VALVOVAN SILMÄN ALLA
04.10.2018
04.10.2018
Anton: Mintun hidastaessa Tilliä pienelle kävelytauolle uralla, kävin potkimassa uran vieressä olevien puomiten välit raviaskelista laukkaan. Alkuun Minttu muistutti, ettei ollut vähään aikaan ratsastanut tavoitteellisesti. Ite jäin miettimään, oliko toinen nyt tosissaan ja tähtäämässä puskaratsastusta pidemmälle. Siihenkö me tälläkin minivalmennuksella tähdättiin?
“Se edelleen vähä rynnii noiden puomien yli. Ota vaa enemmän siltä vauhtia pois. Mut joudut tekee vähä enemmä hommaa. Seuraavat laukassa.”
Pian Tilli oli into piukeena nokka kohti laukkapuomeja ja se nosteli jalkojaan enemmän kuin tarpeeksi. Ohjasin kaksikon pääty-ympyrälle ja vaadin blondia saamaan ne perkeleen avut läpi vaikka betoniseinän. Tiesin Tillin olevan jopa hieman kusipää, mut oli se taitavakin.
“Uusiks!”
Meno oli silminnähden hallitumpaa ja Minttu sai haluamansa. Tilli välillä viskas päätään ja ohjasin naista satulassa pitämään otteensa pehmeänä. Kuiskeen suu tuskin oli niin “herkkä” kuin Tillin.
“Se edelleen vähä rynnii noiden puomien yli. Ota vaa enemmän siltä vauhtia pois. Mut joudut tekee vähä enemmä hommaa. Seuraavat laukassa.”
Pian Tilli oli into piukeena nokka kohti laukkapuomeja ja se nosteli jalkojaan enemmän kuin tarpeeksi. Ohjasin kaksikon pääty-ympyrälle ja vaadin blondia saamaan ne perkeleen avut läpi vaikka betoniseinän. Tiesin Tillin olevan jopa hieman kusipää, mut oli se taitavakin.
“Uusiks!”
Meno oli silminnähden hallitumpaa ja Minttu sai haluamansa. Tilli välillä viskas päätään ja ohjasin naista satulassa pitämään otteensa pehmeänä. Kuiskeen suu tuskin oli niin “herkkä” kuin Tillin.
M: Ei olisi pitänyt erehtyä nousemaan Benkun satulaan. Anton oli osunut paikalle - tottakai - ruunaa kokeillessani ja ilmoittanut myöhemmin pitävänsä mulle jotain tunnin tapaista. Hevosen hämärästä lainaamisesta nolostuneena olin vain nyökkäillyt ja nyt tunsin sen myöntymisen lihaksissani.
Tilli oli aika eri maata kuin selvästi koulupainotteinen Benkku. Sen lisäksi, että mun täytyi keskittyä löytämään oikea ratsastustyyli, joka sopi vähän herkkähipiäiselle Tillille, mun täytyi myös keskittyä Antonin virittämiin puomeihin. Mä en valehtelematta muistanut, milloin viimeksi olisin tehnyt yhtäkään puomi- tai estetehtävää valvonnassa. Tai muutenkaan.
Viimeiset pari vuotta mä olin rehellisesti puskaillut. Joskus ammoisina aikoina, kun olin ratsastanut tavoitteellisemmin, olivat valmennukset olleet arkipäivää. Nyt sitä ratsastuskuntoa oli ikävä, kun Antonin tehtävät tuntuivat vaativilta korvien välissä ja fyysisesti.
“Voi perse”, mutisin tuskin kuuluvalla äänellä, kun Tilli yritti vain lisätä kierroksia. Benkun jälkeen mun oli vaikea hahmottaa, että tätä ratsua täytyi ottaa oikeasti kiinni tai se vei mua kuin märkää rättiä. Ei puomien ratsastaminen voinut olla näin vaikeaa, eihän?
