Mua ihan tosissaan harmitti, miten kaiken maailman viralliset asiat söi aikaa päivästä. Tällä kertaa Benkun rento treeni oli sattunu samalle päivälle kuin pankin sekä vakuutusyhtiön tapaamisajat. Paskaa sanon minä. Onneks molemmat meni sujuvasti ja kysymyksiin saatiin vastauksia. Pankkitäti oli kiinnostunut tietää mun tuloista vuokratulojen lisäks, vaikka olin ilmottanu ne kaikki verottajalle. Sitä paitsi, mitä se pankkia kiinnosti? Vakuutusmamma kyseli Kuiskeen tilanteesta, sillä tamma oli kuulunut tallin omiin vakuutuksiin. Valitettavasti jouduin kertomaan tamman epäonniset tapahtumat. Niiden ajatuksien siivittämänä lähdin ajamaan takaisin kotiin. Vihdoin.
Vilkaisin ensimmäisenä talolle kun pääsin auton ratin takaa ylös. Mintun asunto oli pimeänä. Toisaalta, kuka keskellä päivää pitäisi valoja päällä. Seuraavana mun katse kiinnitty Tilliin ja tyhjään tarhaan tamman vieressä. Missä. Benkku. On. Harpoin tarhalle ja huomasin siististi avatut langat. Sähkö ei ollu päällä, mut tuskin ruuna ite olis noin nätisti saanu lankoja sivuun. Ei vaikka sille kuinka yrittäisi opettaa. Kentältä kuulu töminää. Nopeesti katottuna näytti siltä, että joku random pulliainen keikkuis mun hevosen selässä. Tarkemmin katottuna se oli Minttu. Minttu. Hevosen selässä. Mun hevosen selässä. Astelin rauhallisesti tallin nurkalle, josta näin mitä ratsukko puuhasi. Yhteistyö näytti ensimmäiseksi kerraksi hyvältä. Pari kertaa olin Mintun nähnyt Kuiskeen selässä. Mutten ikinä Benkun tai Tillin satulassa. Ruuna ravasi uraa pitkin Mintun selkeästi pähkäillessä, miten puoliverinen erosi kylmäverisestä Kuiskeesta. Otin viimeiset askeleet kentän reunalle ja pujahdin aitojen välistä hiekalle. Nyökkäsin naiselle tämän huomatessa mut ja jatkoin matkaani keskelle kenttää. “Pyydä vaa enemmän eteen. Nyt se jää vähän laiskaks takaa ja laahaa jalkoja”, sanoin naiselle, joka teki työtä käskettyä. Benkku korjasi liikkeitään kuin salamana ja ero näkyi heti. “Se testailee mielellään uusia kavereita, vaikka on muuten tosi lepsu ja nössö”, naurahdin perään. Heittelin kaksikolle kommenttia vähän väliä ja seurasin työskentelyä valmentajan silmin. En naapurina. En työnantajana. En edes tuttuna. Ja mä olin hyvilläni siitä, et blondi oli lähteny satulaan. Edelleen suru verhos toisen kasvoja, mut annettakoon se anteeksi. Kuitenkin, ilomielin istuttasin Mintun uudestaan Benkun satulaan. Miksen Tillinkin. Comments are closed.
|
AvainsanatRoolipelit10 U U S I N T A
Grillimaisterit (osa 1) - 17.05.2019 Tarhatalkoot - 07.05.2019 Mestarikokki - 28.11.2018 Pikkujoulut (osa 2) - 16.11.2018 Pikkujoulut (osa 1) - 16.11.2018 Roadtrip - 10.11.2018 Valvovan silmän alla - 04.10.2018 Yöeläjät - 30.09.2018 Astetta nolompi saunailta - 26.09.2018 Mintun tupaantulijaiset - 31.8.2018 |