni sitä. Palkaksi sain märän nuolaisun.
“Tosiaan, jos päätät tähän asettuu, nii Assi on vähän oman tiensä kulkija. Jos se haluu esimerkiks tähän asuntoon, kannattaa päästää, jos haluut pysyy sen suosiossa. Jos siis ylipäätään siihen porukkaan pääset."
“Pari”, se oli valhe. Mintun soitto oli ollut ainoa tähän mennessä. Olin vaan tyytyväinen näin vähään huomioon, mutta silti sekin tuntui olevan liikaa. Olin ihan hyvin viihtynyt itsekseni Pirttiksessä, yhdessä hevosten kanssa.
“Jos sä sitä kuukausvuokraa mietit, nii sen alemmas en pysty joustaa”, sanoin tuijotellen jalkojeni juuressa istuvaa Assia. Ojensin käteni koiraa kohti rapsuttaakseni sitä. Palkaksi sain märän nuolaisun.
“Tosiaan, jos päätät tähän asettuu, nii Assi on vähän oman tiensä kulkija. Jos se haluu esimerkiks tähän asuntoon, kannattaa päästää, jos haluut pysyy sen suosiossa. Jos siis ylipäätään siihen porukkaan pääset."
M: Pari? Olisi voinut luulla, että sellaiseen vuokraan olisi tarttunut useampikin kyselijä. Se, mitä Anton pyysi yhteensä asunnosta ja tallipaikasta oli enemmän kuin kohtuullinen jopa susirajalla. Mun asumiskustannukset eivät tulisi nousemaan huomattavasti ja koska pystyisin hoitamaan Kuiskeen itse, säästäisin tallipaikan vuokrassa. Ja bensakuluissa.
“Se vuokra on mulle enemmän kuin ookoo”, totesin kättäni heilauttaen. “Ja koira. Mä olen sopeutuvainen.”
Toivottavasti koira olisi ainoa, joka saattaisi livahtaa mun asuntooni. Toistaiseksi Anton oli kiusallisen vaivaannuttavaa seuraa, mutta toivottavasti mies rentoutuisi jos päätyisin muuttamaan itseni ja Kuiskeen.
Jätin mainitsematta, että ovesta saattaisi kulkea myös pari yli-innokasta kaveria, jotka olivat vaatineet tupareita nopealla aikataululla jo ennen kuin olin edes ehtinyt katsomaan taloa. Tyttöjenillat olivat mun ainoaa ei-hevosaikaa ja tahdoin pitää niistä kiinni. Boolitarvikkeet, kaksi parasta ystävää ja kylän tuoreet juorut, muuta siihen ei tarvittu.
“Tää vaikuttais kyllä tosi hyvältä. Mä oonki aina halunnu hoitaa Kuiskeen ite, vaikka käynhän mä nykyiselläkin tallilla pari kertaa päivässä. Ravitallilla ei vaan oo kovin kummoset ratsastuspuitteet”, selostin palattuamme ulos. Vasta siinä vaiheessa tajusin luoda kunnon vilkaisun kenttään, josta ilmoituksessakin oli puhuttu.
“Se vuokra on mulle enemmän kuin ookoo”, totesin kättäni heilauttaen. “Ja koira. Mä olen sopeutuvainen.”
Toivottavasti koira olisi ainoa, joka saattaisi livahtaa mun asuntooni. Toistaiseksi Anton oli kiusallisen vaivaannuttavaa seuraa, mutta toivottavasti mies rentoutuisi jos päätyisin muuttamaan itseni ja Kuiskeen.
Jätin mainitsematta, että ovesta saattaisi kulkea myös pari yli-innokasta kaveria, jotka olivat vaatineet tupareita nopealla aikataululla jo ennen kuin olin edes ehtinyt katsomaan taloa. Tyttöjenillat olivat mun ainoaa ei-hevosaikaa ja tahdoin pitää niistä kiinni. Boolitarvikkeet, kaksi parasta ystävää ja kylän tuoreet juorut, muuta siihen ei tarvittu.
“Tää vaikuttais kyllä tosi hyvältä. Mä oonki aina halunnu hoitaa Kuiskeen ite, vaikka käynhän mä nykyiselläkin tallilla pari kertaa päivässä. Ravitallilla ei vaan oo kovin kummoset ratsastuspuitteet”, selostin palattuamme ulos. Vasta siinä vaiheessa tajusin luoda kunnon vilkaisun kenttään, josta ilmoituksessakin oli puhuttu.
A: Mä en tiedä pitäskö mun itkeä vai nauraa, naisen ollessa niin huolettoman oloinen. En sanoisi itseäni kontrollifriikiksi tai mitään, mutta siisteys oli aina hyvä. Samoin järjestys. Niin se äitikin oli opettanut.
“Aamutallit, iltatallit sun muut voidaan sopia tarkemmin, jos siihen suuntaan pääsee”.
Henkilökohtaisesti vihasin iltatalleja. Aamut olivat muutenkin omalle mielelle mieluisampia. Varsinkin kesällä. Lenkki aamulla hevosten hoidon jälkeen. Mikään ei voittanut sitä. Tarhojen ja karsinoiden siivous ennen lounasaikaa oli mulle arkea. Ei ehkä kenellekään muulle.
Iltapäivät oli pyhitetty hevosten hoidolle, liikutukselle sekä varusteiden kunnossapidolle. Tässä vaiheessa varmaan on jokaiselle selvää, ettei sosiaalinen elämä ole vahvuuksiani. Pari kaveria aina silloin tällöin käy morjestamassa ja välillä käydään porukalla paikallisessa. Kuitenkin suurin osa läheisistä jäi Etelään. Kuin myös kiireinen elämä. Siitä mä olen kiitollinen.