Tilli oli aika eri maata kuin selvästi koulupainotteinen Benkku. Sen lisäksi, että mun täytyi keskittyä löytämään oikea ratsastustyyli, joka sopi vähän herkkähipiäiselle Tillille, mun täytyi myös keskittyä Antonin virittämiin puomeihin. Mä en valehtelematta muistanut, milloin viimeksi olisin tehnyt yhtäkään puomi- tai estetehtävää valvonnassa. Tai muutenkaan.
Viimeiset pari vuotta mä olin rehellisesti puskaillut. Joskus ammoisina aikoina, kun olin ratsastanut tavoitteellisemmin, olivat valmennukset olleet arkipäivää. Nyt sitä ratsastuskuntoa oli ikävä, kun Antonin tehtävät tuntuivat vaativilta korvien välissä ja fyysisesti.
“Voi perse”, mutisin tuskin kuuluvalla äänellä, kun Tilli yritti vain lisätä kierroksia. Benkun jälkeen mun oli vaikea hahmottaa, että tätä ratsua täytyi ottaa oikeasti kiinni tai se vei mua kuin märkää rättiä. Ei puomien ratsastaminen voinut olla näin vaikeaa, eihän?
A: Seurasin kaksikkoa katseellani kuin hai laivaa. Mintun kasvoista näki keskittymisen ja yrittämisen voiman. Tilli ei ihan joka sekunti ollut samaa mieltä.
“Hellempi käsi!” yritin pitää äänen neutraalina ja ammatillisena, mutta haastavaa se oli. Olihan kyseessä oma hevoseni sekä naapurin muija.
“Ota käyntiin vaa, teen teille pienen esteen. Metrinen ok.” Se ei ollut kysymys, mutta naisen kasvoilla välähtänyt kauhunsekainen katse kerto sen olevan liikaa.
“Okei, kasikymppinen.”
Tammani tuntien se innostuisi entistä enemmän huomatessaan puomin tolppien välissä.
“Anna sille tosi selkeet avut ja ohjeet. Jos se ei aikasemmin innostunu, nyt se sekoo.”
Itsekin osittain kauhulla odotin, mitä tästä oikein tulisi.
“Hellempi käsi!” yritin pitää äänen neutraalina ja ammatillisena, mutta haastavaa se oli. Olihan kyseessä oma hevoseni sekä naapurin muija.
“Ota käyntiin vaa, teen teille pienen esteen. Metrinen ok.” Se ei ollut kysymys, mutta naisen kasvoilla välähtänyt kauhunsekainen katse kerto sen olevan liikaa.
“Okei, kasikymppinen.”
Tammani tuntien se innostuisi entistä enemmän huomatessaan puomin tolppien välissä.
“Anna sille tosi selkeet avut ja ohjeet. Jos se ei aikasemmin innostunu, nyt se sekoo.”
Itsekin osittain kauhulla odotin, mitä tästä oikein tulisi.
M: Mä sain survottua Tillin vaivalla Antonin puomien väliin ja hetken aikaa kuvittelin, että se olisi riittänyt. Mun puolesta koko treeni olisi saanut pysyä sileällä, vaikkei Anton niin tammansa viikkosuunnitelmaan olisi suunnitellut.
Kuulin hengästymiseltäni vain sanan este. Metrinen?? Metrinen este? Jösses. Yrittikö Anton vammauttaa mut näissä treeneissä?
Kasikymppi oli Antonilta myönnytys ja kompromissi, jota mä en hyväksynyt. En mä halunnut hypätä. Se oli päällimmäinen ajatus, kun yritin saada kierroksia entisestään nostavan Tillin pysymään hanskassa.
“Ota se yläpuomi helvettiin”, murahdin katse pystyssä, jonka Anton oli pystyttänyt. Nostin laukan ja käänsin Tillin ympyrälle työstääkseni laukkaa sellaiseksi, että voisin kuvitella vieväni tamman esteellä, joka toivottavasti pienenisi yläpuomin poistuttua polvenkorkuiseksi.
Kuulin hengästymiseltäni vain sanan este. Metrinen?? Metrinen este? Jösses. Yrittikö Anton vammauttaa mut näissä treeneissä?
