Lauantaiaamu valkeni sumuisena. Mä olin käynyt tekemässä aamutallin, koska oli ollut mun vuoroni. Sen jälkeen olin ehtinyt istua juomaan toiset kahvit takapihan usvaista maisemaa tuijottaen, havahtuen lopulta ulko-oven pamahdukseen. Raahauduin eteisen ikkunaan nähden mekko päällä aamun viileyttä uhmaavan naishenkilön marssivan reippain askelin pihatien reunaa, epäilemättä juuri tilattua taksia vastaan. Huomasin sen vilkaisevan taakseen ja mietin, oliko tämä Antonin yöseuralainen nähnyt mut. Ei kulunut kovinkaan kauaa, kun kuulin oven käyvän uudestaan. Mun ei tarvinnut hinautua ikkunaan tietääkseni, kuka rymisteli kuistin portaat alas ja huusi koiralleen, joka oli todennäköisesti lähtenyt etsimään vierasta naista, jonka oli nähnyt vain vilaukselta.
Anton tuntui vaihtavan naisia kuin sukkia. Ensin pihassa oli ollut Katan auto, nyt mä olin bongannut seuraavan naisen kiviseltä walk of shame -kävelyltä. Se jos mikä vahvisti tunnetta siitä, mitä saunalla olisi voinut tapahtua ellen mä olisi nostanut kytkintä hyvän sään aikana. Olisinko se voinut olla minä, joka olisi luikkinut aamulla pois Antonin asunnolta? Kotimatka olisi ollut lyhyt, mutta siihen ne hyvät puolet jäivätkin. Miksi mun naapurin täytyi olla sellainen? Hankala. Niin siis sillä tavalla hankala, että se oli kumartunut suutelemaan mua iho saunomisen jäljiltä nihkeänä. Mä olin tietenkin hoitanut asian kuten tunnollisen vuokralaisen kuuluikin ja painellut talolle palaten tunteja myöhemmin hakemaan saunalle unohtuneet tavarat pimeyden ympäröimänä. Nyt tilanne oli se, että Anton oli kyllästynyt ja jatkanut ei-vuokralaisensa kihistelyyn, mikä oli mulle okei. Kehtaisinpahan lähteä tallille liikuttamaan Kuiskeen, vaikka saattaisin joutua tekemisiin miehen kanssa. Tiirailin sääennustetta ja sateeseen varautuneena sonnustauduin tummansiniseen sadetakkiin ja kumppareihin. “Huomenta!” huikkasin tallin kulmalta heti Antonin selän nähtyäni. Mies seisoi tarhassa jähmettyneenä Kuiskeen viereen ja vasta monen sekunnin viiveellä rekisteröin, että Anton tosiaan seisoi mun hevoseni vieressä. Sitten mä tajusin Kuiskeen oudon asennon. Se huojui kolmella jalalla, koska neljäs, vasen takanen näytti lukittuneen epäluonnolliseen lepuutusasentoon. “Mitä helvettiä”, sopersin tuntien kylmän kouran puristuvan sydämeni ympärille. Antonin kasvoilla häilähti varjo, kun mies kääntyi katsomaan mua osaamatta selvästi sanoa sanaakaan. Mun hengitys salpaantui, koska kyllähän mä tiesin mitä sellainen näky yhdeksänkymmenenviiden prosentin varmuudella tarkoitti. Se oli entinen jalka se. Entinen hevonen. Entinen hevosenomistaja. Comments are closed.
|
AvainsanatRoolipelit10 U U S I N T A
Grillimaisterit (osa 1) - 17.05.2019 Tarhatalkoot - 07.05.2019 Mestarikokki - 28.11.2018 Pikkujoulut (osa 2) - 16.11.2018 Pikkujoulut (osa 1) - 16.11.2018 Roadtrip - 10.11.2018 Valvovan silmän alla - 04.10.2018 Yöeläjät - 30.09.2018 Astetta nolompi saunailta - 26.09.2018 Mintun tupaantulijaiset - 31.8.2018 |