“Noh, miltä kuulostas ?” kuulostipa se rennolta. Kävelimme kohti naisen autoa ja mietteliään oloinen Minttu selkeästi mietti vaihtoehtojaan. “Ja saunavuorot sovitaan etukäteen”, no nythän mä vitsin murjaisin.
“Aamutallit, iltatallit sun muut voidaan sopia tarkemmin, jos siihen suuntaan pääsee”.
Henkilökohtaisesti vihasin iltatalleja. Aamut olivat muutenkin omalle mielelle mieluisampia. Varsinkin kesällä. Lenkki aamulla hevosten hoidon jälkeen. Mikään ei voittanut sitä. Tarhojen ja karsinoiden siivous ennen lounasaikaa oli mulle arkea. Ei ehkä kenellekään muulle.
Iltapäivät oli pyhitetty hevosten hoidolle, liikutukselle sekä varusteiden kunnossapidolle. Tässä vaiheessa varmaan on jokaiselle selvää, ettei sosiaalinen elämä ole vahvuuksiani. Pari kaveria aina silloin tällöin käy morjestamassa ja välillä käydään porukalla paikallisessa. Kuitenkin suurin osa läheisistä jäi Etelään. Kuin myös kiireinen elämä. Siitä mä olen kiitollinen.
“Noh, miltä kuulostas ?” kuulostipa se rennolta. Kävelimme kohti naisen autoa ja mietteliään oloinen Minttu selkeästi mietti vaihtoehtojaan. “Ja saunavuorot sovitaan etukäteen”, no nythän mä vitsin murjaisin.
M: Anton oli ehdottomasti takakireä. Nyökyttelin miehen kommenteille tallivuoroista miettien, että mulle se oli yksi lysti, mihin aikaan niitä tekisin. Olin tottunut lomittajana aloittamaan ensimmäiset työt ennen kukonlaulua, jotta ehtisin kiertää kaikki tallit päivässä. Etenkin näin kesällä, kun yrittäjät tahtoivat lomailla, olin saanut ajella pitkin maakuntaa tallitöiden perässä enemmän kuin tarpeeksi.
Sininen Nissan seisoi siinä mihin sen olin jättänyt. Se oli palvellut mua uskollisesti jo vajaat kymmenen vuotta ja siltä se myös näytti, mutta mä uskoin pitäväni sen niin kauan kuin koittaisi aika heivata se paaliin.
“Mun on pakko miettiä yön yli, tämmösiä päätöksiä ei tehdä silmiä räpäyttämällä”, huokaisin dramaattisesti. Saunakommentti oli tullut vähän puskan takaa, mutta naurahdin sille koska se tuntui siinä tilanteessa oikealta.
“Mä laitan sulle huomenna viestiä, jooko? En ehdi kuitenkaan irtisanoa asuntoa ensi kuuksi, mutta hyvällä tuurilla joku nuori haluaa siihen jo puolessa välissä elokuuta”, pähkäilin ääneen. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja tuskanhiki yritti kohota iholle tilanteessa, jossa en ollutkaan aiemmin ollut. Olinko mä tosiaan vuokraamassa asuntoa ja tallipaikkaa yhdeltä ja samalta henkilöltä?
Sininen Nissan seisoi siinä mihin sen olin jättänyt. Se oli palvellut mua uskollisesti jo vajaat kymmenen vuotta ja siltä se myös näytti, mutta mä uskoin pitäväni sen niin kauan kuin koittaisi aika heivata se paaliin.
“Mun on pakko miettiä yön yli, tämmösiä päätöksiä ei tehdä silmiä räpäyttämällä”, huokaisin dramaattisesti. Saunakommentti oli tullut vähän puskan takaa, mutta naurahdin sille koska se tuntui siinä tilanteessa oikealta.
“Mä laitan sulle huomenna viestiä, jooko? En ehdi kuitenkaan irtisanoa asuntoa ensi kuuksi, mutta hyvällä tuurilla joku nuori haluaa siihen jo puolessa välissä elokuuta”, pähkäilin ääneen. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja tuskanhiki yritti kohota iholle tilanteessa, jossa en ollutkaan aiemmin ollut. Olinko mä tosiaan vuokraamassa asuntoa ja tallipaikkaa yhdeltä ja samalta henkilöltä?
A: Kuten aikasemmin totesin itelleni, likka näytti fiksulta ja nyt todistettiin että se oli. Kukaan täysjärkinen ei tekis tällaista päätöstä yhen miettimishetken jälkeen. Nyökkäsin naisen sanoille, ojensin käteni tälle ja kiitin vierailusta. Ei sillä että olisin siitä nauttinut. Mutta kohteliaisuudesta.
Nissan katos pihalta mutkan kautta isommalle tielle. Assi nelisti mun viereen ja jäi kattomaan auton perään vähän hämillään.
“Mulla on kuule tyttö fiilis, et toi likka on päättäny tulla takasin”, huokaisin koiralle, joka vilkas mua ja lähti sitten omia menojaan tallin suuntaan.
Nissan katos pihalta mutkan kautta isommalle tielle. Assi nelisti mun viereen ja jäi kattomaan auton perään vähän hämillään.
“Mulla on kuule tyttö fiilis, et toi likka on päättäny tulla takasin”, huokaisin koiralle, joka vilkas mua ja lähti sitten omia menojaan tallin suuntaan.