Kasikymppi oli Antonilta myönnytys ja kompromissi, jota mä en hyväksynyt. En mä halunnut hypätä. Se oli päällimmäinen ajatus, kun yritin saada kierroksia entisestään nostavan Tillin pysymään hanskassa.
“Ota se yläpuomi helvettiin”, murahdin katse pystyssä, jonka Anton oli pystyttänyt. Nostin laukan ja käänsin Tillin ympyrälle työstääkseni laukkaa sellaiseksi, että voisin kuvitella vieväni tamman esteellä, joka toivottavasti pienenisi yläpuomin poistuttua polvenkorkuiseksi.
A: Naurahin Mintun kommentille ja nostin kädet ylös näyttäen, etten aikoisi koskea puomiin ennen, kuin se olisi ylitetty edes kerran.
“Et vedä ohjista liikoja, pohkeet lähellä ja tasanen laukka, Tilli tekee loput. Noni, näytähä mite toi tehää!”
Seuraavat sekunnit meni ku hidastettuna. Osa musta pelkäs naisen putoavan ja kammoavan esteitä lopun ikäänsä ja se toinen osa halus kaksikon onnistuvan. Mintun onnistuvan. Tilli astuisi kasikymppisen yli kuin pienen männynkävyn.
“Piä kädet alhaalla!” Tamman pään viskominen loppu ja askellus näytti tähän mennessä parhaimmalta.
“Suurin osa sen energiasta on sun onneks käytetty. Nyt vaa piät pään kylmänä ja tamman suorassa. Hyvi se menee.”
“Et vedä ohjista liikoja, pohkeet lähellä ja tasanen laukka, Tilli tekee loput. Noni, näytähä mite toi tehää!”
Seuraavat sekunnit meni ku hidastettuna. Osa musta pelkäs naisen putoavan ja kammoavan esteitä lopun ikäänsä ja se toinen osa halus kaksikon onnistuvan. Mintun onnistuvan. Tilli astuisi kasikymppisen yli kuin pienen männynkävyn.
“Piä kädet alhaalla!” Tamman pään viskominen loppu ja askellus näytti tähän mennessä parhaimmalta.
“Suurin osa sen energiasta on sun onneks käytetty. Nyt vaa piät pään kylmänä ja tamman suorassa. Hyvi se menee.”
M: Mun pitkän valmennustaukoni huomasi myös siitä, etten mä osannut heittäytyä valmentajan vietäväksi - tai sitten vika oli yksinkertaisesti luottamuspulasta Antonia kohtaan. Joka kerta, kun ajattelin kääntäväni Tillin pois ympyrältä ja suoristavani tamman linjalle pystyä kohti, mut valtasi paniikki. Näin mielessäni, kuinka en nähnyt ponnistuspaikkaa ja jäin auttamattoman jälkeen hypyssä, joka lopulta sinkoaisi mut satulasta. Enkä mä edes pelännyt putoamista, vaan epäonnistumista jonkin muun omistamalla hevosella.
“Ota se puomi pois tai mä en hyppää”, tuhahdin tajuttuani, että ainakin puolentoista vuoden hyppäämättömyys ilmeisesti aiheutti rimakauhua. Puomeilla olin vielä edes kuvitellut olevani tilanteen tasalla, mutta nyt hyppäämistä ajatellessa olo oli kuin alkeiskurssilaisella.
“Mä en oo vuosiin hypänny mittään kuuskymppistä isompaa ja tää sun koni on ku aikapommi”, mutisin luoden Antoniin pitkän katseen. Tästä mä en taipuisi: joko hyppäisin ensin pienempää verryttelyestettä tuntumaa hakeakseni (kuten kaikki jotka hyppäsivät uudella hevosella ja ylipäätään näkivät esteitä harvemmin kuin viikoittain) tai sitten jäähdyttelisin Tillin pois.
“Ota se puomi pois tai mä en hyppää”, tuhahdin tajuttuani, että ainakin puolentoista vuoden hyppäämättömyys ilmeisesti aiheutti rimakauhua. Puomeilla olin vielä edes kuvitellut olevani tilanteen tasalla, mutta nyt hyppäämistä ajatellessa olo oli kuin alkeiskurssilaisella.
“Mä en oo vuosiin hypänny mittään kuuskymppistä isompaa ja tää sun koni on ku aikapommi”, mutisin luoden Antoniin pitkän katseen. Tästä mä en taipuisi: joko hyppäisin ensin pienempää verryttelyestettä tuntumaa hakeakseni (kuten kaikki jotka hyppäsivät uudella hevosella ja ylipäätään näkivät esteitä harvemmin kuin viikoittain) tai sitten jäähdyttelisin Tillin pois.
A: Huomasin olevani hieman pettynyt Mintun vaatiessa toistamiseen estekorkeuden pudottamista.
“Okei, kuuskyt. Mut varotan, Tilli ei nää eroo. Se kumminki ottaa ilmavaraa lähes metriseen.”
Askelsin esteen luo ja siirsin kannakkeita alaspäin. Huokasin mielessäni ja katsoin Minttua joko nyt on hyvä -katseella. Nainen oli saattanu voittaa tän erän, mut lupaisin itelleni auttaa naisen minkä tahansa hevosen kanssa vähintään metristä.
Vilkasin olkani yli tarhoille, jossa Benkku myös seuras kiinnostuneena kentän tapahtumia. Se hirnahti tammalle ja lähti ravaten tarhan toiseen päätyyn. Liikuttakoon itse itsensä tänään. Huomenna ruunapoika sais kunnon treenin mun toimesta.
“Okei, kuuskyt. Mut varotan, Tilli ei nää eroo. Se kumminki ottaa ilmavaraa lähes metriseen.”
Askelsin esteen luo ja siirsin kannakkeita alaspäin. Huokasin mielessäni ja katsoin Minttua joko nyt on hyvä -katseella. Nainen oli saattanu voittaa tän erän, mut lupaisin itelleni auttaa naisen minkä tahansa hevosen kanssa vähintään metristä.
Vilkasin olkani yli tarhoille, jossa Benkku myös seuras kiinnostuneena kentän tapahtumia. Se hirnahti tammalle ja lähti ravaten tarhan toiseen päätyyn. Liikuttakoon itse itsensä tänään. Huomenna ruunapoika sais kunnon treenin mun toimesta.
M: Mun oli vähän vaikea asennoitua hyppäämiseen. Joskus olin tykännyt siitä ihan todella, mutta sitten kiinnostus vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin oli lopahtanut. Ei tässä iässä tullut enää tarvetta todistella itselleen - tai vuokraisännälleen - ettei hyppääminen kuumottaisi.
Koska olin kuitenkin tavallaan luvannut hypätä Antonin pienentäessä estettä, käänsin Tillin vihdoin kohti pystyä. Tamma yritti lähteä rynnimään ja mulla oli kädet täynnä töitä pidätelläkseni sen menoa. Laskin viimeiset askeleet hiljaa mielessäni, mutta Tilli tottakai jätti viimeisen askeleen puolikkaaksi koikahdukseksi ja ponnisti esteen yli kauempaa kuin olin odottanut. Se horjahdutti vähän, mutta onneksi olin ehtinyt viedä käden edemmäs puoliksi paniikissa, etten jäänyt vetämään.
Antonin ei tarvinnut erikseen pyytää mua tulemaan uudestaan, vaan mä tein niin automaattisesti. Tilli pärski ja viskoi päätään, kun toin tamman uudestaan esteellä. Kaviot rummuttivat kenttää järkevässä tahdissa ja hetken mä muistin taas, kuinka homma toimi hypätessä. Tilli ponnisti hyppyyn kuten olin ajatellutkin ja pääsin mukaan hyppyyn huomattavasti varmemmin, vaikkei mun tekemiseni vieläkään rentoa ollut.
“Mä voin tulla vielä pari kertaa toisesta suunnasta, mut sit saa riittää”, ilmoitin Antonille. Halusin jättää asian hautumaan, koska mulla ei ollut motivaatiota eikä rehellisesti sanottuna uskallusta lähteä tänään hyppäämään mitään isompaa.
Koska olin kuitenkin tavallaan luvannut hypätä Antonin pienentäessä estettä, käänsin Tillin vihdoin kohti pystyä. Tamma yritti lähteä rynnimään ja mulla oli kädet täynnä töitä pidätelläkseni sen menoa. Laskin viimeiset askeleet hiljaa mielessäni, mutta Tilli tottakai jätti viimeisen askeleen puolikkaaksi koikahdukseksi ja ponnisti esteen yli kauempaa kuin olin odottanut. Se horjahdutti vähän, mutta onneksi olin ehtinyt viedä käden edemmäs puoliksi paniikissa, etten jäänyt vetämään.
Antonin ei tarvinnut erikseen pyytää mua tulemaan uudestaan, vaan mä tein niin automaattisesti. Tilli pärski ja viskoi päätään, kun toin tamman uudestaan esteellä. Kaviot rummuttivat kenttää järkevässä tahdissa ja hetken mä muistin taas, kuinka homma toimi hypätessä. Tilli ponnisti hyppyyn kuten olin ajatellutkin ja pääsin mukaan hyppyyn huomattavasti varmemmin, vaikkei mun tekemiseni vieläkään rentoa ollut.
“Mä voin tulla vielä pari kertaa toisesta suunnasta, mut sit saa riittää”, ilmoitin Antonille. Halusin jättää asian hautumaan, koska mulla ei ollut motivaatiota eikä rehellisesti sanottuna uskallusta lähteä tänään hyppäämään mitään isompaa.
A: Luojan kiitos nainen oli sen verran omatoiminen esteiden suhteen, että tuli ne tamman kanssa vielä toisesta suunnasta. Ja kuten arvelin, tamma jätti ilmavaraa kuin olisi hypännyt huomattavasti korkeamman puomin yli. Mutta jos Minttu ite oli tyytyväinen omaan suoritukseensa, niin sitten olin minäkin.
Minttu pysäytti Tillin kentän keskivaiheille loppuverkan jälkeen. Astelin kaksikon luo ja nostin käteni rapsuttaakseni tammaani otsasta samalla tarjoten sille pientä porkkanan pätkää toisesta kädestä.
“Sehän meni hyvin. Edelleen oot kyllä ku rautakanki satulassa, jos puhutaan esteistä. Plus näytät hermoilevan ihan turhia juttuja.”
Tallissa autoin blondia purkamaan Tillin varusteet ja seurasin vierestä loppupuunausta ja kavioiden putsausta.
“Mä tiiän et oot taitava. Mitä oon sun hevoshistoriasta kuullu, en odottanu sulla olee mitään ongelmia Tillin tai Benkun kanssa. Mut kerrohan-”, astuin Mintun viereen tämän saatua viimeisenkin kavion puhtaaksi “-mikä noissa esteissä risoo?”
Minttu pysäytti Tillin kentän keskivaiheille loppuverkan jälkeen. Astelin kaksikon luo ja nostin käteni rapsuttaakseni tammaani otsasta samalla tarjoten sille pientä porkkanan pätkää toisesta kädestä.
“Sehän meni hyvin. Edelleen oot kyllä ku rautakanki satulassa, jos puhutaan esteistä. Plus näytät hermoilevan ihan turhia juttuja.”
Tallissa autoin blondia purkamaan Tillin varusteet ja seurasin vierestä loppupuunausta ja kavioiden putsausta.
“Mä tiiän et oot taitava. Mitä oon sun hevoshistoriasta kuullu, en odottanu sulla olee mitään ongelmia Tillin tai Benkun kanssa. Mut kerrohan-”, astuin Mintun viereen tämän saatua viimeisenkin kavion puhtaaksi “-mikä noissa esteissä risoo?”
M: Tilli oli käynyt kuumana hyppyjen jälkeen. Loppuverryttelyissä olin kuitenkin kokenut oivalluksen tamman ravin suhteen ja saanut siitä irti ihan letkeää liikettä, vaikka samaan aikaan olikin tuntunut siltä, että ruunikko sinkoutuisi avaruuteen hetkenä minä hyvänsä. En ollut varma, oliko Tillillä ylimääräistä energiaa, oliko se aina tällainen vai johtuiko se uudesta ratsastajasta, jota oli kiva testailla.
Mun oli vähän vaikea pitää kasvot peruslukemilla Antonin mutistessa kommentteja valmentajamaisella solidaarisuudella. Mä olin ollut sanalla sanoen surkea oppilas, mutta varmasti hyvää treeniä hermoille. Tiesin kyllä vetäneeni suurimman osan ajasta kärppäkyyryssä vähän turhan lyhyillä jalustimilla, koska estesatulassa istuminen oli niin vieraan tuntuista. Oli jännä ajatella, että joskus sellaiset satulat olivat olleet mulle tutuimpia.
Anton jäi jumittamaan talliin Tillin purkamisen ajaksi ja tuppautui auttamaan mua aivan kuin olisi halunnut tilanteen olevan nopeammin ohi. Olisin mieluiten hoitanut tamman kaikessa rauhassa, mutta Antonin seura sai mun otteet ripeiksi.
“Risoo?” toistin yllättyneenä miehen kysymyksestä. Huokaisin syvään, seurasin kuinka Tilli laski etusensa tallin käytävälle ja jätin katseeni Antonin ja lattian välimaastoon.
“Ensin mulle tuli hyppytaukoa, sitten mä aloin pyöriä ravitallilla ja sitten ne vähän.. Niinku.. Jäi”, ähkäisin. Ei sille ollut sen ihmeellisempää selitystä.
“Mä olin joskus ihan hyvä esteratsastaja, mutta ei mulla oo enää kipinää siihen hommaan”, lisäsin vielä. En mä tiennyt, oliko mulla kipinää sen enempää kouluratsastukseenkaan, mihin olin yrittänyt panostaa Kuiskeen ostettuani. Sitten sekin oli jäänyt ja käynnit naapuritallien kentillä vaihtuneet pohkeenväistöihin metsäautoteillä.
Mun oli vähän vaikea pitää kasvot peruslukemilla Antonin mutistessa kommentteja valmentajamaisella solidaarisuudella. Mä olin ollut sanalla sanoen surkea oppilas, mutta varmasti hyvää treeniä hermoille. Tiesin kyllä vetäneeni suurimman osan ajasta kärppäkyyryssä vähän turhan lyhyillä jalustimilla, koska estesatulassa istuminen oli niin vieraan tuntuista. Oli jännä ajatella, että joskus sellaiset satulat olivat olleet mulle tutuimpia.
Anton jäi jumittamaan talliin Tillin purkamisen ajaksi ja tuppautui auttamaan mua aivan kuin olisi halunnut tilanteen olevan nopeammin ohi. Olisin mieluiten hoitanut tamman kaikessa rauhassa, mutta Antonin seura sai mun otteet ripeiksi.
“Risoo?” toistin yllättyneenä miehen kysymyksestä. Huokaisin syvään, seurasin kuinka Tilli laski etusensa tallin käytävälle ja jätin katseeni Antonin ja lattian välimaastoon.
“Ensin mulle tuli hyppytaukoa, sitten mä aloin pyöriä ravitallilla ja sitten ne vähän.. Niinku.. Jäi”, ähkäisin. Ei sille ollut sen ihmeellisempää selitystä.
“Mä olin joskus ihan hyvä esteratsastaja, mutta ei mulla oo enää kipinää siihen hommaan”, lisäsin vielä. En mä tiennyt, oliko mulla kipinää sen enempää kouluratsastukseenkaan, mihin olin yrittänyt panostaa Kuiskeen ostettuani. Sitten sekin oli jäänyt ja käynnit naapuritallien kentillä vaihtuneet pohkeenväistöihin metsäautoteillä.
A: Kuuntelin Mintun sanoja enemmän valmentajamaisella asenteella kuin hevosihmisenä seinän toiselta puolen. Mä luulin kuulevani Mintun äänessä kaihoisuutta ja… surua? Mulla ei ollu mitään tietoa siitä, kumpaan lajiin nainen oli aikasemmin panostanut, mut miten Minttu puhu esteistä… Kuulosti, kuin blondi kuitenkin kaipasi sitä enemmän kuin mitä halusi tai uskalsi myöntää.
“Jos sä ite haluut, voin auttaa sua löytää sen motin takas siihe hommaa? Ellei se oo liia outoo…”, vilkasin nopeasti naiseen ja mieleen muistui tuparit sekä saunan pukuhuoneen tapahtumat. “Siis meinaan kun ollaan naapureita.”
Minttu talutti tamman tarhaan ja mä menin pitämään seuraa muka huomionpuutteesta loukkaantuneelle ruunalle.
Se ojens päätään mun syliin ja sen alahuuli väpätti. Annoin myös Benkulle porkkanan palan taskun pohjalta.
“Kahvia?” katoin Minttua kysyvästi.
“Jos sä ite haluut, voin auttaa sua löytää sen motin takas siihe hommaa? Ellei se oo liia outoo…”, vilkasin nopeasti naiseen ja mieleen muistui tuparit sekä saunan pukuhuoneen tapahtumat. “Siis meinaan kun ollaan naapureita.”
Minttu talutti tamman tarhaan ja mä menin pitämään seuraa muka huomionpuutteesta loukkaantuneelle ruunalle.
Se ojens päätään mun syliin ja sen alahuuli väpätti. Annoin myös Benkulle porkkanan palan taskun pohjalta.
“Kahvia?” katoin Minttua kysyvästi.
M: Alkoi tuntua siltä, että Anton oli ottanut elämäntehtäväkseen tehdä musta taas esteratsastajan. Ajatus ei kiehtonut mua millään tavalla - siis yhteistyö Antonin kanssa kyllä, mutta esteet eivät. Olikohan Anton valmentajana aina tällainen, vai sainko mä jotain naapuribonuksia?
“Joo, no, katsotaan”, huoahdin vähän luovuttaneena. En mä ottaisi estevalmennuksia tavaksi, eihän mulla ollut hevostakaan. Enkä mä halunnut sählätä Antonin hevosten kanssa, jotka pysyivät hyvin läpiratsastettuina omistajansa toimesta. Ehkä mä vain eläisin melkein hevosetonta elämää ja kokeilisin, miltä se tuntuisi.
“No jos keität heti, pitää sit lähtee käymään kylällä”, vastasin laskettuani Tillin tarhaan. Oli outoa ajatella, että mä seisoin tarhassa, jossa Kuiskeenkin olisi edelleen pitänyt seistä. Mä pystyin jo ajattelemaan asiaa, hillitsemään surun ja miettimään sen sijaan, kuinka sopiva hevonen tamma oli mulle ollut.
“Joo, no, katsotaan”, huoahdin vähän luovuttaneena. En mä ottaisi estevalmennuksia tavaksi, eihän mulla ollut hevostakaan. Enkä mä halunnut sählätä Antonin hevosten kanssa, jotka pysyivät hyvin läpiratsastettuina omistajansa toimesta. Ehkä mä vain eläisin melkein hevosetonta elämää ja kokeilisin, miltä se tuntuisi.
“No jos keität heti, pitää sit lähtee käymään kylällä”, vastasin laskettuani Tillin tarhaan. Oli outoa ajatella, että mä seisoin tarhassa, jossa Kuiskeenkin olisi edelleen pitänyt seistä. Mä pystyin jo ajattelemaan asiaa, hillitsemään surun ja miettimään sen sijaan, kuinka sopiva hevonen tamma oli mulle ollut.
A: Mittasin keittimeen sopivan määrän puruja veteen nähden. Assi kerjäs taas Mintulta rapsutuksia ja muutenkin halusi tulla huomatuksi. Koira oli jätetty sisälle valmennuksen ajaksi, vaikka koira osasi olla hevosten seurassa nätisti. Tilli olisi saattanut olla enemmän hermona Assin läsnäolosta ja kuten me molemmat Mintun kanssa huomasimme, Tillillä oli tänään virtaa.
“Miltä se hevonen muuten tuntu?” käännyin Minttua kohden nojautuen keittiön tasoon. “Oma perse on nii tottunu sen keikutukseen, ettei osaa olla samalla tavalla kriittinen.”
Omat hevoset oli onneks välttyny pahemmilta vaurioilta. Benkun ontuminen vajaa vuosi sitten oli ollu niinkin pieni juttu ku vääränlainen kenkä. Se oli onneks helposti korjattavissa.
“Jos muuten haluut noiden selässä enemmänki käydä, nii anna mennä. Sano vaan mulle nii en ite rääkkää niitä enempää sinä päivänä.
“Miltä se hevonen muuten tuntu?” käännyin Minttua kohden nojautuen keittiön tasoon. “Oma perse on nii tottunu sen keikutukseen, ettei osaa olla samalla tavalla kriittinen.”
Omat hevoset oli onneks välttyny pahemmilta vaurioilta. Benkun ontuminen vajaa vuosi sitten oli ollu niinkin pieni juttu ku vääränlainen kenkä. Se oli onneks helposti korjattavissa.
“Jos muuten haluut noiden selässä enemmänki käydä, nii anna mennä. Sano vaan mulle nii en ite rääkkää niitä enempää sinä päivänä.
M: Oli nurinkurista, että olin alunperin manannut Antonia mielessäni siitä syystä, ettei mies ollut kerran tarjonnut mulle kahveja. Nyt musta nimittäin tuntui, että istuin harva se päivä kuuntelemassa kahvinkeittimen porinaa miehen keittiössä.
Assi tuntui myös tottuneen mun läsnäolooni ja otti kaiken ilon irti työntymällä lähelle. Rapsutin koiraa hajamielisesti hymyillen, nojaten toisella kädellä pöytään.
“Ihan hyvältä kai”, vastasin Antonille. Benkkuun olin saanut ensimmäisellä ratsastuskerralla paremman tatsin kuin Tilliin tänään, vaikkei sekään tatsi ollut kovin kummoinen ollut.
Siinä oli silti ollut ratsastusta enemmän kuin viikkokausiin, sillä Kuiske oli viettänyt viimeiset viikkonsa kevyellä liikunnalla. Harhauduin ajattelemaan, mitä kaikkea olisin voinut alkaa tamman kanssa tekemään - esimerkiksi valmentautumaan virkaintoisen Koskisen valvovien silmien alla.
“Joo, pidetään mielessä”, hymähdin hevostarjoukseen. Olihan se rauhoittavaa, että pihassa oli kaksi hevosta niiden päivien varalle, kun hevoseton elämä ei kiehtonut.
“Ja voin mä tehdä tallivuorojakin entiseen malliin”, lisäsin vielä. En mä kuitenkaan osaisi pysyä poissa.
Assi tuntui myös tottuneen mun läsnäolooni ja otti kaiken ilon irti työntymällä lähelle. Rapsutin koiraa hajamielisesti hymyillen, nojaten toisella kädellä pöytään.
“Ihan hyvältä kai”, vastasin Antonille. Benkkuun olin saanut ensimmäisellä ratsastuskerralla paremman tatsin kuin Tilliin tänään, vaikkei sekään tatsi ollut kovin kummoinen ollut.
Siinä oli silti ollut ratsastusta enemmän kuin viikkokausiin, sillä Kuiske oli viettänyt viimeiset viikkonsa kevyellä liikunnalla. Harhauduin ajattelemaan, mitä kaikkea olisin voinut alkaa tamman kanssa tekemään - esimerkiksi valmentautumaan virkaintoisen Koskisen valvovien silmien alla.
“Joo, pidetään mielessä”, hymähdin hevostarjoukseen. Olihan se rauhoittavaa, että pihassa oli kaksi hevosta niiden päivien varalle, kun hevoseton elämä ei kiehtonut.
“Ja voin mä tehdä tallivuorojakin entiseen malliin”, lisäsin vielä. En mä kuitenkaan osaisi pysyä poissa.